kategoria

ruoka ja juoma

Pakkasmarjoja kauhalla kuin irtokarkkihyllyllä
Miten salamannopeasti voi unohtaa asian, josta muutama hetki sitten on ollut aivan riemuissaan? Ja sitten sitä avaa pakastimen ja muistaa, että ainiin! Tästähän minun pitikin iloita. Tällä kertaa unohtunut ilonaihe on luomupakkasmarjat, joita alettiin syksyllä myydä valituissa K-supermarketeissa. Marjoja saa kauhoa oman mielensä mukaan kauhalla pussiin kilohintaisesti, niin kuin irtokarkkia videovuokraamossa. Anteeksi nyt vain, muttaLue lisää
Ruokajuhlaa sydänystävien kesken (+illallisarvonta)
Yhteistyössä Raflaamo & Asennemedia Naurattaa vähän tietää, että moni teistä tunnistaa jo kuvista ystävämme Alinan ja Juuson. Yhtä moni ei ehkä tiedäkään, että heidän elämäänsä ilmaantui Siperian matkamme jälkeen aivan ihana (yli-ihana) pieni ihminen. Vauva-arki on pitänyt ystävämme kiireisinä – tai vähintään vauvanmuotoisessa kuplassa. Joulukuun lopussa saimme kuitenkin tilaisuuden juhlia aikuisporukalla ystävyyttämme hyvän, pitkän illallisenLue lisää
Pelle ja leijona
Juhlimme eilen uutta vuotta ihan kaksin. Skippasimme glitterjuhlat, illanistujaiset ja kevyet kippiskinkerit ja päätimme olla illan kotona. Myimme koko päivän Facebook-kirpputorilla kotimme sisältöä (ehkä joku onkin huomannut, kun olen vallannut kaiken Punavuori kierrättää -ryhmän palstatilan), mutta illaksi siirsimme pursuilevat Ikea-kassit syrjään ja nautimme juhlatunnelmasta. Olin antanut jouluna 2015 Jannelle lahjaksi kolmen ruokalajin illallisen, jonka tekisinLue lisää
Joululoman 2016 oletettavasti parhaat hemmottelutuotteet
Tiedättekö, kun aikakauslehdissä on aina vuoden lopuksi erilaisia koosteita: Vuoden parhaat kosmetiikkatuotteet, vuoden viinivoittajat, vuoden parhaat trendiruoat… Päätin, että minäkin haluan tehdä sellaisen listan. Tosin minun listani ei perustu kokemukseen, vaan oletuksiin ja yllätyksiin. Kuvastaa yleisestikin blogiani hyvin, hah. Olen kuluneen viikon aikana koonnut itselleni joululomaa varten hemmottelupakettia. Paketti sisältää herkkuja, kosmetiikkaa, terveystuotteita ja kirjoja,Lue lisää
Huippuresepti: Valkosipulinen kikherne-lehtikaalisalaatti
Miten ilahtunut olenkaan ollut, kun niin moni on kertonut tehneensä 15 minuutin kookos-karri-nuudelikeittoa ja vielä pitäneensäkin siitä. Muistuttelen, että keiton voi hyvin tehdä kanan sijasta vaikka tofulla, jos ei syö lihaa. Toivoisin, että kaikki pääsisivät maistamaan keittoa, sillä painoin silmät nauttien yhteen, kun Alina teki sitä meille kotonaan Turussa. Toinen marraskuussa tajuntaani iskenyt huippuresepti onLue lisää
Kissamunakas (kyllä!)
