Vähän possua, vähän mummoa

Saavuin keskiviikkona Helsinkiin. Olen nähnyt ystäviä ja siskoa, viettänyt aikaa Jannen kanssa, puhunut äidin kanssa puhelimessa, siivoillut hiljakseltaan kotia, istunut kahviloissa, ottanut rauhassa.

Tammelassa saan kuulla olevani se punavuorelainen hipsteri, trendeistä yltäkylläinen ja aina eräkledjut viimeisen päälle kuosissa. Se kahvilassa matchalatten kanssa luuhaava, jalkahoidoissa ramppaava ja kulmakarvansa kestovärjäävä kaupunkilaistyttö, jolla on kotimaisen designerin valtavat, värikkäät korvakorut ja kirkasta huulipunaa.

Tänään olin agentuurimme 4-vuotisjuhlissa (Onnea Asennemedia 4 vuotta! Hurraa!) ja sain kuulla noin 12 kertaa: ”Mitä eräjorma?” ”Mitä metsäläinen?” ”Olitko viime yön teltassa?” ”Ei sulla oo vielä havuja hiuksissa?” Olin yhtäkkiä hirvifleece-metsuri, takapajulan tyttö ja täysin ulkona kaikesta, mitä kaupungissa (saati virtuaalitodellisuudessa) tapahtuu.

Mietin mielessäni, että mitähän perskutaa tässä nyt ollaan ja ei olla. Että pakkoko tässä nyt on olla joku himpuran piparkakkumuotti, possun tai mummon muotoinen. Eikö voisi olla vähän mummoa ja possua? Kyllähän ne metalliset piparkakkumuotitkin venyvät, kun niitä vähän venyttää. Lapsenakin kiertelin niistä vähän monipuolisempia ukkoja ja akkoja, sydämiä ja herkästi palavia tähtiä. Ahdisti, kun kaikki olivat muuten pellillä rivissä aivan identtisiä.

No, lähdin tänään sitten niistä juhlista. En sen vuoksi, että joku kutsui metsäläiseksi. Se ei ollut yhtään loukkaavaa, päinvastoin. Ymmärrän asian hyvin. Lähdin koska lähden usein juhlista, sillä nautin niin paljon olla omineni ja ilman puolituntemattomia ihmisiä. Minulla on sellainen sääntö, että jos kinkereillä tai illanvietossa tulee sellainen olo, että pitäisikö lähteä, niin lähde, sillä ajatuksen ilmaantuessa olisi jo pitänyt. Se kertoo jo riittävästi, että ajatus ennätti tulla ajatuksiisi.

Niin nopeasti en kuitenkaan lähtenyt, etten olisi ennättänyt syödä itselleni liiasta kakusta pahaa oloa. Klassista minua. Vähän possua, vähän mummoa.

-Henriikka

Kuvat viime kesältä Sveitsistä:
Sara Vanninen / Tickle Your Fancy

kuoritakki & trikoot / Peak Performance, flanellipaita / second hand

Solmussa, solmuilla

Lähetin viime lauantaina ystävälle viestin:

”Oon juossut ja järjestellyt. Juon kirjajulkkareissa kaljaa ja keskustelen elämästä eksistentiaalisessa kriisissä. Pitäis juosta ja järjestellä vähemmän.”

Ystävä vastasi:

”Ai sulla on eksistentiaalinen kriisi! Pitää joskus muistaa kysyä sulta, mitä ihmettä se meinaa…”

Mutta ennen, kun sain termiä pureksittua hänelle, ehti jo puhelimeen kilahti seuraavana päivänä viesti:

”Saitteko eilen sun kriisin selvittyä? Ajattelin aluksi, että onpas rankan kuuloinen kriisi, kunnes tajusin, että mulla on sama!”

Tuntuu, että olen solmussa. Olen tällä viikolla miettinyt kaikkea ihan kamalan paljon. Ihan liian paljon. Välillä teki mieli laittaa mieli tauolle, painaa katkaisimesta ja sammuttaa virrat. Siitäkin huolimatta ajatukset ovat virranneet. Yleensä nukun aina hyvin, tällä viikolla olen mennyt liian myöhään nukkumaan, koska olen ajatellut. Tai jos olen mennytkin, olen nukkunut huonosti, koska olen ajatellut. Tai olen nukkunut hyvin, mutta unien kanssa, joita en saa myöskään tauotettua. Ne laukkaavat villeinä ja ovat vielä hullumpia ja moniselitteisempiä kuin normaali elämäni. Tekisi mieli irrottaa mieli kehosta ja rikkoa kaikkia sääntöjä, jotka on itse itselleen luonut.

