kategoria

ruoka ja juoma

Lista irtokarkeista, joita aina valitsen
Kun kuulen sanan “irtokarkki“, alkaa hymyilyttää. Voi tajuton, miten pidänkään niistä. Kirjoitin yli viisi vuotta sitten blogiini jutun “Sopivasti saippuaa ja sokeria“, joka käsitteli silloista irtokarkkimakua. Karkkimakuni (ja kuvien laatu) on kuitenkin kehittynyt sen verran, että on aika tehdä uusi kirjoitus aiheesta. Kävelin Kampin videovuokraamoon ja valitsin pussiini yhden kaikkia karkkilajeja, joita valitsen lähes poikkeuksettaLue lisää
Melkein kuin olisi taas 19
Tänään on tuntunut vähän siltä, niin kuin tuntui 19-vuotiaana. Työskentelin erään kevään laitoshuoltajana, ja viikon kohokohta oli lähteä lauantaiaamuna Valtterin kirpputorille. Kello herätti aikaisin, kirpputorilla oli oltava viimeistään yhdeksältä, ja aamiaiseksi oli sokerimuroja gojimarjoilla. Sokerimurojen sokereista en vielä tiennyt, mutta työpaikalla oli kerrottu gojimarjojen olevan terveellisintä maan päällä. Ostin tukusta kilon pussin ja ripottelin niitäLue lisää
Nostalgiset lettukahvit ihan kaksistaan
Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Joskus aika pysähtyy. Niissä hetkissä on vaikea asettaa itseään tai käynnissä olevaa tilannetta oikeaan aikaan tai paikkaan. Hetki vain kulkee eteenpäin ilman, että muuta maailmaa edes muistaa. Näin kävi viime viikolla Valkealan kesämökillä, kun istuimme Jannen kanssa päiväkahveilla. Edessä oli korkea lettupino ja niiden kanssa parhaimpia herkkuja. Vanha radio toimiLue lisää
Elämältä kaiken sain: pitsaa peiton alla
Jos saa köllöttää koko sunnuntain sohvalla syöden pitsaa, jonka sinihomejuusto mätsää sohvalle raahatun pussilakanan kuosiin, niin voiko elämältä enempää toivoa? Eilen ei ollut energisin päiväni, ei tehokkain päiväni, ei edes yksi onnellisimmista. Oli vain löysä sunnuntai, jolloin sain katkarapu-sinihomejuusto-ananaspitsaa ja pitää tuttua poikaa kädestä. Sain myös viestin kaveriltani, jossa luki: “pizza everyday” ja tsemppinyrkki. KerroinLue lisää
Tämä kirjoitus koittaa ikuistaa sitä tunnelmaa, kun me yhessä kikkailtiin
Suomi Suomi Suomi ohoi, eikä tarvetta lähteä juuri nyt yhtään mihinkään! Ihana olla tiukasti kotimaan kamaralla. (Näen isoveljieni pyörittävän hymyillen tässä vaiheessa päätään: “Niin vissiin.” Meillä saattanee olla perhepiirissä pientä kettuilua höyryämisestäni suuntaan sekä toiseen – Henriikka eli sinne ja takaisin.) Pääni on tällä hetkellä melko lailla jetlagin vietävissä. Saavuimme Suomeen toissapäivänä ja eilen heräsinLue lisää
Onnellinen yhden hengen aamiainen
Kaupallinen yhteistyö: Earth Control & Asennemedia Saimme pyörittää kotonamme aamiaisrutiinejamme muutaman vuoden ajan, ennen kuin tajusin sen olevan jotain poikkeuksellista. Syömme lähes joka aamu aamiaista yhdessä, ja aamiaiset ovat keskenään identtiset. Jos toisella on puolukkasmoothie, niin toisellakin on. Jos syödään puuroa, niin sitten syödään. Yhteiset aamut ovat arjen ja parisuhteen voimavara, mutta niiden arkisuuden vuoksiLue lisää
Ihana, ihana iltatuokio
Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Siinä missä kesä on ollut kylmin aikoihin, on se ollut myös yksi kauneimmista. Vesisade on tehnyt sen, että kesäkuun vihreä on vielä tavanomaistakin vihreämpää. Sellaista absurdia neonvihreää, jota ei melkein pysty katsomaan niin, ettei silmiin sattuisi. Viime torstaina olimme ystäväporukan kanssa piknikillä. Voitteko uskoa, että aivan tuurilla samana aamuna FacebookiinLue lisää
Miltä näyttää lauantai-ilta yksin kotona?
