arkisto:

elokuu 2017

Usvainen mieli

Yllä oleva kuva on ehkä tunnelmallisin minusta koskaan otettu. Vaihdoin sen eilen Facebookin profiilikuvakseni kuvatekstillä: ”Jos olisin artisti, tästä tulisi ehdottomasti levynkansikuva.”

Yksi ystävä kommentoi heti: ”Teetä omat levynkannet ihan muuten vaan.” Toinen oli jo passittamassa levyntekoon, kun artistilook löytyy jo. Kolmas kirjoitti: ”Ostaisin levyn kansikuvan perusteella!”

Minun naamallani ei tässä ole juuri osaa eikä arpaa, vaan Eevan kameran läpi kaikki vaikuttaa näyttävän kauniimmalta.

Eeva kysyi minua mukaansa Kolille viime viikonlopuksi, sillä hän tarvitsi erääseen kuvaansa näköistäni hahmoa. Ilahduin, että kalenteri antoi myöten, ja yhdistimme reissuun pari päivää hidastempoista retkeilyä ja mökkeilyä.

Nämä kuvat on otettu perjantaiaamuna kuuden maissa. Olimme kuvaamassa auringonnousua Kolin huipulla ja ennen aamuista nukkumaanmenoa pysähdyimme vielä erään lammen rantaan. Paikka oli upea. Joka puolella hohtavia hämähäkinseittejä, valkosinistä usvaa ja auringonsäteitä.

Kun vain jaksaisin elää aikaisia aamuja useammin.
Silloin tapahtuvat isoimmat ihmeet.

Voi olla, että joku varhainen aamu saan vielä päähäni aloittaa uran artistina. Luultavasti kuitenkaan en. Kannattaa varmuudeksi tarkistaa aina toisinaan levyhyllyltä (jos niitä vielä on) tai Spotifystä: ”Henriikka – Usvainen mieli”.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen

Melkein kuin olisi taas 19

Tänään on tuntunut vähän siltä, niin kuin tuntui 19-vuotiaana. Työskentelin erään kevään laitoshuoltajana, ja viikon kohokohta oli lähteä lauantaiaamuna Valtterin kirpputorille.

Kello herätti aikaisin, kirpputorilla oli oltava viimeistään yhdeksältä, ja aamiaiseksi oli sokerimuroja gojimarjoilla. Sokerimurojen sokereista en vielä tiennyt, mutta työpaikalla oli kerrottu gojimarjojen olevan terveellisintä maan päällä. Ostin tukusta kilon pussin ja ripottelin niitä sinne sun tänne.

Tänään heräsimme hiljakseen vasta yhdeksän jälkeen, mutta jotenkin onnistuimme saamaan tuon nuoruudesta tutun tunnelman päälle. Hyppäsimme raitiovaunuun ja suuntasimme kohti Kalliota. Aamiaista nautittiin Roots Helsingissä.

Nuorena ja kulttuurituotannon opiskeluaikoina tiesin aina, mitä uuden kaupunkikulttuurin saralla tapahtuu ja mikä paikka on paras, vaikka edullinen. Muistin ulkoa, milloin mikäkin kirpputori aukeaa ja mistä etsiä mitäkin. Tiesin täsmällisesti, milloin parhaat löydöt on jo myyty, mutta hinnat tippuvat.

Silloin kirppisjonot eivät vielä kiemurrelleet ja tarjolla oli muutakin kuin halpahallin kerran käytettyä vaatetta. On sitä vieläkin, mutta saa etsiä paljon kauemmin. Lisäksi olen ymmärtänyt, etten tarvitse puoleksikaan niin paljon, kuin joskus luulin tarvitsevani.

 

Aamiaisen jälkeen kävelimme verkkaisesti Brunon kirpputorille. Rekit ja pöydät näyttivät tutuilta, mutta myyjiä oli vain kourallinen. Hallissa tuoksui kuitenkin hyvältä, ja ihmiset olivat mukavalla tuulella.

Anti oli valitettavan kehnoa, mutta mukaan lähti kuin lähtikin viimeisestä pöydästä valtava untuvatoppatakki. Talvi tulee, talvi tulee. Myyjä sanoi hinnaksi euron tai kaksi, joten luovuin suosiolla kakkosesta. Janne nappasi Kjell Westön pokkarin samasta pöydästä hurjaan 50 sentin hintaan.

Joskus nämä olisi dyykattu myyntiajan jälkeen, nyt tuntui mukavalta maksaa se muutama euro.

