kategoria

kaverit

Asennemimmejä, asennekakkua
Lauantaina juhlittiin blogiagentuurimme Asennemedian ja Ullan syntymäpäiviä. Vuoden täyttänyt yhteisö kerää yhteen isolla ilolla ja asenteella varustettuja mimmejä. Joukkoon mahtuisi toki miehiäkin, jostain syystä asennetta on löytynyt paljon enemmän naisten keskuudesta (niin kuin ehkä blogejakin, hih). Sinänsä hassua ajatella, että ylläolevan kuvan naiset ovat työkavereitani. Tuolla lailla ryhmään aseteltuna näytämme aika identtisiltä, vaikka blogien sisältöLue lisää
Termarikahvin lämpö
Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig Luisteluretket ja termarikahvit ovat maailman parhaimpien asioiden listalla. Tiedättehän sen itsekin, jos ymmärrätte hyvän päälle. Ja tiedänhän minä, että ymmärrätte. Luisteluretkien mahtavuus ei millään tavalla korreloi niiden määrään. Useimpina talvina pääsen viilettämään luistinradalle toverien kanssa käsikynkässä ehkä kerran vuodessa. Tänä vuonna olen kuitenkin ottanut huikean startin ja saanut haalittua porukan kokoonLue lisää
Vuoden vikat pikkujoulut ja ukulelesoolo
Voi, mikä rauhallinen sunnuntai. Tai tarkemmin sanottuna pääkopassa rauhallinen ja miljööltään kaikkea muuta. Muuttopäivä on aivan nurkan takana ja ennen karkaamista joulunviettoon pitäisi saada kaikki muuttolaatikoihin ja huusholli puhtaaksi. Tällaisena anti-pakkastalvena ei voi edes väittää, ettei ikkunoita pystynyt pestä. Mieli on kuitenkin levollinen, uusi vaihe elämässä on jo aivan korvilla. Iik. Iik. Iik! Viime viikollaLue lisää
Enkelikutrinen poikaduo, kauniita ystäviä
Marraskuun lopulla tanssittiin yllätysjuhliani. Kirjoitin häkeltyneistä ajatuksistani jo aiemmin, mutta tänään loppumattoman, liian väsyttävän työpäivän jälkeen palasin yltiöonnellisiin kuviin. Istuin eilenkin iltaa ystäväporukan kanssa. Torstai valui puoleen yöhön ja kotimatkalla silmät jo tipahtelivat. Lauloimme joululauluja, puhuimme menneistä ja tulevista, ihmettelimme milloin meistä on tullut niin kovin viisaita. Ja miten vuodet ovat kiitäneet sellaista vauhtia, ettäLue lisää
Joulujuhlayllätyksiä ystäville
Yhteistyössä Asennemedia ja Paulig Olen yllättänyt tänä viikonloppuna ystäviäni kolmesti. Perjantaina uskollinen juoksukaverini pääsi joulupommin kohteeksi ja tämän päivän aikana olen saanut yllättää kaksi ihanaa pariskuntaa. Sain käsiini muutaman Joulu Juhla -kahvipaketin. Sain tehdä niillä mitä halusin, kunhan taltioisin hetket kameralle. Päätin yllättää kahvilla ja joululahjalla muutaman lahjan ansainneen ystäväni. Tiedättehän, olen lahjaihminen ja olenLue lisää
Töihin Tuomaan Markkinoille
Kyllä oikea elämä on parasta. Sellainen aito, rehellinen elämä. Oikeiden ihmisten piirittämä, välillä tylsä ja välillä riemukas. Saimme viikonloppuvieraita Tampereelta ja vietin pitkästä aikaa parhaimman viikonlopun. Olin aika väsynyt, nuutunut itseni, mutta oikeiden ihmisten kanssa se ei haittaa. Sitä paitsi tässä typerän hektisessä maailmassa minunkin lähipiirini on aika uupunutta kansaa aina työviikon jälkeen. Olen harvoinLue lisää
Isona muutan Lappiin