Arkea pyydetty, arkea tiskiin. Olin eilisillan yksin kotona, kun Janne lähti spontaanista ehdotuksesta roudauksella ansaitulla lipulla Sidewaysiin. Minulle jäi oma, ihanan yksinäinen ilta: Kaksi litraa makeita, tummia, riittävän napakoita kirsikoita. Kulhon pohjalle jääneet salt & vinegar -sipsien jämät. Lasillinen pikaisesti pakastimessa kylmetetystä valkoviinipullosta. Monta mukillista kahvia ja kuplavettä. Skamin viimeisin jakso, joka oli varmaan parasLue lisää
Pizza juhlatarjoiluna, kyllä vai ei?
Kaupallinen yhteistyö: Fria & Asennemedia Huudan jo vastauksen otsikon kysymykseen: ihan varmasti kyllä! Harva asia ilahduttaa niin kuin pizza. Olen ennenkin kylvänyt teissä pitsanhimoa ja pahoin pelkään, etteivät nämä kuvat auta asiassa. Pidimme ystävillemme Lauralle ja Villelle nopealla varoitusajalla minijuhlat viime viikolla, ja tarjoiluna oli rehellisesti pizzaa ja mutakakkua. Keep it simple, jne. Emme olleetLue lisää
Valon määrä korreloi kuohuviinin määrään
Kaupallinen yhteistyö: Juoman paikka /AMKA Suomi  Valon määrä korreloi energiani määrään, mikä korreloi suoraan siihen, miten paljon näen ystäviäni, mikä korreloi kivasti myös kuohuviinin määrään. Toivon, että kevään ylioppilaskirjoitusten pitkän matikan kokeessa laskettiin jotain vastaavanlaista kaavaa. Mutta asia on ihan tosi: olen ollut niin onnellinen ihmisistä, joita olen viimeisen kuukauden aikana nähnyt. Tuntuu todella siltä,Lue lisää
Kallioon louhittu kylpylähotelli: Hotelli Järvisydän Rantasalmella
Kaupallinen yhteistyö: momondo Meillä kaikilla on luultavasti hotelliunelmia. Haaveita siitä, että voisi mennä yöksi, pariksi tai vaikka viikoksi yöpymään ja viettämään aikaa jossain muualla kuin kotona. Valkoiset, puhtaat lakanat, reilu aamiaispöytä ja jonkun muun siivoamat huoneet. Parhaassa tapauksessa vielä hotellin uniikki tyyli, juuri sopiva patja ja rauhalliset, pitkään jatkuvat unet. Olen viettänyt työni puolesta lähivuosinaLue lisää
Kaikki lempiainekset kulhossa: Kikherne-viikunasalaatti
Salaatit, salaatit, oi salaatit! Tein juuri ison annoksen kikherne-viikunasalaattia, joka nyt odottaa tuolla pöydällä, että saan tämän jutun julkaistua. Joskus tuntuu hassulta nimetä salaatteja, sillä teen usein niin runsaita salaatteja, että valitsen sitten nimeen melko sattumanvaraisesti muutaman kaikista raaka-aineista. Tässäkin kulhossa oli nyt niin paljon omia suosikkiaineksiani, että nimi voisi hyvin olla lempisalaatti. Kikherne-viikunasalaatti TammenlehtisalaaattiLue lisää
Jäätelöbrunssi: jätskibuffet ja kauniita pirtelöitä
Kaupallinen yhteistyö: Mövenpick “Tulisitteko meille sunnuntaina jäätelöbrunssille? Tarjolla olisi kuohuvaa sekä jäätelödrinkkejä ja -annoksia.” Kas kummaa, ei tarvinnut kauaa odotella vastausviestejä ystäviltä. Yllättäen jäätelö ja kuplivat lasit kiinnostivat ja pian oli taas pieni tupa täynnä tärkeitä ihmisiä. Olimme kattaneet valkoiselle liinalle reilun jäätelöbuffetin ja suunnitelleet valmiiksi kaksi toimivaa, jäätelöpohjaista pirtelöä aikuisempaan makuun. Vieraat majoittuivat mukavastiLue lisää
Kesäunelmointia, Katalonian kyllästämää elämää