Eksistentiaalinen kriisi. Voi olla, että käytän tuota sanaparia ihan liian heppoisesti. Vähän sellaisena teini-iän haamuna, jolloin sitä kuvitteli olevansa mitä milloinkin.

Googlasin kriisiäni tietääkseni, luulenko edelleen milloin mitäkin, mitä milloinkin. Pitäähän minun tuntea termi hyvin ennen määrittelemistä.

Tuki.net kirjoittaa: ”Eksistentiaalisella kriisillä tarkoitetaan olemassaolon kriisiä, siis tilannetta, jossa ihminen pohdiskelee elämänsä ja olemassaolonsa tarkoitusta ja mielekkyyttä.”

Frank Martela kuvaa samaa blogissaan näin:

”Eksistentialistinen kriisi on vahvasti yksilön kriisi. Ihminen kohtaa sen yksin. Niinpä se kuvataan yksilön tuntemuksena siitä, että millään ei ole mitään väliä, että elämälläni ei ole suuntaa eikä arvoa. Kyse on siitä, että yksilö on kadottanut sen perustavan merkityksellisyyden tunteen, joka normaalisti värittää kaikkea kokemusmaailmaamme.

Hän kirjoittaa myös: ”Voiko kesken halauksen kokea eksistentialistista kriisiä? En usko.” Mutta minä kyllä luulen, että hän on väärässä. Voisin kuvitella, että halaus saattaa kohdallani jopa vahvistaa tyhjyyden tunnetta, jos se on riittävän luja. Siis tunne, ei halaus. En kuulu siihen sakkiin, joka uskoo halauksen pelastavan asian kuin asian. Vaikka haluaisin kyllä kuulua.

Sen lisäksi päädyin lukemaan Olkikuukkeli-nimimerkin merkillisen kirjoituksen aiheesta jääkiekkosivuilta. Jotenkin huvittava, että tuollaista settiä lukiessani nimimerkin alla on Olkikuukkelin suosikkijoukkueet: Kärpät, Carolina Hurricanes ja NHL:n suomalaiset.

Pitkän ja todella epäakateemisen ja -uskottavan googlettelu-sessioni seurauksena päädyin, ettei minulla ole eksistentiaalista kriisiä. Ehkä eksistentiaalinen kriisinpoikanen. Ehkä eksistentiaalinen kriisihkö. Tai eksistentiaalihkö kriisi.

Tai ehkä ei sittenkään mitään eksistentiaalista. Ehkä tiedänkin lopulta ihan hyvin, miksi olen ja elän, mutta en ole vielä löytänyt oikeaa tapaa, raameja, miljöötä toteuttaa sitä tarkoitusta. En tiedä, ymmärrättekö yhtään. Tuntuu, että säveleni ovat selvät, mutta biisi on kuitenkin vasta kirjoitusvaiheessa. Sävelten pitää löytää oikeille paikoilleen, että kaikesta muodostuu kappale.

Tänään auttoi aamuskumpat, pulkkailu ja loputon lösöäminen vakiokahvilassa. Tilasin ensin keiton, sitten kahvin, sitten vielä tuorepuristetun appelsiinimehunkin. Ja auttoi sekin, kun nauroin tajutessani, että olin kulkenut kaupungilla tuntitolkulla housun vetoketju aivan levällään. Ja kun nauroin uudestaan, kun uitin hiuksiani vahingossa siinä kahvilan linssikeitossa ja sotkin villapaitani. En tiedä, miksi se nauratti, mutta nauratti kumminkin.

Tällä viikolla ovat auttaneet PMMP:n Salla tahtoo siivet, Olavi Uusivirta kaikkinensa ja Hedleyn Better Days, vaikka se onkin aikamoinen renkutus. Se soi tänäänkin kahvilassa, johon kurvasin sisään, kun näin ikkunassa ihanan, kultareunuksisen posliinirasian. En tiedä, misi se pysäytti katseeni, sillä se oli outo. Se oli outo, mutta lumoava. Tällä hetkellä Spotifystä tulee aivan arvalla Kristiina Braskin Tuulilasin nurkkaan. Kuuntelin sitä teininä armottomalla repeatilla ja saatanpa tehdä tänään saman.

