arkisto:

huhtikuu 2015

13.4.2015

Nissan Sunny 1990

–

”Tämä Nissan on Sunny.”
”Ai, onks se mun ny?”

Yltä voit lukea isäpappani hauskimman vitsin. On se kuultukin, arviolta kolmesataa kertaa. Ja naurua päälle.

Kuvista voit nähdä Nissanin vuodelta 1990. Se on ukkini vanha ja minulle niin kovin rakas. En ole mikään uskomaton autokuski, mutta tuota harmaata kaunotarta ajan samettisesti.

Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki ajaisivat 90-luvun Nissaneita. Ja kaikki käyttäisivät samanlaisia silmälaseja kuin Stig.

Nämä väitteet on täysin keksittyjä, mutta kun mietin sellaista maailmaa, tulee mukava ja lämmin olo. Napoleon Dynamitet kansoittaisivat kadut ja kuppilat, teillä kiitäisi kauniita Japanin rautoja.

Maailma olisi parempi paikka, jos kaikki käyttäisivät turvavyötä. Ja kypärää.

Ajoin ajokorttini kyseisellä autolla. Ajoin myös liukkaan kelin ajon samalla rakkaalla Nissellä. En ollut huomaavinaankaan, kun kiiltävien naapurikaarojen nolot kuskit hihittelivät. Heitin käsijarrukäännöstä kuin viimeistä päivää ja Sunny kehräsi. Vinkkasin ajo-opettajalle silmää ja poistuin kuninkaana paikalta. Liftaajia riitti.

Niin kauan kuin Nissanissa pihisee, olen varannut rattivuoron tai pelkääjän paikan. Joskus voin hyväksyä takapenkinkin. Ostin takkinikin penkkien päälliskankaan mukaan.

– Henriikka

takki/Twist & Tango, farkut/Tiger of Sweden, ruutumekko/Minimum, lasit & kengät/second hand

12.4.2015

Helppo gluteeniton siemennäkkäri

–

ruoka ja juomaTags: aamukahvilla, gluteeniton, helppo, näkkäri, näkkileipä, siemenleipä, siemennäkkäri, siemennäkkileipä

Lempeää iltaa soturit. Sunnuntaita pukkaa ja varmasti osalla porukkaa myös haikeutta viikonlopun päättymisestä. Lohduksi sureville ja evääksi ensi viikkoon laitan jakoon herkullisen ja superhelpon siemennäkkärin ohjeen. Jos oikein vikkelästi kiiruhdatte kauppaan, saatte leivän uuniin vielä tämän illan iloksi.

Kymmenen minuutin valmistusaika menee nopeasti, mutta uunissa näkkärilevy viihtyy vajaan tunnin. Leipää odotellessa voi laittaa valkoviinin tai vichyn kylmään ja valmistaa herkkusalaatin. Keväisessä salaatissa on herneenpalkoja, parsakaalia ja kvinoaa, lisäksi kurkkua, tomaattia ja fetaa. Siinä missä salaatista ja siemenistä otetaan terveelliset ainekset talteen, sopii leivän päällä vähän herkutella: Oivariinia sopiva sipaisu mmm.

Tällaisen leipälevyllisen kumoaa vatsaan helposti parissa päivässä. Kaloreita siemenissä toki on reilusti, mutta nimenomaan hyviä rasvoja. Viljattomasti elävät voivat rauhassa nauttia näkkäristä ja yllätysvieraille näkkärilevy valmistuu helposti.

Gluteeniton siemennäkkileipä

valmistus: noin 10 min
paisto: noin 1 h

2 dl maissijauho
3/4 dl auringonkukansiemen
0,5 dl pellavansiemen
0,5 dl seesaminsiemen
0,5 dl kurpitsansiemen
2,5 dl kiehuva vesi
0,5 dl öljy
sormisuolaa

1. Laita uuni lämpiämään noin 150 asteeseen.
2. Sekoita keskenään siemenet ja jauhot.
3. Kaada sekaan kiehuva vesi ja öljy ja sekoita tasaiseksi massaksi.
4. Kaada massa pellille leivinpaperin päälle.
5. Laita käsi muovipussiin ja taputtele taikina ohueksi levyksi (peittää lähes koko pellin).
6. Sirottele sormisuola taikinan pinnalle (jos unohtuu, voi ripotella vasta valmiin leivän päälle).
7. Paista uunissa noin 45–60 min, riippuen siitä miten pehmeää näkkäriä toivot.
8. Jäähdytä tahtoessasi ja syö.

Tämän samaisen siemennäkkärin eri variaatioita pyöri interwebissä vuosi sitten mieletön määrä. Itse en tarttunut syöttiin silloin, mutta nyt muistin kaivaa idean jostain muistin kätköistä käyttöön. Minulle on tapana jättää asiat ja ideat hautumaan joksikin aikaa ja kokeilla niitä vasta pahimman trendipölyn laskeuduttua. Ei kestänyt kauan, kun jo löysin hittinäkkärin ohjeen useammaltakin sivulta. Näinköhän muualla tehdään vielä leipää viikottain, niin kuin minä nyt meidän kohdalla uumoilen?

Ruotsalainen bussi puksuttaa kohti Arlandaa. Yhdeksän lennolla ehdimme kotiin juuri keskiyöksi. Sitten päätä tyynyyn, unta palloon ja levänneenä uuteen viikkoon.

Puss och kram.

– Henriikka

11.4.2015

Minnen från Skövde

–

elämä, matkustus, nostalgia, sisko

Hej alla och häslingar från Skövde. Onnen kaupungissa ollaan ja yritetään olla muistamatta, että huomenna lähdetään kotiin päin.

Tuntuu kuin ei olisi koskaan lähdettykään. Kaikki tuntuu niin kotoisalta, on niin mysigt ja isäntäperheen koira Tiger juoksi heti saavuttuamme hälsaamaan. Heilutti häntää iloisesi ja unohti saman tien kuluneet viisi vuotta. Katti on yhtä ovela kuin ennenkin, lymyilee jossain piilossaan eikä näyttäydy kuin pienillä huomionkeruu-rundeilla.

Kun pääsee takaisin nostalgiseen miljööseen, muistaa paljon asioita joita ei Suomessa olisi muistanut edes kunnon pohdinnalla. Keskustan Cafe Galeriessa tarjotaan nykyisin parempaa kahvia (Johan & Nyström!), mutta vanhat seinät muistuttavat monista kiperistä kysymyksistä, joita alle 20-vuotiaan meikämannen päässä pyöri. Luulin silloin minusta tulevan äidinkielenopettaja. Opiskelupaikka odotti Jyväskylän yliopistossa, ja muistan kirjoittaneeni päiväkirjaan, etten ole kyllä varma onko se tosissaan minun tulevaisuuteni.