Edelleen kirpputorilla parasta on se, että paikalla on erilaisia ihmisiä. Eri-ikäisiä, -näköisiä ja eri kuplista, jos kupliin on uskominen.

Nyt en osaa päättää kumpi: Ollapa taas 19. Onneksi en ole enää 19.

-Henriikka

Sun kanssa jokainen päivä on sunnuntai

Lauantai-ilta ja raukea olo. Saavuin juuri Kolilta kotiin ja eteisessä odottaa purkamaton rinkka. Telkkarista pyörii Avaran Luonnon Kanada-jakso, ja mieleni on enemmän Kanadassa, Kolilla, Kuhmossa kuin Helsingissä. Eikä kyse ole paikannimen alkukirjaimesta.

Kun saavuimme äsken autolla Helsingin keskustaan, meinasi iskeä paniikki. Joka puolella niin paljon ihmisiä, enkä kokenut mökkipäivien jälkeen olevani vielä valmis vastaavaan. Kaupungissa vietettiin tänään ihan tavallista lauantaita, ja minusta tuntui kuin meneillään olisi vappukarnevaali.

En ole ollut koneella pariin päivään, sillä sähkötön mökkielämä teki tehtävänsä ja sammutti virran.

En pärjää nyt, kukaan ei pärjää nyt” -paniikki kestää noin kolme minuuttia, minkä jälkeen keskittymisen siirtää pitkiin, hyvästi hauduttaviin löylyihin, pientareella kasvaviin metsämansikoihin ja miltä ympärillä tuoksuu, tuntuu ja kuulostaa. (Hyvältä, hyvältä, hyvältä.)

Kun äsken laiton taas virtapiuhan seinään ja avasin läppärin, oli pelottavaa muistaa, etten tiedä koska se on viimeksi sammunut tai ollut täysin sammuksissa.

Tänä lauantaina kaikki ovat tuntuneet olevan brunsseilla, häissä tai kesäleningit päällä terassilla. Instagram-kuvista on huokunut lämpö, ilo ja kesän värit.

Minusta on tuntunut sunnuntailta. Olin melkein koko päivän autossa, päällä flanellipaita, josta löysin myöhemmin räikeitä hammastahnaläikkiä. Automatkalla kävimme Shelleillä, Teboileilla ja muilla sysisympaattisilla huoltoasemilla pitämässä lepoa ja tankkaamassa herkkuja.

Varkauden keskustassa pidimme jäätelöstopin ja muuan paikallinen mies tuli erikseen sanomaan, että olemme kuin jäätelömainoksesta ja että näytän kyllä melkoisesti artisti Paula Vesalalta. Enpä ollut ennen moista kuullut.

Nämä kuvat ovat keskiviikkoaamulta kesämökiltä. Istuimme Bean kanssa kivilaiturilla, kävimme myöhemmin uimassa ja punoimme Seikkailukerhon tulevia juonia. Miten rakas onkaan tuo leijonanharjainen ystäväni! Laittaa minut ruotuun, katsoo ymmärtävästi ja silittää kun tarvitsee.

Nyt kun tarkemmin mietin, niin taisi sunnuntaiolo alkaa jo sieltä. On tainnut olla yhtä sakeaa sunnuntaita tämä koko kesäinen viikko.

Minä lopetan viikkoni nyt tähän ja totean, että onpa ihanaa, että saan huomenna toisen sunnuntain.

-Henriikka

Tiukasti kiinni kesäkoomassa

Suomi-matkailu on taas kuumana käynnissä, kun pyörähdin viikonloppuna Tampereella ja Kangasalla ja olen nyt vajaa viikon Kainuun pysähdyksen jälkeen matkalla Kolille pariksi päiväksi.

Tampereella kävin katsomassa Pyynikin kesäteatterin Niskavuoren nuori emäntä, joka oli upea. Kangasalla tanssittiin rakkaiden ystävien häitä, ja Kuhmossa mökkielämä vei täysin mennessään. Kolille suuntaamme Eevan kanssa – retkeilemään ja metsästämään täydellisiä hetkiä. Suomi on kyllä kaunis.

Toissapäivänä elokuu pyörähti käyntiin. Sateiden vuoksi kaikkialla on vihreää kuin kesäkuussa, ja alkukesän Jenkki-reissun ja kaiken muun kesähäröilyn vuoksi unirytmi edelleen täysin kadoksissa. Alaselkä on pienesti hajalla kahvakuulahöntyilyn takia, mutta mieli täynnä hyvää, heinäkuun jälkeistä oloa.