Ehkä en olekaan solmussa, vaan solmuilla. Solmussa kuulostaa joltain yhdeltä möykyltä, joka ei ota aukeakseen. Solmuilla kuulostaa semmoisilta pienemmiltä solmuilta, joiden availussa ottaa mahdollisesti yhtä kauan, mutta joiden kanssa tilanne ei ole missään vaiheessa yhtä toivoton. Narunpätkän tunnistaa narunpätkäksi.

Ja siis vielä tiedoksi, erityisesti läheisilleni, että ei tarvitse olla huolissaan. Minä vain tunnen vähän rankasti ja paljon. Ajattelen alati ja lakkaamatta. Tämä nyt on vain taas tällainen vaihe, jollaisia tulee, kun elää elämäänsä tällaisena etuoikeutettuna ihmissieluna, että on aikaa ja mahdollisuuksia kaivaa omaa napaa kamalan usein ja syvältä.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen (kotisivut, Instagram)

IVALO – Muutetaan maailmaa eettisen ja laadukkaan muodin voimalla

Kaupallinen yhteistyö: IVALO

Vuosi 2019 on selkeästi muutoksen vuosi. Kaikki vuodet taitavat olla niitä minulle, mutta tällä kertaa syykin on aika suuri: sijoitan ensimmäistä kertaa osakkeisiin. Tuntuu hurjalta kirjoittaa tämä, koska a) sijoittaminen on suuri ja maailmaa mullistava asia b) toisaalta tuntuu, että miten ihmeessä en ole sijoittanut aiemmin mihinkään? Jollain tavalla mielessäni on kuitenkin ajatus, että olisin totta kai ollut mukana vaikka missä start-upeissa ja yritysmaailman kiemuroissa. Mukavan harhaisia virheluuloja itsestäni luulla omistavani pullean osakesalkun.

Tästä on kuitenkin hyvä aloittaa. Ja mikä on sitten ensimmäinen virallinen sijoituskohteeni? Suomalainen IVALO, joka on sydämen asialla: se on maailman laajin eettisen muodin kauppapaikka brändien määrässä mitattuna. IVALOlla on käynnissä joukkorahoitus, johon kannustan teitäkin tällä kirjoituksella mukaan.

Mikä on IVALO?

Niin absurdia kuin se onkin, maailmassa ei ole yhtään toimijaa, joka yhdistää eettisen muodin toimijat yhteen osoitteeseen. Kun alkaa googletella ”ethical fashion”, päätyy mitä merkillisempiin osoitteisiin. Palvelu on suunniteltu juuri tähän tyhjyyttä ammottavaan markkinarakoon.

IVALO lanseerasi palvelunsa vuonna 2016. Palvelussa on mukana 348 muotibrändiä 17 eri maasta, ja niistä vajaa 100 ovat Suomesta. Tällä hetkellä IVALO toimii globaalisti ja on toimittanut tilauksia 22 eri maahan. Mitään varastoa ei ole missään, vaan tuotteet lähtevät aina suoraan brändeiltä tilaajille.

Viime vuoden Instagram-kuvissa IVALOLta on esimerkiksi itsenäisyysjuhlien samettimekko (The Classics Paris) ja jouluaaton kaulakoru (Liia Jewellery). Näissä kuvissa päällä suomalaisen Nokonen-brändin mekko, joita myydään myös IVALOssa. Ehkä muistattekin synttärimekkoni, joka oli saman suunnittelijan käsialaa?

Nokonen on hyvä esimerkki IVALON brändistä. Se on suunnittelija Aino Kovalaisen perustama uniikki ja ajaton muotibrändi Helsingistä. Kävin itse hakemassa mekot raitiovaunulla kuvauslainaan. Ekologiset arvot ovat yksi brändin tärkeimmistä arvoista, mikä näkyy Kovalaisen suunnitteluideologiassa ja arvot tulevat myös ihanasti esiin hänen kanssaan jutellessa. Nokosen vaatteet ja tekstiilit ovat Helsingissä käsityönä tuotettuja uniikkeja kappaleita. Kuosit ovat käsinmaalattuja ja pääasiallisina materiaaleina käytetään ekologisia luonnomateriaaleja. Brändin kankaat tulevat Italiasta tehtaalta, jossa tuotanto tapahtuu ympäristöä ja ihmisiä kunnioittaen.

IVALOn missio ja ideologia

IVALOn tavoitteena on mahdollistaa kuluttajille helppo tapa tehdä eettisiä valintoja, sillä tällä hetkellä todella simppeli tapa tähän uupuu. IVALO haluaa kasvaa seuraavan viiden vuoden aikana maailman laajimmaksi eettisen muodin kauppapaikaksi. Minä niin mielelläni näkisin tämän tapahtuvan!