Janne muutti Skövdeen vasta uuden vuoden aattona. Vietin joulun pikkusiskon kanssa, joka saapui lentäen Suomesta, koska oli vielä liian nuori tulemaan yksin laivalla. Molemmilla oli lyhyet letit ja paljon hymyä. Pidimme suursiivouksen, että saamme sympaattisen kellarihuoneeni puhtaaksi. Jouluaattona päätimme kaikkia ruotsalaisia sääntöjä vastaan laittaa saunan kunnolla kuumalle, ja superlöylyjen jälkeen kiuas paloi melkein karrelle. Onnistuimme vierailuviikon aikana rikkomaan mikron, pesukoneen ja kiukaan, emmekä uskaltaneet sen jälkeen koskea enää mihinkään. Saimme toki kaiken anteeksi, vaikka häpeän määrä oli mittaamaton.

Päätimme myös kultturelleina ihmisinä sivistää itseämme urkukonsertilla. 45 minuutin jälkeen yhteisnyökkäyksellä hiivimme ulos kirkosta ja totesimme ulkopuolella pohjattoman tylsyyden olevan juuri sen konsertin kaltaista. Sen sijaan kävelimme vaatekauppaan ja ostimme identtiset karvalakit. Tekokarvaa, juu juu.

Ne viikot meni nopeasti ja niin on mennyt nämä vuodetkin. Ei tullut minusta äidinkielenopettajaa, vaan enpä tiedä edelleenkään mikä tulee. Nyt tuntuu, että olin silloin paljon järkevämpi kuin nyt. Samat kiperät kysymykset löytyvät edelleen päästä, vaikka vanha päiväkirja onkin jo täynnä ja arkistoitu.

– Henriikka

9.4.2015

Nostalgiapöllyissä: Kauan sitten Ruotsissa

–

elämä, matkustus, nostalgia

Olipa kerran vuosi 2009, jolloin asuin Etiopiassa, Addis Abebassa kolmen kuukauden ajan. Afrikan tantereen jälkeen kaipasin lisää matkustusta ja eloa ulkomailla, mutta vähän tutummilla vesillä. Muutin Vänernin ja Vätternin väliin Skövdeen. Kuukauden siellä oltuani silloinen poikaystäväni sai tarpeekseen alati reissaavasta tyttöystävästä. Olin puolivuotisesta seurusteluajasta hurvitellut yli puolet maailmalla. Hän muutti perässäni Ruotsiin. Asuimme Skövdessä autuaan turvallista ja onnellista elämää kolmen yltäkylläisen kuukauden ajan, sopivan tietämättöminä mitä Suomessa tapahtuu tai mitä seuraavalla viikolla olisi luvassa. Kevään jälkeen oli kuitenkin pakko tulla Suomeen kesätöihin hankkimaan taskurahaa ja opiskelupaikkoja.

Silloisesta poikaystävästä tuli muutamaa kuukautta myöhemmin kihlattuni ja siitä muutaman hetken päästä aviomieheni. Hauskaa, että asuimme ensimmäistä kertaa samassa kaupungissa juuri Skövdessä. Teimme vapaaehtoistöitä suomalaisessa seurakunnassa niin mummokerhon kuin nuortenporukan kanssa ja pidimme viikoittaista, tunnin kestoista radio-ohjelmaa alueen suomalaisille. Meille studioon sai soittaa ja sekös oli hauskaa. Rupattelimme mukavia ja nauroimme kippurassa. Välillä soitimme J.Karjalaista ja välillä Sillanpäätä, muistutimme Suomi-seuran uuden vuoden tansseista ja selostimme paikallisuutisia.

Minulla oli mukavat Ruotsin vanhemmat, aikoinaan Suomesta sinne muuttaneet. Jannella oli muutaman talon päässä omat, myös ihanat ja työn perässä taannoin lähteneet. Volvon tehdas nousi jyhkeänä kaupungin keskeltä ja takasi sen, että alueella oli oma suomalaisyhteisö. Oli hyvä tunne, kun oli vanhemmat Skövdessä ja kotona Suomessa. Joka paikassa pidettiin huolta. Ruotsi-isäni laittoi minulle polkupyörän kuntoon ja huristin ympäri tuntematonta kaupunkia. Katselin kauniita kirkkoja, pysähdyin keskustaan juomaan ruotsalaista versiota glögistä ja ihmettelin keskustassa Bik Bokkia, joka ei ollut vielä silloin löytänyt tietään Suomeen.

Minulla oli punainen pipo ja rikotusti leikattu polkkatukka. Löysin nopeasti lempikahvilani, kirjoitin päiväkirjaa vielä ahkerammin kuin nyt kirjoitan blogia ja tein listoja niin monista asioista, että pää meni pyörälle: maailman parhaat ihmiset, kauneimmat puut, tahot joita et koskaan tahdo edustaa, persoonallisuudenpiirteet joista tahdot pysyä kaukana, eläimet jotka ovat suloisimpia vauvoina, sata suurinta unelmaa, kymmenen syytä mikset ole häähullu.

Jannen kanssa suunniteltiin uhkarohkean varmoina tulevaisuutta ja käytiin retrohaalareissa pulkkamäessä. Skövdessä ei ole usein talvisin lunta ja olimme ottaneet vain kevyitä vaatteita mukaan. 2009-2010 talvi yllätti täysin koko kaupungin ja kahlasimme monta metriä korkeiden lumikinosten halki pulkka perässä, 80-luvun lainavaatteissa. Kyllä lainavanhempia nauratti.

Asuin ensi kertaa ilman vanhempia Addis Abebassa, jonka jälkeen Skövdessä. Ja oikeastaan molemmat näistäkin ajoista asuin supersuojeluksessa, lainavanhempien helmassa. Seuraava asuinpaikka Helsingissä, Sörkan Kurvissa olikin jotain aivan muuta.

Kun lähdimme Skövdestä, ajattelimme tulevamme pian takaisin. Vaan eipä aikaa ole aina niin paljon kuin luulisi. Näimme Ruotsin vanhempia häissämme ja kesällä 2013 käväisimme reilillä syömässä Skövden kuuluisaa pitsaa ohikulkumatkallamme Göteborgiin. Parin tunnin pyrähdyksen lisäksi matkoja rakkauden kaupunkiin on kertynyt siis nolla kappaletta.

Vaan arvatkaapa mitä? Lentokone laskeutui pari tuntia sitten Tukholmaan ja nyt juna kiitää pitkin kuvottavan kauniita ruotsalaisraiteita. Hoi Skövde! Lainalapset ovat matkalla sinne.

– Henriikka

8.4.2015

Jeesiä kaivataan: Vastaa lukijatutkimukseen ja voita!

379

–

random

Hyvät kanssaeläjät, blogiani lukevat henkilöt. Kaipaisin teidän apuanne.

Teen ensimmäistä kertaa lukijatutkimusta blogistani ja toivoisin kovasti, että kävisitte vastaamassa siihen. Haluaisin tietää, millaisia ihmisiä siellä puolen ruutua on: mikä teitä kiinnostaa. Haluaisin ymmärtää paremmin, millaista sisältöä kaivataan ja minkä voi suosiolla jättää blogin ulkopuolelle. Samalla voin miettiä, millaisia yhteistyöehdotuksia kannattaa ottaa vastaan ja etenkin millaisia ei. Nämä asiat kun oikeasti vaativat tutkimusta ja harkintaa.