Viime päivät ovat olleet surkeita, kertakaikkisen surkeita. Sisällöltään ne ovat olleet yhtä kultaisia kuin kaikki muutkin päivät, mutta tuo sateen ja pimeyden määrä! Huh huh. Taistelen usein tuulimyllyjä vastaan, pimeitä päiviä ja pimeitä öitäkin vastaan, mutta voimani alkavat olla ehtyneet. Muutan Lappiin. Eikun ihan oikeasti, olen ensi kertaa miettinyt tosissani muuttoa Lappiin. Saisi lumilautailla päivätLue lisää
Syysvaellus Nuuksioon (osa 2/2)
Vihdoin pääsen jatkamaan iloisen syysvaelluksen merkeissä. Pääsin ensimmäisessä kirjoituksessa tarinan siihen vaiheeseen, että kellahdimme nukkumaan siinä seitsemän maissa illalla. Liian luksusta ollakseen totta, että voi nukkua lähes 12 tuntia putkeen. Niin siinä kuitenkin kävi. Aamuvarhaisella kello herätti. Tiedä sitten, olisimmeko nukkuneet kellon tuplasti ympäri ilman sitä. Kaivauduin makuupussini uumenista, Bea tuhisi vieressä. En hennonnut herättääLue lisää
Täydelliset yllätysjuhlat
Elin eilen yhden elämäni häkellyttävimmistä hetkistä. Yllättäjä yllätettiin aivan totaalisesti. Olin menossa viettämään iltaa ystävieni kanssa. Olimme käyneet Jannen kanssa vähän tylsillä torstaikahveilla ja ilta tuntui jotenkin ankealta. Väsytti ja rasitti. Laahustin hiljalleen Kamppiin ystävän luokse ja soitin laiskasti summeria. Oven avauduttua alkoi kuulua synttärilaulu. Menin totaalisen jäihin enkä suostunut tulemaan sisälle. Miten kuudesta ystävästäLue lisää
Syysvaellus Nuuksioon (osa 1/2)
Seikkailukerhon perinteinen syysvaellus suuntasi tänä vuonna ihan lähimaille, Nuuksion kansallispuistoon. Loka-marraskuun taitteen yön yli kestävä retki oli meille molemmille ensimmäinen vähän kylmemmillä keleillä tehty pyrähdys. Teille suurensuuri kiitos kaikista jaetuista vinkeistä, jotka takasivat erittäin onnistuneen keikan. Säiden Herralle kiitoksia siitä, että pakkasöillä ympäröity viikonloppu oli lauhkea kuin lammas. Eväistä jo kerroinkin (matkalla ne kun katosivatLue lisää
For old times’ sake
Soittimesta soi Emeli Sandé. Aina yhtä vaikea muistaa, että hän on syntynyt vasta vuonna 1987. Jotenkin omassa mielessäni hän on joku jo kauan elänyt legenda. Katson viime sunnuntaisia brunssikuvia, kauniita ystäviä sekä lämpimiä croissantteja ja sydämiä. Ystävä oli pitkään reissussa ja palasi nyt kotiin. Oli ihana tulla kylään niin kuin aina viime kesänä. Joillekin riisikakutLue lisää
Learning by Doing: Viikonloppuna telttailemaan
Lähden viikonloppuna telttailemaan enkä suoraan sanottuna pysty ajattelemaan juuri mitään muuta. Se on niin kivaa. Siitäkin huolimatta, että lähdemme vain yhdeksi yöksi emmekä Nuuksiota kauemmas. Muistaakohan joku vielä, kun viime vuonna pakkasimme ystäväni Bean kanssa rinkat täyteen ja lähdimme Repovedelle parin päivän vaellukselle? Vaikka se oli ensimmäinen kertamme yhdessä metsässä (ja Bean ensimmäinen kerta vaeltamassa),Lue lisää
Fazer Cafe Tampere: Aamiainen ja brunssi
Kun karkasin pitkäksi viikonlopuksi Tampereelle, ajattelin laittaa kerralla ranttaliksi ja kokeilla verrattain uuden Tampereen Fazer Caféen aamiais- ja brunssitarjonnan. Siis molemmat! Pari kuukautta sitten avatussa kahvilassa tarjoillaan arkisin aamiaista ja viikonloppuisin brunssia. Sain perjantaiksi aamupalaseuraa Idasta ja tänään tallustimme brunssille kälyn ja miehensä kanssa herättyämme melkein puolen vuorokauden yöunien jälkeen. Perjantain aamiainen oli loisteliais aloitusLue lisää
YOU HAD ME AT HELLO