Koko heinäkuu meni ohi arviolta kolmessa päivässä. Toissapäivänä koko kansa heräsi yhtäkkiä uuteen kuukauteen koomasta ja tajusi, ettei elämässä voi vain mökkeillä ja olla mustikassa. Itse pidän koomasta kiinni vielä sunnuntaihin saakka.

Eilen sain kalassa särjen, ahvenen, kuhan ja hauen. Kerran vuodessa on hyvä olla kalamimmi, niin saa isoveljen rispektit ja voi taas koko loppuvuoden olla kaikkea muuta.

Soilla kasvoi lakkaa, ja kumisaappaanvarsi hörppäsi keruumatkalla oikein kunnolla. Sauna lämpeni joka ilta, ja kumpparit kuivuivat jälkilöylyissä. Eilen kesken iltauinnin huomasimme auringonlaskun olevan kirkkaanpunainen ja -keltainen, ja soudimme nopeasti sitä katsomaan. Kädessä oli kylmää, mutta niin makeaa siideriä, ettei sellaista voi juoda kuin kesäisin.

Nyt auto kulkee kohti Varkautta, mistä Eeva nappaa kyytiin. Silmät tipahtelee kiinni, ja ihmettelen, eikö kymmenen tunnin unet muka riitä. Saa nähdä, kuinka käy, kun huomenna pitäisi napata auringonnousu.

-Henriikka

anorakki/Peak Performance (saatu), lierihattu/Kanadan tuliainen,  farkut/second hand

Vihdoin sopiva matto olohuoneeseen

Kaupallinen yhteistyö: IKEA

Kun muutimme uuteen kotiimme ja ensiasuntomme puolitoista vuotta sitten, emme malttaneet levittää lattioille mattoja. Valkoiset lankut ovat niin kauniit ja tunnelmalliset, ettei niitä tehnyt mieli piilottaa. Olimme asuneet edellisvuodet muovimattojen peittämässä opiskelija-asunnossa ja ryömin valkoisia lattioita pitkin onnessani (I still do).

Lempipaikkani on edelleen lattialla, lankkujen päällä. Makaan kädet ristissä niskan takana ja ihailen vihreää kattoa. Kuluvan vuoden aikana ajatus matosta on kuitenkin tuntunut koko ajan paremmalta, sillä se pehmentäisi yleisilmettä ja vähentäisi tilan pientä kaikua.

Kesällä se sitten löytyi: juuri sopiva juuttimatto.

Kudottua ja luonnonvärinen LOHALS-matto on IKEA:sta. Sopiva matto löytyi alkukesästä, kun niitä ei juuri löytynyt varastosta, mutta viime piipahduksella Vantaan IKEA:ssa huomasin mattoja olevan taas saatavilla. Niinpä ajoimme samantien 160×230-senttisen maton kotiimme.

Siinä se nyt pötköttelee ja sopii tilaan mielestäni erinomaisesti. Naurattaa välillä, kun kutsun tuota pientä huonetta ”olohuoneeksi”, sillä sehän on yhtälailla keittiö ja ruokahuonekin.

Uusi matto on valmistettu kokonaan uusiutuvasta, biohajoavasta luonnonmateriaalista, juutista. Juutti on paitsi super kaunis, myös kestävä ja pitkäikäinen käyttömateriaali, joka voidaan kierrättää vielä vuosien jälkeenkin.

Maton avulla voin toivottavasti laittaa pattereitakin vähän pienemmälle. Niin ihanaa kuin lattialla pötköttely onkin, niin hyytävimmillä pakkasilla olen kyllä kaivannut mattoa itseni ja kylmän maailman väliin.

Miltä matto teistä näyttää? Itse en voisi olla tyytyväisempi. Se sointuu hyvin supervärikkään taulun, mummin ja vaarin vanhan kaapin ja tuolin, sekä rottingista ja saarnista valmistetun sohvapöydän kanssa.

Olen myös ylpeä katsoessani tilaa, sillä olemme onnistuneet olemaan tekemättä sopuratkaisuja, niin kuin muuttaessa toivoimme. Kaikki miellyttää silmää ja on ainakin vähän kestävämpää kuin ennen.

Monta vuotta sitten käytettynä ostettu sohva saa varmasti jossain vaiheessa jatkajansa ja telkkari pitäisi ripustaa seinälle.
Mutta näinkin on hyvä, tämäkin riittää.

-Henriikka