Tutkimus tehdään yhteistyössä Suomen Blogimedian kanssa ja kaikki vastaavat nimettömästi. Vastauksia ei voida identifioida yksittäisiin vastaajiin eikä henkilö- tai yhteystietoja kysytä. Vastaamiseen menee alle 5 min.

Arvon kaikkien vastanneiden kesken kuvissaolevat tuotepaketit:
– Tee- ja suklaasetin (Joco-muki, lemppariteetä ja raakasuklaata)
– Lumenen meikkisetin (sis. 10 tuotetta)

Kun olet vastannut kyselyyn, jätä tänne blogin kommenttipoksiin vapaavalintainen tervehdykseksi ja sähköpostiosoitteesi (ei näy muille), niin olet mukana arvonnassa. Voit toki osallistua kyselyyn, vaikket osallistuisi arvontaan.

Käy vastaamassa kyselyyn täällä:
https://digiumenterprise.com/answer/?sid=1297177&chk=AY59TFWQ

Suurkiitos kaikille vastaajille!
Jokainen vastaus auttaa tätä tietämätöntä muijaa mäessä.

-Henriikka

ps. Lumenen tuotteet ja yksi teepaketti saatu blogin kautta. Se tulee varmaan kertoa, vaikka pyytämättä ne tähän tarkoitukseen käytänkin. Läpinäkyvää bloggausta, hurraa.

EDIT: Palkinnot on arvottu ja voittajille ilmoitettu sähköpostitse. Kiitos niin vietävän paljon kaikille noin 700 vastaajalle.

7.4.2015

Voittajana viikkoon: ROCKY

–

kirpputori, nostalgia, oma tyyli, ostokset

”Mua ei nyt huvittaisi olla näissä kuvissa.”
”Äläs nyt. Sulla on jäätävän hieno paita ja näytät just sopivasti mieheltä.”

Lönnrotinkadun Fida, vanha salarakkaani, tarjoili second hand -antiaan pari viikkoa sitten, kun kävin nopealla pyrähdyksellä. Entinen kirppissekoilija selasi tällä kertaa löyhästi rekkejä ja astiahyllyjä. Työpaikkapukeutumisen myötä räikeimpiä retrohelyjä ja yllätysvaatteita ei voi virka-aikoina pitää, ja siksi vaatetus on väkisinkin löytänyt rauhallisempia raiteita.

Rocky-paita, kolme euroa! Todellakin otin. Tämänhän saa kätevästi bleiserin alle piiloon. Ja jos hikinen pää jääkin kurkistamaan kaulusten alta, niin Rocky tuo voitontahtoa työpalavereihin.

Lomapäivien jälkeinen työhönpaluu oli oikea nyrkkeilymatsi. Smoothieta sai aamulla kaataa kurkusta kaksin käsin, että sai silmänsä auki. Olin ostanut ensi kertaa elämässäni myös lisämagnesiumia elämänlaatua parantamaan ja vähentämään suonenvetoja. Luin purkin kyljestä, että neljä nappia pitäisi syödä. En millään jaksanut. Jätin iltaan. Suuhun suihkutettava D-vitamiini tuntui jo sellaiselta liikuntasuoritukselta, että tänään mennään sillä.

Vaan ylhäällä ollaan ja valmiina matsiin. Sopivasti miehennäköisenä, keväästä innoissaan ja tukka talven harmautta täynnä.

Täytyisi varmaan kietoutua johonkin lippuun ja vähän karjua kuin Rocky konsanaan. Sellainen Geri-asu voisi toimia hyvin kokoaikaisena lippuun kietoutumisena: kuin olisi voittaja koko ajan.

Tai jos Fidalta löytyisi vaikka Suomi-verkkarit. Näin ensihätään.

– Henriikka

6.4.2015

Pääsiäinen finaalissa

kommentoi

–

juhlapyhät, perhe

Siinä se nyt hurahti. Pieni pääsiäisloma. Nyt on sellainen lievä alakulo, samanlainen kuin toisinaan sunnuntai-iltaisin. Ei oikein tiedä mitä tekisi tai miten päin olisi. Hetkellinen unirytmin muutos pistää vähän päätä sekaisin, ja pyörin tässä tuolissani ja yritän kirjoittaa. MØ kaikuu kaiuttumista, eikä melankolinen jytä ainakaan käännä suupieliä.

Pääsiäinen oli paras, parempi kuin osasin odottaa. Mutta koska ei juuri tehty mitään ihmellistä, ei siitä sen enempää ole kertoakaan. Hetki pumpulielämää: muiden tekemää ruokaa ja muiden tiskaamat tiskit, pestyt pyykit. Vasta äsken päiväunilla hoksasin, miten paljon sainkaan näiden muutaman päivän aikana nukkua. Ja joka aamu oli kahvit keittiössä odottamassa.

Toisaalta, kun saavuin pari tuntia sitten kotiin, tuntui että kotimme otti vastaan lämmöllä ja rakkaudella. Tuttu reitti ratikalta kotiin ja tutunnäköinen ruma ulkoovi. Tästä on tosiaan tullut reilu kahdessa vuodessa meille koti. Tiedän mitä kaapeista löytyy ja mitä jääkaapista puuttuu. Alakerrassa on uudet naapurit, mutta muuten kaikki on ennallaan. Ja Luojalle kiitos, meillä on tiskikone. Nyt pyykit pyörimään ja takaisin arkeen. Jei!

– Henriikka

5.4.2015

Seesteinen muija

–

oma tyyli

Sellainen mukava kaveri myi facebook-kirppiksellä minulle lakkinsa. L-kokoinen pääni löytää usein parhaimpia asusteita miesmyyjiltä. Haku sovittiin Hakaniemen kulmille, ympyrätalon eteen, ja myyjä sai viisi euroa puhtaana käteen.

Lippahattu on Fredriksonin, tummansininen ja villainen. Erittäin hyvässä kunnossa ja viimapäiviä varten lakki piilottelee sisällään korvaläppiä. Fredriksonia olen käyttänyt elämässäni ennen kerran, omissa ylioppilasjuhlissani yo-lakin muodossa.

Tässä sitten pääsiäissunnuntaina istutiin vanhempien olohuoneessa ja tuijotetaan lipan alta tyytyväisenä pihalle. Mieli on kevyt ja vatsa pääsiäisruoan täyttämä. Perhe piirittää, ja voitin juuri Monopolyn toistamiseen. Family is family but business is business.