”Kiva munakas”, totesin tänä aamuna unenpöpperössäni, kun kävelin keittiöön. Repesin kunnon nauruun heti kommentin jälkeen. Katsokaa nyt tuota! Siinä valkoisella lautasella se mulkosilmäinen munakissa nyt pötkötti. Smoothieta laseihin, kahvia kuppeihin. Suolaa kissan haavoihin. Munakas maistui mainiolta, vaikka tuntuikin oudolta sahata viatonta silmään. Nauraa hekotin koko aamiaisen ajan: kissamunakas on täydellinen maanantaiaamiainen! Mistä moinen kissa sitten?Lue lisää
Vaihtoehtoista itsenäisyyspäivän viettoa
Olen aina ennen katsonut Linnanjuhlia. En tiedä miksi. En pidä niiden katselusta yhtään. Se tuntuu turhalta, ajanhukalta. (Ja samalla äskeisen ääneen sanominen tuntuu suurelta synniltä. Kuin en kunnioittaisi isänmaatani, historiaamme, sotaveteraaneja, itsenäisyyttä tai muuta tuikitärkeää.) Tänä vuonna teimme toisin. Siskoni on Jyväskylästä käymässä, ja lähdimme kolmisin viettämään itsenäisyyspäivää illalliselle. Puin valkoisen mekon Suomen kunniaksi. SaimmeLue lisää
Rakkautta Turkuun ja 15 minuutin kookos-karri-nuudelikeitto
Vietimme viime viikonlopun Turussa. Turussa aina pohtii, voisiko sinne joskus muuttaa. Kovin vahvaa visiota en ole vielä saanut, enkä keksinyt liiemmin argumenttejakaan. Silti vierailujen aikana ja jälkeen tulee olo, että saatan vielä joskus asua siellä. Keksin kyllä paikkoja ulkomailta, mistä voisin kuvitella löytäväni itseni. Mutta harvoin mietin vakavasti Helsingin ja Lapin tunturien ja erämaiden lisäksiLue lisää
Kuohuva pikkujoulubrunssi ystävien ympäröimänä
Yhteistyössä [ yellow tail ] ja Asennemedia Keep calm and have brunch. Eilisen kiukun jälkeen otetaan täyskäännös takaisin ihanien asioiden pariin: järjestin ystäville kuplivan joulubrunssin ja sain taas tutuksi tulleen lankkupöydän ympärille rakkaita ihmisiä ja herkkuruokaa. Sanoin viikonloppuna ääneen ystävilleni, että yksi elämäni tarkoituksista ja tavoitteista on järjestää mahdollisimman paljon ilahduttavia brunsseja. Ehkä ne ovatLue lisää
Hyvää loskaa: Värikäs sieni-lohipiiras
Yhteistyössä Puhtaasti Kotimainen ja Asennemedia Joskus tuntuu, että rakastan sieniä enemmän kuin Super Mario. Niillä ei ole ehkä ihan samanlaista kasvattavaa vaikutusta minuun, mutta energiaa tunnun saavan yhtä paljon. Kun eilen tein syksyistä sienipiirasta, jäin useasti fiilistelemään herkkusienten rakennetta ja tuntua. Veitsi läpäisee tasaisen pinnan nätisti ja lapsuuden sieni-inho on jäänyt jonnekkin vuosien taakse. MitenLue lisää
Kahvitalo ja olohuone Aleksanterinkadulla: Paulig-kulma
Yhteistyössä Paulig & Asennemedia Helsinkiä hellitään ihkauudella olohuoneella. Aleksanterinkadulle maanantaina avattu Paulig kulma tuo kaupungin keskelle niin kahvia, kahvidrinkkejä, lounassalaatteja, viiniä, raakakakkuja kuin päänkokoisia korvapuustejakin. Olen seurannut mielenkiinnolla kuluneiden kuukausien remonttia. Kluuvin kauppakeskuksen kahteen kerrokseen avattua kahvitaloa valmisteltiin pitkään. Kävelen katua pitkin melko usein ja olen näin pystynyt kuikuilemaan ikkunoista sisälle. Kuikuilu vaihtui eilen vierailuksi,Lue lisää
Haaveitteni sadonkorjuujuhlat kutistuivat lounaaksi
Alkusyksystä minulla oli mielessäni massiivinen tapahtumatuotanto: sadonkorjuujuhlat. Kutsuisin tuvan täyteen tuttuja ja tuntemattomia, paikka olisi koristeltu viljantähkin ja kurpitsoin. Haalisin kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista eriparisia, mutta samanhenkisiä lautasia, violetteja ja smaragdinvihreitä viinilaseja ja ajanpatinoimia kuparilusikoita. Kaikki olisi käsinkosketeltavan rustiikkista ja huolettoman viimeistelemätöntä. Laseja kohoteltaisiin ja kilisteltäisiin, vieraat pitäisivät nauruhermoja koettelevia ja loppumattoman liikuttavia puheita syksystä, onnellisuudestaLue lisää
Kolme vinkkiä proteiinipitoiseen välipalaan