Täällä olen, Katalonian auringon alla, jossa olen pyörinyt keskiviikko-illasta saakka. Saavuimme tänään Gironaan, jossa kuluu viimeinen päivä ennen huomista kotiinlähtöä. Minibussimme riemukas kuljettaja Peppe lupasi heittää meidät vielä huomenna turvallisesti lentokentälle. Eilinen lounas herätti vahvan kesäodotuksen. Pihalle katettu rento, kevyehkö lounas, pullo roseeta ja miellyttävät 20 astetta. Jälkiruoaksi särkijällä murrettavat pähkinät ja mansikoita. Ei toivoakaan,Lue lisää
Retkieväät koko perheelle: paprikasydämiä piparimuotilla
Kaupallinen yhteistyö: Semper & Asennemedia En tiedä millä onnenkantamoisella on käynyt niin, että kaikki suurperheemme jäsenet pitävät retkeilystä, mutta näin nyt kuitenkin on. Luulen, että vanhempamme ovat tuulettaneet kerran jos toisenkin tajutessaan, että lapsena kylvetyt jyväset ovat alkaneet kantaa ja ympärille on kasvanut lauma aikuisia puunhalaajia. Lapsuuden ulkoilmaretkien kämäset muistot ovat haalenneet ja hyvät ovatLue lisää
Kauniisti katettu nyyttäri-illallinen
Kaupallinen yhteistyö: Arabia & Asennemedia Nyyttärit on yksi parhaista ruoka-asioista! Nyyttärit-sana herättää helposti mielikuvan sellaisista ryöhnäisistä, vähän suttuisista pidoista vanhan piknik-liinan päällä istuen. Pari eriparisipsipussia, lämmennyt dippi, suolakeksejä ja rasia pesemättömiä viinirypäleitä. Kaikkea syödään kertakäyttöastioista, tietenkin. Pidän yllä kuvatuista nyyttäreistä yhtä lailla, mutta helposti unohtuu, että nyyttikestit voivat olla myös jotain ihan muuta: kauniisti katettuLue lisää
Tunnetko Sibeliuksen suosikkipaikan?
Kaupallinen yhteistyö: Ravintola Kappeli Kun lähtee ulkomaille, ympäristöä tulee tarkkailtua ylitarkasti. On ihana huomata arkkitehtuuriset yksityiskohdat, kaupunkilaisten vaatetuksen ominaispiirteet, torilla kerjäävät pulut ja korttia pelaavat herrasmiehet. Myös jokaiseen ravintolaan ja kahvilaan tulee kiinnitettyä ihan eri tavalla huomiota, ehkä kurkattua jopa sisään. Sitten on huvittavaa ymmärtää, ettei omien kotikulmien ravintolatarjonnasta tiedä puoltakaan. Vaikka kuinka väittää itseäänLue lisää
Hyvää huomenta ja aamiaista kaikille!
kaupallinen yhteistyö: Scandic Hotels & Asennemedia Aloitimme eilen aamumme poikkeuksellisen koreasti: aamiaista ei kattanutkaan pöydän ääreen tuttuun tapaan Janne, vaan suuntasimme yhdessä Töölöön, Scandic Park Helsinkiin, valmiin aamupalan ääreen. Nykyään yhteiset, kymppiin kestävät arkiaamut ovat todella kortilla, ja siksi aamu tuntuikin tärkeältä jo ilman aamiaishuumaa. Scandic on uudistanut aamiaiskonseptiaan, minkä takia olimme kokeilemassa juuri heidänLue lisää
Gluteenittomat Pantteri-karkit
Olen sairastanut keliakiaa nyt noin kolme vuotta. Siitä on tullut osa minua, asia jota en juurikaan arjessa ajattele. Voisi kuvitella, että jäin kaipaamaan eniten pullia, kakkuja, leipiä ja muuta gluteenin huuruista.. vaan en. Kaikista pahin rasti oli tavalliset, mustat Pantteri-karkit. Ne vehnäjauhoa sisältävät, ihanan sitkeät ja lakritsiset herkkukarkit. Mutta isoja uutisia gluteenittomille! Viime kesänä löysinLue lisää
Uusia pääsiäisperinteitä ja lomakooma
Jos joku vasta on raskasta, niin loma! Tuntuu, että loman viimeisenä päivänä pötkötän aina totaalisessa koomassa lattialla, mielen ja ruumiin voimat täysin kadoksissa. Intensiivisen yhdessäolon, runsaan syömisen ja epäsäännöllisten (joskin pitkien) yöunien jälkeen tuntuu kuin olisi antanut kaikkensa. Onneksi huomenna on taas normaalia. Tänään oli loman kruunupäivä. Avasin silmäni uuteen aamuun vasta puoli kymmeneltä (torkutettuaniLue lisää