Eilen tanssittiin häitä. En ollut aiemmin ollut yhtä urbaaneissa häissä, paikalle kun pääsi helposti raitiovaunulla. Vihkiminen tapahtui Vanhassakirkossa, Vanhassa kirkkopuistossa (jota myös Ruttopuistoksi kutsutaan). Intiimit pidot tanssittiin ravintola The Cockissa Fabianinkadulla. En ollut aiemmin nähnyt yhtä rakastunutta hääparia. Eiväthän he edes tajunneet, ketä juhliin oli saapunut, kun tuijottivat vain toisiaan. Olisin yhtä lailla voinut tullaLue lisää
Kynttilöiden ja ystävien ympäroimä
yhteistyössä Nordalco / Les Fumées Blanches Sauvignon Blanc Perjantai ja viikonloppu. En ole ehtinyt orientoitua edes työviikkoon, kun palasin Suomeen vasta tiistaina. Mutta ilman orientoitumistakin töitä on paiskittu (“paiskittu”, miten sitä toimistotyötä nyt ajattelee) parin päivän aikana ehkä vähän liikaakin, eikä viikonloppu näin ajoitu yhtään hassumpaan aikaan. Istun Kolilla metsämökissä, kansallispuiston helmassa. Huomenna on VaarojenLue lisää
Hyppimässä sillalta
Eilen oli huippu päivä. Olin viettämässä mahtavan ja äänekkään naisjoukon kanssa rakkaan ystävän, Anun polttareita. Päivänsankari sädehtii alla olevassa kuvassa. Päivä alkoi rauhallisesti aamujoogan ja shamppanjan merkeissä, mutta sen jälkeen taksi kääntyikin yllättävään suuntaan ja kuljetti seurueen Nurmijärvelle, Myllykosken sillalle. “Kaikki halukkaat saavat kiskaista sillalta alas!” Mikäs sen parempaa. Emmi-Liia ikuisti tuonelan hetket. Voin kertoa,Lue lisää
Kakkua ja auringonkukkia
On auringonkukkien aika. Kympillä saa vanhan ylioppilastalon edestä 15 kappaletta ja saapa vielä itse valita, minkä kimpun nappaa mukaan. Varret ovat niin vahvoja ja kimput painavia, että tulee ylevä olo niitä kanniskellessa. Katsokaa kaikki, miten paljon iloa minulla on tässä sylissä! En tiedä kuuluisiko etikettiin katkaista varret ennen nipun ojentamista ystävälle, mutta minä vein neLue lisää
Botswana 3: Afrikkalainen huvipuisto
Palataanpa takaisin Afrikan tantereelle, yhteen elämäni oudoimpaan kokemukseen: botswanalaiseen huvipuistoon. Voitteko uskoa, että löysimme keskeltä aavikkoa “Lions Park” -huvipuiston, jonka laitteiden ainoat käyttäjät olimme. Keskellä ei mitään nousi vuoristorata, maailmanpyörä ja keinukaruselli. Ja tottahan toki me kokeilimme kaikki laitteet. Idea lähti siitä, että Bea oli kuullut paikallisilta tutuiltaan, Lions Parkin olevan käymisen arvoinen. Emme tienneet paikastaLue lisää
Maa johon on mukava palata
Lähden tänään takaisin Suomeen, takaisin kotiin. Lento nousee aikataulun mukaan puolen päivän jälkeen Gaboronesta kohti Addis Abebaa, jonka lisäksi vaihdan vielä Tukholmassa ennen Helsinkiä. Kotiovella pitäisi olla huomenna, tiistaina päivällä kolmen jälkeen. Sormet ristiin, että kaikki menee hyvin. Botswanan loma on ollut upea, ihmeellinen. Muutenkin tuntuu, että elokuinen lomanpätkä tuli aivan yllättäen, ikään kuin en sitäLue lisää
Pori Jazz 2015: fiilisvideo ja festaritunnelmia
Viikko sitten heräilin onnellisesti Porista kaverin luota. Pori Jazz 2015 oli käynnissä, ja perjantain konserttien jälkeen päivän suunnitelma oli suunnata Kirjunrinluotoon myös lauantaiksi. Unirytmi siirtyi yhdessä yössä viidellä tunnilla. En muista koska olisin viimeksi käynyt nukkumaan vasta kolmelta ja nukkunut lähelle puolta päivää (yes, i know – tylsä ja uninen). Jazzit olivat yhtä rennot jaLue lisää