En voisi enempää hehkuttaa pääsiäistä. Tunnit vaan vyöryy rauhallisen tasaisesti eikä Helsingin elämää ja menoa ajatella sekuntiakaan. Kindereitä on kadonnut napaan puoli tusinaa, Kinderjuustokakkua muutama mukava pala. Kello viiden pääsiäisateria maistui paremmalta kuin koskaan ennen ja viime yön pääsiäiskirkossa oli nostalgisia Kouvolan tuttuja. Olen juossut kahteen otteeseen teini-iästä tuttuja lenkkipolkuja, hiekkateitä ja asvalttiteitä. Lankalauantain alennusmyynneistä löytyi kesämakuupussit tulevia retkiä varten.

Ikkunan takana istuu lakkipäinen, seesteinen muija. Syvät sisään- ja uloshengitykset tekevät eetvarttia ja huomenna on mukava palata omiin, pölyisiin nurkkiin. Jäi tosin biojäte viemättä ennen lähtöä, joten vastassa voi olla banaanikärpäsarmeija. Parempi olla ajattelematta liikaa, sillä nyt mennään vielä leväten.

Rauhaa.

– Henriikka

4.4.2015

Pitkäperjantain kallein ostos

–

juhlapyhät, perhe

Perhepääsiäinen, ihan parasta. Eilen päätin vähän törsäillä ja laitoin huutokaupassa kymmenen tuhatta yhteen mukavaan heräteostokseen. Täytyi päihittää velipoika, joka tarjosi toiseksi kalleinta summaa.

Monopoli, kavereiden kesken Monskeponske, herättää sellaisen nostalgiaryöpyn että huh huh. Markkaversiolla mennään, totta kai, ja jokaisella kadulla ja asemalla on lempinimet: Löntti, Simppa, Ansku, Rauttis ja Bulle odottavat uusia omistajiaan. Tällä kertaa Snelkku, Lissu ja Unske toivat tuloja omaan kukkarooni, vaan eipä kajonnut sormustimeni korkeina kohoaviin, uhkaavan vihreisiin Eiran tornitaloihin.

Ja arvatkaapa. Vaikka kuinka epäilivät business-taitojani ja nauroivat räkäisesti videolla, niin minähän sen pelin vein. Käteen jäi monta kymmentä tonnia ja kasvoille voitonriemuinen virne. Isoveljet lakoon.

Tarinan opetus: joskus kannattaa ottaa typeriäkin riskejä.
Vaikka ne maksaisivat kymmenen tonttua.

– Henriikka

2.4.2015

Pääsiäisjunassa

kommentoi

–

juhlapyhät

11134312_10152771909347308_1986744406_n kopio

Tämä viikko on ollut aikamoinen muutosten viikko. Olen aika puhki, naama kiiltää ja tukka sojottaa sinne sun tänne. Kävin Pasilan asemalta ostamassa litran greippi-vichyä ja pari pötköä raakasuklaata, vaikka en nyt voi kehuskella, että olisin niitä erityisemmin ansainnut. Ostinpa vaan.

Nyt istumme junassa kohti pääsiäislomaa. Äiti laittoi viestiä, että kotitekoinen pitsataikina kohoaa, ja pitsa on valmis, kun saavun. Janne käy Lahden kautta tsekkailemassa Lapkon ja Von Hertzenin kuuman kolmikon ja tulee sitten keskiyön aikaan perässä. Ehdin sillä aikaa jo vaahdota sisaruksille ja vanhemmille vaikka mitä.

Pääsiäinen on paras juhla vuodesta. Se tulee aina yllättäen, eikä sisällä minkäänlaisia odotuksia. Se on rauhan juhla, seesteinen miniloma ja kuin kihlat kesään. Lupaus jostain pysyvämmästä. Perhe kuuluu onneksi olennaisesti pääsiäiseen myös tänä vuonna. Kaappaan ne kaikki ryhmähalaukseen, vaikka tiedän että kiusaantuvat.

11131857_10152771909682308_1173651226_n kopio

11127605_10152771909622308_635814884_n kopio

Pääsiäinen tulee nurkan takaa ja yllättää iloisesti. Sitten sitä helposti harmittelee, kun ei ole muistanut suunnitella mitä tulevina päivinä leipoisi tai millaisen pääsiäisbrunssin järjestäisi (Siinäkin suhteessa äiti on kyllä epeli, hän laitteli viestiä pääsiäisen ruokalistasta jo viime viikolla). Mutta toisaalta siinä se juju ehkä piileekin, ettei joulun kaltaisesti vouhoteta ja suunnitella päivätolkulla. Joulussa se suunnitteluvaihe tuppaa olemaan juhlaa tärkeämpi. Pääsiäisessä keskittyminen kohdistuu muutamaan päivään, jotka usein osoittautuvat kaiken keskittymisen arvoiseksi.

11106232_10152771908947308_98001380_n kopio

Surkean rakeisista (ajatellaan niitä vaikka romanttisen rähjäisiksi) junakuvista huolimatta tahtoisin toivottaa kaikille riemukasta pääsiäislomaa.

Antaa junien mennä ja tulla, otetaan me iisisti.

– Henriikka

1.4.2015

Nyt takaisin kevät-Helsinki

–

elämä, Helsinki

Minne se kevät karkasi? Näiden kuvien maaliskuun viikko oli yhtä aurinkoa ja autuutta, nyt piiskaa räntää ja rakeita taivaalta minkä ehtii. Yritin tänään käydä juoksulenkillä ja sen aikana päälleni vihmoi varmaan neljää erilaista räntää. Miten niitä voi olla edes niin eri tekstuureissa ja tiheysasteissa?

Antaisi nyt auringon tulla, tulisi kepeys samalla. Olen jättänyt tällä viikolla kaksi sateenvarjoa matkan varrelle ja kastunut kolmesti. Onneksi on sentään kauniit kumisaappaat, mutta ei sekään nyt kaikkea pelasta.

Siihen nähden, miten laajasti olen rajannut blogini aihealueet, kirjoitan kyllä yllättävän paljon säästä.

Ensimmäistä kertaa elämässä kellojen siirto on oikeasti vaikuttanut elämääni kovasti. Minkä tuskan takana onkaan herätä klo 06:00, kun jo muutaman viikon ajan oli saanut nauttia pellavaisten ikkunaverhojen läpi ryömivästä valosta. Nyt vastassa on ollut vain pimeyttä ja märkää. Kaikki maailmankaikkeuden masennus tuntuu majailevan ikkunamme takana kuudelta aamuisin. Eikä lähde käskemällä.

Syksyisin saa juoda kuumaa kaakaota, kun on ihanan ikävää ja liian loskaista. Mitä keväisin saa kitata?

Kun pääsisi hetkeksi Kontuun. Gandalf paukuttelisi raketteja, hobittiväki tanssisi ja pompottaisin Frodoa polvella. Olisi kesä koko ajan.

Voi, Kontu.

– Henriikka

31.3.2015

Voi kuoma kysäsepä!

–

random

Onko Kysy!-kirjoitukset vähän 2011? Ehkä 2012? Minusta sopivasta myös 2015, joten ajattelin nyt julkaista sellaisen.