Yhteistyössä Valio ja Asennemedia En voi käsittää, kuinka pimeää täällä on! Heräsin viideltä jetlagin vahvistamana ja kotimme oli pilkkopimeä. Nyt kello lähestyy kahdeksaa ja tekovalo en edelleen ainoa valonlähde. Ei auta kuin mennä tulta päin, arkea päin! Kirjoitin kuukausi sitten syksyn startanneesta liikuntakaudesta ja tulevista tavoitteista liikkumiseen liittyen. Kulunut kuukausi on mennyt tosi hyvin. JaksoinLue lisää
Spesiaalipäivien välipaloja
Yhteistyössä Provena ja Asennemedia Perjantait ovat minulle nykyisin oikeita onnenpäiviä. Ei sillä, etten pitäisi kaikista muistakin päivistä, mutta nelipäiväisen työviikon myötä perjantaista on tullut minulle aivan spesiaaleja. Nämä kuvat ovat toissaperjantailta, päivää ennen lähtöäni. Laukku oli pakattu, kaikki reissuun liittyvä oli hallinnassa. Ai että pidän tuosta tunteesta! (En tosin tiedä olenko koskaan ennen onnistunut pakkaamaanLue lisää
Syksyn kaunein ja herkullisin brunssi
Yhteistyössä Asennemedia & Risenta Jostain syystä monilla suomalaisilla on tapana lopettaa kaikki illanvietot, yhteiset ravintolaillat ja ihanat aamiaiset ystävien kanssa, kun syksy saapuu. Kaikki lukkiutuvat omiin perhepiireihinsä, ja kun grillikausi taas toukokuussa avataan, alkaa neljän kuukauden ilonpito. Voisiko syksyyn kuulua molemmat? Ei unohdeta perhettä, muttei ystäviäkään. Olen ottanut tavoitteekseni pitää kalenterissa yhteiset kokoontumiset ruoan ääreenLue lisää
Haave toteen: Nelipäiväinen työviikko
Yhteistyössä Asennemedia & Paulig En muista edes, kuinka kauan olen haaveillut nelipäiväisestä työviikosta. Syyskuun alusta toiveeni kävi vihdoin toteen, kun aloitin päivätöissäni 80-prosenttisen työsuhteen vapauttaen perjantait blogin tekoon ja -ideointiin. Alunperin idea lyhennetystä viikosta tuli minulta itseltäni. Työskentely viestintätoimistossa oli kuitenkin minulle uutta, kun viime vuoden huhtikuussa aloitin, ja sovimme esimiehen kanssa tutustuvani viestinnän maailmaanLue lisää
Gluteeniton, sokeriton banaanileipä
BANAANILEIPÄ 3 kypsää banaania 2,5 dl maitoa tai kasvimaitoa 2 rkl hunajaa 3 ja 3/4 dl gluteenitonta jauhoa 2,5 dl kaurahiutaleita 2 tl leivinjauhetta ripaus suolaa Muussaa kaksi banaania, lisää maito ja hunaja. Sekoita. Lisää kuivat aineet keskenään ja sekoita seos taikinaan. Kaada suorakulmion muotoiseen voideltuun vuokaan (halutessasi vuoraa vuoka leivinpaperilla). Pilko kolmas banaani siivuiksiLue lisää
3 x helppo, sokeriton herkku
Yhteistyössä Asennemedia ja Valio On maanantai, uusi viikko ja elokuun viimeiset päivät. Torstaina alkaa syyskuu. Takana on ensimmäinen viikko sokerilakkoa. Sattumalta juuri viime maanantaina alkaneella flunssalla on ollut hyvätkin puolensa: makeanhimo on ollut normaalia matalampi. Mutta lauantaina tapahtui ensimmäinen romahtaminen. Näin kakkuja ja korvapuusteja erään kahvilan ikkunassa ja hetken luulin, etten kestä viikkoa päätökseen ilmanLue lisää
Kerrankin voi oikeasti sanoa ”intiaanikesä”
Enhän ole aivan väärässä, jos väitän eilistä intiaanikesäpäiväksi?  Kävelin illalla kymmenen jälkeen Töölöstä kotiin ilman takkia ja parin kilometrin matkalla meinasi tulla jo liian lämmin. Olin unohtanut koko Taiteiden yön, ja ihmisiä vilisteli siellä sun täällä. Minulla oli kädessäni lahjaksi saatu parin litran viinitonkka mukana, kuin suloinen käsilaukku, ja näytin varmasti siltä, että olisin suuntaamassaLue lisää
Loppukesän juhlaa ja DIY-drinkkibaari
Yhteistyössä Asennemedia ja SodaStream Flow-festivaalilauantaina meille saapui hallittavissa olevan kokoinen, kolmen hengen ryhmärämä viettämään Flow-etkoja. Ensimmäinen saapui tapansa mukaan ajoissa, toinen sharpisti tasalta ja kolmas sateessa fillariaan fiksattuaan tovin myöhemmin hiukset märkänä ja hymy leveänä. Kaikki saatiin kuitenkin nopeasti ruoan valtaamaan pyötään, kuplivat drinkit kädessään. Olin jännittänyt vähän ennakkoon. En ollut koskaan ennen tehnyt drinkkejäLue lisää