Viimeksi annoin teidän horista, jorista ja kysellä kummia syyskuussa pari vuotta sitten, jonka seurauksena jengi sai tietää esimerkiksi pidänkö delfiineistä ja olenko jo täysin pro longboardauksessa. Myös salaiset hyveet kiinnostivat, ja olenko pessyt hiuksiani sadevesiämpärissä (vastauksia kysymyksiin osa 1, 2 ja 3). Tiedä sitten, onko nykypäivän kiireisellä ihmisellä enää mitään kysyttävää.

Mutta annapa tulla ja kysäise. Tyylistä, arjesta, elämästä tai vaikka koulusta, matkoista tai muusta. Jakelen sitten vastauksia teille, kun saan jotain järkevää koottua. Pidätän oikeuden poistaa urpojen lärpätykset. Tiedän, että olen hitaammanpuoleinen vastailija, mitä kommentteihin tulee, vaikka vastaankin kaikille varmasti. Nyt olisi oiva tilaisuus rykäistä pohtimasi kysymys ulos.

Iloista tiistai-iltaa. Siemenleipä paistuu uunissa ja pohdin, miksen jaa enemmän reseptejä.

– Henriikka

30.3.2015

Kolme vuotta sitten

–

DIY, elämä, kaverit

Eksyin tänään selailemaan vanhoja kuvia. Vanhoja ja ihan hassuja kuvia. Kuvat on napattu askartelun ja maalailun lomasta, luultavasti keväällä 2012, kun pidimme Annan kanssa taidekerhoa. Anna halusi Taideteolliseen korkeakouluun ja oli kuullut, että edellisvuoden pääsykokeissa piti maalata vesiväreillä. Niinpä hän kerta toisensa jälkeen maalasi appelsiinia posliinilautasella.

Minä olin juuri aloittanut kulttuurituotannon opinnot ja paperinpyörittäjän tulevaisuudesta innostuneena, mutta hivenen ahdistuneena halusin luoda jotain. Olla hetken se taiteilija, jota tulevaisuudessa tulisin ehkä tuottamaan. Kyhäsin kaikkea ja kyllästyin kaikkeen nopeasti. Piirsin lyijykynillä toisen kenkäni, pilapiirroksen Annasta ja karikatyyrisia luonnostelmia ihmisten elimistä. Oli aivot, sydän ja perna, maksakirroosi ja alkueläin.

Näytin himpusti hassulta: hiukset oli oudon oranssihtavat, monesti värjätyt, jotta vihdoin päästäisiin luonnolliseen. Poskipunaa oli viiden tytön verran ja kiloa muutama vähemmän kuin nykyisin. Olin tanssinut koko syksyn 10 tuntia viikossa posket lommoille, mutta farkut olivat löysät niin kuin usein nykyisinkin. Sohva oli vanha ja ruskea, inhokkini, ja Haagan asunnostakin on muutettu pois jo kaksi vuotta takaperin.

Yritin jatkaa kankaalle puuta, jonka olin joskus aloittanut. Siitä oli tarkoitus tulla lahja teiniaikaiselle ihastukselleni, mutta se ei koskaan valmistunut. Piirsin silloin ihastuneena lyijykynällä ääriviivat, joskus myöhemmin maalasin mustalla viivojen päälle. Siihen se taide tyssäsi. Kannoin kangastaulua mukanani paikasta toiseen, mutta koskaan ei tullut valmista. Lopulta heitin sen vajaa vuosi takaperin pois, jätin rappumme aulaan odottamaan tuntematonta hakijaa. Olen aika vakuuttunut, ettei tämä hakija ollut se ihastukseni, mutta ei hän paljon kuvataiteen päälle ymmärtänytkään.

Ja missä ollaan nyt, kolmen vuoden jälkeen? Anna pääsi Taideteolliseen ja opiskelee elokuvaohjaajaksi. Ei ensi yrittämällä, mutta heti toisella (edit: ensi yrityksellä kyseiselle linjalle. Uskomaton muija kaiken kaikkiaan). Hänen sydämensä sykkii asialle niin kovaa, että tunnen se tänne saakka. Olemme nykyisin naapureita, mutta näemme harvemmin kuin silloin, kun asuimme etäällä ja pidimme taidekerhoa. Toisinaan vien hänelle leivonnaisen tai kakkupalan, jos olen innostunut leipomaan.

Itse olen tajunnut, miten laajasti kulttuurituotannon voi nähdä. Hiukset ovat löytäneet oman, oikean värinsä, ja tanssin sijaan juoksen hiekkateitä ja polkuja. Ja haluan edelleen vain toisinaan epämääräisesti luoda jotain, ilman ambitioita, ihan keskinkertaisesti vain. Ahdistaa, jos elämä on pelkkää tavoitetta.

Kolmessa vuodessa on tapahtunut paljon, toisaalta ei mitään. Voisi kaivaa taas vesivärit esiin.

– Henriikka

29.3.2015

PING Helsinki ja viikonlopun rippeet

–

blogit, tapahtumat

Viikonloppu meni hujauksessa. Sain Idan torstaina parin yön yökyläreissulle ja Tampere-Helsinki-kuulumisia vaihtaessa meni jo ensimmäinen ilta. Perjantai meni tapahtuman parissa Virossa, lauantai ja sunnuntai rennosti haahuten koto-Helsingissä.

Viikonloppu oli tällä viikolla päivää pidempi, sillä otin perjantaiksi töistä vapaapäivän osallistuakseni PING Helsinki -tapahtumaan, josta eilen jo mainitsin. Sisältömarkkinoinnin vaikuttajat ja tekijät yhteen kokoava PING järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa. Sisällöntuottajien, yritysten ja yleisön yhteisen kohtaamisen tavoitteena oli kehittää sisältömarkkinoinnin tilaa Suomessa ja herättää aktiivisempaa keskustelua aiheen tiimoilta.

Jos en aivan väärin muista, kyseessä oli ensimmäinen seminaari-/ammattilaistapahtuma, johon osallistuin bloggaajan roolissa. Tapahtumassa oli hyvä tunnelma ja järjestäjien into levisi osallistujiin. Muutama paikallaolija vaikutti halkeavan innostuksesta, itse tarkkailin tyytyväisenä vähän sivumpaa, mitä päivä toisi tullessaan. En ole koskaan kokenut omaksi tavakseni sujautella joka toisen ihmisen kätösiin käyntikorttejani, vaikka tiedänkin että se voisi hyödyttää monessa kohtaa.

Useammassa tilanteessa huomasi, että tapahtuma järjestettiin ensi kertaa, eikä kaikkeen oltu pystytty varautumaan. Viestintä taisi tapahtua ainakin bloggaajien keskuudessa suhteellisen myöhään. Moni tuntemani bloggaaja kertoi tapahtumaviikolla, että sai tietää päivästä liian myöhään tai ettei tapahtuman informaatio ollut tavoittanut heitä lainkaan. Myös vapaata oleskelua tai keskusteluaikaa yritysten ja sisällöntuottajien välillä oli niukasti. Uskon kuitenkin PING:in kokonaisuudella olevan valoisa tulevaisuus ja tarvepohja jatkossakin. Ollaan niin tärkeän asian äärellä, että uskon aiheen liikuttavan ryhmiä jatkossakin. Itse olen ainakin mukana, jos vastaavaa järjestetään. Tällaiset uudet, rohkeat ideat kaipaavat tuulta alleen. Minä ainakin puhallan.

Löytöretkeilijä Pata Degermanin puheenvuoro oli päivän paras puolituntinen. Meinasin rynnätä tapahtumapaikalta lähimpään kauppaan ja ostaa teltan loppuelämän asuinsijaksi. Myös eilen esiinnostamani muotikierros ja muotisuunnittelija Lilli Jahilo jäivät mieleen vahvasti. Kiitos molemmista ja koko tapahtumasta.

Ylläolevan kuvan laini ”Nice is the new black” on kyllä omassa elämässänikin vahva pohja. Huomaan vuosi vuodelta, miten paljon enemmän arvostan hyviä/kivoja ihmisiä verrattuina älykkäisiin tai esimerkiksi poikkeuksellisen lahjakkaisiin. Arvostus on lähellä nollaa, jos ystävällisyyden tilalla on esimerkiksi pelkkää kunnianhimoa.

Myös perjantain tapahtumassa huomasin hakeutuvani hyvien tyyppien pariin. Sellaisten, jotka ovat nostaneet nenänsä napakuopastaan ja yrittävät aina lähtökohtaisesti ajatella myös vastakkaisen mielipiteen omaavia. En itse ole muita ihmeellisempi, mutta jos pitäisi päättää mitä piirteitä haluan itsessäni kehittää, niin kyllä kindness nousee korkeimmaksi. Suomalaista vastinetta on vaikea kehittää, mutta olisiko armollisuus, ystävällisyys, laupeus, lempeys? Enkä nyt todellakaan tarkoita nöyrtymistä tai marttyyriytta, vaan hyvän tahtomista pyyteettömästi myös muille kuin itselleen. Kohteliais ei ole ihminen, joka osaa hyvät käytöstavat, kun on itse hyvällä tuulella ja mukavien ihmisten ympäröimänä.

HUH! Sunnuntai-diipit. Nyt takaisin ruotuun.

Perjantaina Viron laivan lipuessa satamaan, otimme Idan kanssa väsyneinä ratikan kotiin emmekä lähteneet juhlimaan. Tiesimme nimittäin, että lauantaipäivänä odottaisi Sandro ja hyvät sapuskat, eikä sellaista hetkeä halua kuluttaa silmät puolitangossa.

Tänään herättyäni sain revittyä Jannen pitkälle, tuuliselle kävelylle ennen aamupalastamista siskon kanssa. Iltapäiväksi suunnistimme katsomaan My Fair Ladya Bio Rexiin, Season Film festivaaleille. Vieruskaverini vihelsi ja hyräili nuotin vierestä kaikki elokuvan biisit ja toisti ääneen perässä noin puolet kaikista vajaa kolmetuntisen elokuvan repliikeistä pyrkimyksenään kuulostaa britiltä. Hermoni olivat riekaleina tämän kokemuksen jälkeen. Hän kuitenkin vaikutti nauttivan naurusta päätellen, joten en hennonnut ojentaa. Tässä sitä kindnessiä nyt opetellaan.

Puss och kram!

– Henriikka

28.3.2015

Laatusuunnittelua Virosta: Lilli Jahilo

–

muoti

Kipaisin eilen Virossa (kyllä, taas). Syy siihen löytyi PING Helsinki -tapahtumasta, joka toi sisällöntuottajat ja yritykset yhteen. Itse osallistuin päivään sisällöntuottajan roolissa, bloggaaja kun olen.

Ehkä mielenkiintoisin anti tapahtumassa oli sisällöntuottajille järjestetyt, muutaman tunnin mittaiset kierrokset Tallinnaan. Kierroksia oli useassa eri teemassa, mutta itse hyppäsin mukaan muotikierrokselle. Yritin pohtia ennakkoon, kuinka monta virolaista designeria tiedän. En ainoatakaan, jouduin toteamaan itselleni häpeissäni.

Kierroksen jälkeen tiedän ainakin yhden, joka teki lähtemättömän vaikutuksen: Lilli Jahilo.

Lilli Jahilo oli kaunis, siro ja kohtelias. Hän esitteli meille Tallinnan Kalamajan alueella sijaitsevaa työhuonettaan ja studiotaan vaatimattomasti ja auliisti. Paikka tulvi valoa ja värejä, mekkoja roikkui siisteissä riveissä ja seinillä roikkui luonnoskuvia ja voimauttavia lehtileikkeitä: ”Nice is the new black.” Allekirjoitan. Ompelijat jatkoivat töitään meidän pienen porukkamme visiitistä huolimatta ja studion tunnelma oli lempeä ja ahkera. Kaikki olivat pukeutuneet Lillin suunnittelemiin vaatteisiin, tietenkin. Ja kaikki istuivat kuin kantajalleen tehdyt ja sitä ne varmaan olivatkin.

Lilli Jahilo syntyi luonnonhelmaan, ja suuri osa inspiraatiosta ammennetaankin sieltä: neljä vahvaa vuodenaikaa, pohjoinen villi luonto ja alati muuttuva ympäristö tekee ihmeitä jos Lillin mallistoja on katsominen. 2010 oman merkkinsä perustanut Lilli pyrkii eettisyyteen, iättömyyteen ja yksinkertaisesti kauneuteen. Hän kuvaili meille ideaalitilannetta asiakastapaamisesta, jossa hänen vaatteensa saa asiakkaan tuntemaan itsensä kauniiksi ja varmaksi.

Vaikutuksen teki erityisesti tuotelähtöisyys: tuotteista halutaan niin hyviä, että se halutaan ostaa suoraan suunnittelijalta ketjuliikkeen sijasta. On otava syy, miksi asiakas ei suuntaa kauppaan. Hipelöidessäni mekkoja, niiden saumoja ja kankaita laatu oli nähtävissä ja tuntuvissa. ”Kankaassa ei koskaan kannata säästää”, kuvaili suunnittelija.

Mallistoja ilmestyy tasaiseen tahtiin, minkä lisäksi asiakkaille tehdään kustomoituja ratkaisuja. Suunnittelussa ollaan erikoistuttu erityisesti häämekkoihin, mikä sai minut harkitsemaan uusintakierrosta: esimerkkikuvat Lillin hääpuvuista ovat lumoavia.

Suurin osa vaatekappaleista on mekkoja. Itsekin kokeilin muutamaa, joista ei nettisivuilla ole edes kuvia. Toukokuun valmistujaisia mietin, alkavasta kesästä haaveilin, mutta jätin mekot kuitenkin rekkiin. Usean sadan euron mekkoja ei osteta noin vain, vaikka laatuunsa ja työmääräänsä nähden ovatkin hyvissä hinnoissa.

Kaikki vaatteet myös tehdään Virossa. Tälle hatunnosto. Nykyisin halvemman hintatason vuoksi myös suomalaiset designerit teettävät suunnitelemansa vaatteet usein Virossa. Pakko se on kai myöntää, että sopivammat hinnat löytyy naapurimaasta, vaikka Suomeen rahani kaikista mieluiten jättäisin.

Studion työntekijät puolestaan kyselivät meiltä, mitkä ovat tämän hetken nousevat ja tunnetuimmat nimet Suomessa. Jäädyin totaalisesti. Ivana Helsinki ja Marimekko ovat olleet pinnalla jo pidemmän aikaan, kuka on nousemassa myös kansainväliseen menestykseen? Samuji ainakin, kuka muu? Antti Asplund uudella mallistollaan? Katri Niskanen? Apua kuka?

Klo 21.30.
Eart Hour ohi ja voin julkaista kirjoitukseni.
Valoja himmeämmälle useamminkin.

– Henriikka

Kuvat: Lilli Jahilo

25.3.2015

Lappuhaalariliisa

–

muoti, oma tyyli

Täs on onni, eikö juu? Ihan katsos olla vaan, muina ~~miehinä~~ naisina lappuhaalareissa.

Aamulla järkytyin luettuani uutisen, jossa kerrottiin suomalaisia pörssiyhtiöitä johtavan useammin Juha kuin nainen. Naisten yhteenlasketun poppoon ohi kiilaavat myös Heikit, Matit, Pekat, Jarit ja Karit, kuin myös Mikat, Timot, Artot, Jukat ja Vesat. Suomessa on isojen yritysten johdossa enemmän miehiä, joilla on SAMA ETU- JA SUKUNIMI kuin naisia. Ainakin siihen asti, kunnes Marimekon uusi toimitusjohtaja aloittaa, jolloin naistoimitusjohtajien määrä Suomen 118 pörssiyrityksessä nousee kahteen. Wuuhuu.

Matti Matit ja Juha Juhat jäävät tulevaisuudessa jalkohin, kun naiset saavat kunnon otteen. Ei mitään sikaniskaisen muijankörilään otetta vaan armollisen ja älykkään, harkitun ja laadukkaan. Ja kun sitä mietin, päiväni kääntyi taas paremmaksi. Piskuinen feministisydämeni sykki taas iloisesti ja muistin mahtavan tutkimustuloksen, joka paljastaa kiitollisten ihmisten elävän kauemmin.

Tämän hetken lempparit ovat lappuhaalarit. Voisin nousta niissä vaikka pörssiyhtiön johtoon. Tekee mieli oleskella niissä koko ajan. Ovat Zarasta, mistä koen vähän morkkista. Yritän selitellä, että Tallinnan Zara olisi jotenkin hyväksyttävämpi ja että ne istuvat niin hyvin. Tällainen lepsuilija ei kyllä nouse yhdenkään pörssin johtoon.

Joululahjatilauksen ensimmäinen numero Kinfolk kolahti postiluukusta.
Täs onni todellakin on, eikös juu?

– Henriikka

24.3.2015

Karhunpoika

–

elämä

Purchase this image at http://www.stocksy.com/67926

Eilen nousi kuume. Olin töissä ja päättänyt mennä duunipäivän jälkeen treeneihin ja siskon kanssa juoksemaan. Taistelin kuumeen tuntua vastaan. Vastahan olin tammikuun lopussa pienessä kuumeessa, en yksinkertaisesti voisi taas olla! Olen elännyt terveellisemmin kuin koskaan, paastonnut sokerista ja liikkunut paljon. Olen juonut jopa muutaman vihersmoothien! Miettinyt ruokavaliota ja levännyt kunnolla.

Kun nuha yltyi, peruin vastahakoisesti juoksulenkin. Puoli kuudelta töistä lähtiessäni hoipertelin työkaverin luokse, joka kokeili otsaani ja totesi sen olevan tosi lämmin. Pyöräilin kotiin, skippasin pitkin hampain treenitkin. Kaivauduin sohvaan villaviltin alle ja mutisin tuohtuneena. Sisko tuli meille, teki ruokaa ja valitsi leffan. Siinä sitten aikana purnasin, kunnes tyydyin kohtalooni. Kun äiti soitti, kerroin että menen jo aamulla töihin ja sain vastaani kunnon hyökkäyksen. Ei kuulemma pidä mennä kipeänä töihin, se on kaikilta pois. Muistin sanoneeni joskus niin itsekin. Tosin muille, en itselleni.

Aina kun sairastun, minusta tuntuu että olen heikko yksilö. Sellainen joka sortuu elon tiellä. Tiedän tämän olevan täynnä potaskaa, silti ajatus hiipii mieleeni. Kaikkina muina vuoden päivinä olen valmis ottamaan vastaan kaikki lahjat ja hellyydenosoitukset, mutta sairaana en kaipaa apua tai neuvoa keneltäkään. En haluaisi luovuttaa sairaudelle, en haluaisi jättää mitään välistä sen vuoksi. Ajattelen, että mielen voimalla voin kääntää kuumeen laskuun ja nenän valumasta. Vaan kroppani taitaa olla minua viisaampi. Ehkä täyslevolle löytyy sijansa tällaisen höyrypään luota vain silloin, kun kroppa vetää itsensä tilttiin. Nyt sitten köllitään hetki.

Yksi ilta ja yksi päivä toivon mukaan riittää. Ajattelin jo huomenna ottaa vauhtia arjesta ja polkea töiden ja muun maailman pariin. Jos sitä muistaisi kuitenkin kuunnella yhä tarkemmin kroppaa. Ja äitiä. Ne yleensä tietävät.

– Henriikka

Kuva: Stocksy

23.3.2015

Ja sit ma lähdi gäbälämäge

–

elämä, kaverit, matkustus

Aina naurattaa Virossa: keksiä itse vironkielisiä lauseita (ks. otsikko). Lauantain parasta antia oli esimerkiksi seuraava:

”Mul on kohmistuvad käpäläd, kun ei ole käpälähuppud.”
(Käteni ovat kylmät, koska ei ole hanskoja)

Keskeisenä vinkkinä Viron kielen opetteluun on ottaa g- ja d-kirjaimet haltuun ja viljellä niitä sopimattomissa paikoissa. Toinen mestarin ja amatöörin erottava piirre on, että viroksi asiat sanotaan aina niin kuin Suomessa ne sanottaisiin astetta hilpeämmin. Juosta on kirmata ja kädet ovat käpälät. Maito on piimä ja pulla on nisu.

(Huom! Nämä ohjeet opettavat sinut täysin mielikuvitukselliseen viron kieleen. Mene muualle, jos haluat oppia oikeasti)

Eckerö Line vei meidät turvallisesti perille. Eihän tuo laivassaolo koskaan mitään erikoista herkkua ole, jos on viikonloppu ja kyseessä Tallinnan risteily. Miten porukka voikin olla niin kovia ryyppäämään? Eritoten lapset kainalossa? Ikuinen mysteeri.

Mutta aamupala yllätti niin positiivisesti, että tiputin leukaluuni. Odotin riisimuroja ja muutamaa vihanneslajiketta, mutta mahdollisuushan oli kunnon brunssiin. Naminaa.

Laiva oli tupaten täynnä, mutta pöytään pääsyn jälkeen homma pelitti ja aamukahvi maistui.

Perillä maissa matelimme turvallisen hidasta vauhtia ilman sen kummempia suunnitelmia. Pyörähdimme muutamassa kaupassa, joita ei Suomessa ole ja kiersimme kosmetiikkaosastoja. Tallinnan luonnonkosmetiikkakaupat ja esimerkiksi Kaubamajan ekokosmetiikan osasto on kovin hulppea kotimaahan verrattuna. Hinnoissa ei ole suurta eroa, mutta vähän kuitenkin. Baltian maissa tunnutaan ymmärtävän luonnonkosmetiikan päälle. Ovat meitä valovuosia edellä.

Meikki- ja rasvapurnukoiden lisäksi etsin valmistujaismekkoa. Tuloksetta, tällä kertaa. Toukokuuhun on kuitenkin vielä aikaa, joten ei syytä murheeseen.

Päiväkahveilla kävimme paljon hehkutetussa Sfäärissä, jonka kahvitarjonta on vertaansa vailla. Ruokaa en vieläkään jäänyt maistamaan, vaikka kovasti kehuvat.

Tallinna on kyllä uskomattoman kiva. Muistot 90-luvun Tallinnasta alkavat olla tiessään, kun nyt aikuisiällä on käynyt tutustumassa paikkaan useaan otteeseen uudesta vinkkelistä. Kannattaa lähteä ruoan perässä, pellavan perässä, lankojen ja hyvän nahkan perässä sekä tietysti katsastamaan ne luonnonkosmetiikkahyllyt. Manikyyrit sun muut hoidot ovat vielä huomattavasti halvempia, vaikka ei enää sellaisia viikkorahoilla maksettavia niin kuin aikoinaan.

Päivässä näkee paljon, parissa näkisi enemmän. Ja arvatkaa mitä? Aionkin lähteä heti tämän viikon perjantaina uudestaan. Mitä sitä suotta odottelemaan.

– Henriikka

22.3.2015

Gluteenittomasti Tallinnassa: Kivi Paper Käärid

–

kaverit, matkustus, ruoka ja juomaTags: eesti, gluteeniton, gluteeniton ravintola, glutenfree, kivi paper käärid, ravintola, restaurant, tallinn, tallinna, telliskivi, viro

Kun menimme naimisiin kesällä 2011, häissämme oli sellainen perinteinen osallistava leikki, jossa vieraat saivat antaa meille lupauksia tulevaan. Joku lupasi leipoa mustikkapiirakkaa, joku kutoa villasukat, joku antoi tulevaisuuteen lastenhoitovuoroja. Näistä lupauksista arvottiin osa toteutettavaksi. Yksi arpaonnen nostattama lappunen piti sisällään lupauksen ystäviltämme: he veisivät meidät minilomalle Tallinnaan.

Pian lupauksesta on kulunut neljä vuotta. Eilen Alina ja Juuso lunastivat lupauksensa. Päivä Tallinnassa nauratti ja virkisti. Ja mikä parasta, toimi suunnittelureissuna tulevaisuuden matkalle, josta en vielä uskalla liiaksi hiiskua.

Päivällinen maistui viime vuonna avatussa gluteenittomassa ravintolassa Telliskivessä, miljöössä jonne kaikki nyt suuntaavat (kirjoitin aiheesta tammikuussa). Kivi Paper Käärid löytyi Helsingin Teurastamon henkisen ruokakulttuuri- ja taidealueen keskeltä vanhasta kivirakennuksesta.

Voi pojat, kuinka me nautittiin. Oma nojatuoliryhmä ja mukava tarjoilija. Kolme jengistä valitsi listalta burgerin, yksi vegeburgerin. Alkuruoaksi bataattiranskiksia ja jälkkäriksi raakajuustokakkua. Burgereiden hinnat olivat siinä 12-13 euron paikkeilla, ja jos en aivan väärin muista, niin 16cl valkkaria neljän euron hujakoilla.

Tunnelma oli erityinen, rauhallinen ja tuntui sopivasti siltä, että on ulkomailla. Musiikki oli muutamaa hutikappaletta lukuun ottamatta enemmän kuin kuunneltavaa. Mutta harmin paikka, ruoka ei ollut niin spesiaalia tai herkullista kuin olisin toivonut. Siis periaatteessa lähtöasetelma oli hyvä, ja raaka-aineet vaikuttivat laadukkailta. Mutta mausteet olivat jääneet johonkin matkan varrelle. Pihvissä olisi saanut olla kunnolla makua ja tomaattikastikkeessa tomaattia.

Toivon, että skarppaavat asian suhteen, sillä raflalla on kaikki mahdollisuudet menestyä. Aion antaa paikalle uuden mahdollisuuden, sillä nautin kuitenkin olostani todella. Jotenkin en tahdo antaa periksi hyville yrityksille. Sitä paitsi minun elämänfilosofiaani kuuluu, että täytyy antaa toinen mahdollisuus. Ei ainoastaan ruoassa vaan monessa muussakin asiassa. On aina ihmetyttänyt ihmiset, jotka odottavat kerralla virheettömyyttä, jatkuvaa onnistumista.

Seinien tummanvihreä sävy oli kotoisan metsäinen. Tuollaisista seinistä muistan haaveilleeni joskus vuonna 2011, blogin alkuaikoina. Varmaan siitä löytyisi joku kirjoituskin. Vaan nykyään tyydyn siihen, että väri löytyy vain ravintolastaa ja muistuttaa luonnosta ja rauhasta. Meille kotiin sopii mintumpi meininki.

Rauhaa kaikkien sunnuntai-iltaan. Ottakaapa kunnon kuppi teetä ja taputtakaa itseänne olalle: taas yksi viikko selätetty. Oli se sitten hyvä tai huono, niin ainakin se on takana päin.

– Henriikka

Ps. Blogin seuraaminen Bloglovinissa ei ole toiminut pariin päivään. Asia on tiedossa ja se korjataan taitavan Villen toimesta keskiviikkoon mennessä. Pahoittelut kaikille.

20.3.2015

Mikä ei kuulu joukkoon?

kommentoi

–

random

Tässä olisi teille pari pientä perjantaipähkinää purtavaksi.
Oikein vastanneille glitteriä ja glooriaa!

Tehtävä 1:

Mikä kuvista ei kuulu joukkoon?

Tehtävä 2:

Tunnista perjantaihymy.

Ei muuta tällä haavaa.
Se olisi tervetuloa viikonloppua! Adios adios.

-Henriikka

← edelliset 1 … 8 9 10 11 12 13 14 15 seuraavat →