Huomioittehan kuitenkin, että kun kirjoitan tässäkin jutussa monesti sanan muoti, toivon että näette sen täysin eri tavalla kuin pikamuoti-termin. IVALO korostaa, että muodin tulee kestää laadullisesti ja tyylillisesti vuosikymmeniä, ja vaatteiden kuluttamisessa laatu tulee laittaa määrän edelle. IVALO pyrkii olemaan pikamuodin vastakohta.

Palvelun tilanne tällä hetkellä, noin 2 vuoden jälkeen perustamisesta

IVALO on ollut nyt toiminnassa reilut kaksi vuotta. Palvelu pelaa ja systeemit on selvät. Nyt on aika ottaa isompia steppejä: joukkorahoituksella tähdätään nopeaan, kansainväliseen kasvuun. Eettinen muoti on yksi nopeimmin kasvavista muodin segmenteistä, eikä tilanne tule varmasti muuttumaan. Ilmastonmuutos jyllää ja maailman tila on mitä on, ja vaikka se on ihan kamalaa, se saa onneksi aikaan myös kuluttajien arvojen ja ostokäyttäytymisen muutosta.

IVALOn joukkorahoituksesta

Yritän kirjoittaa asian niin selkeästi ja ymmärrettävästi kuin vain suinkin osaan.

Joukkorahoitukseen voi osallistua 30.1.2019 saakka. Järjestäjänä toimii FundedByMe ja minimisijoitus on 223€, jolla saa yhden osakkeen.

Osallistumalla joukkorahoitukseen sijoitat rahaa yhtiön osakkeita vastaan. Näin ollen kaikista joukkosijoittamista tulee konkreettisesti IVALOn osakkeenomistajia ja osaksi yrityksen mahdollista ja toivottavaa kasvutarinaa.

IVALOn joukkorahoitus on lähtenyt hyvin käyntiin ja kerännyt jo yli 250 000 euroa sijoitusta, joka on 73% minimitavoitteesta. Palveluun on sijoittanut useita sijoitusammattilaisia (Peter Westerbacka, Leena Harkimo…) ja yli 20 muuta start-up-sijoittajaa. Meitä ”influencer-sijoittajia” (uuuuuu, mikä termi!) on mukana myös muutamia: lisäkseni esim. Stella, Jenni (Pupulandia), Viena (Viena K), Tuija Pehkonen ja Saimi Hoyer.

Miksi sijoitan?

Sijoitan, koska haluan tehdä konkreettisesti töitä sen tavoitteen eteen, että muotimaailmasta tulisi vastuullisempi ja sen toimintatavat muuttuisivat pysyvästi parempaan suuntaan.

Lisäksi näen, että sijoittaminen voi hyvinkin maksaa rahani moninkertaisesti takaisin. IVALOn tavoite on luoda viidessä vuodessa maailman laajin eettisen muodin markkinapaikka ja tämän jälkeen maksaa omistajille joko vuotuista osinkoa tai myydä yhtiö isommalle yhtiölle summalla, joka takaisi omistajille 50–200 kertaisen tuoton.

On tietysti huomioitava, että suurin osa start-up-yrityksistä epäonnistuu, enkä sijoita summaa, jota en ole valmis häviämään. Mutta aion kuitenkin sijoittaa sen verran, että kyllä se kirpaisee, jos tuottoja ei tule. IVALO toimii kentällä, joka on murroksessa kuluttajien ostokäyttäytymisen vuoksi. Suunta on selvä, mutta kilpailu varmasti (ja toivottavasti) kasvaa alalla yhtä lailla. Maailma ei muutu paremmaksi millään turvallisella piipertämisellä. Käytän mieluummin vihreää rahaa vähemmin kuin likaista rahaa enemmän.

Joukkorahoitussivulle pääset täältä: www.fundedbyme.fi/inverstor/round/ivalo
IVALOn pääset täältä: www.ivalo.com/fi
Tarkat ohjeet sijoittamiseen löydät IVALON blogitekstistä: Miten sijoitat IVALOon?

Suosittelen myös katsomaan lyhyen videon, joka IVALOsta ja joukkorahoituksesta on tehty. Jenni puhuu siinä hienosti ajatuksia, jotka todellakin jaan.

Ja jos teille tulee mitään kysymyksiä, niin saan kyllä vikkelästi IVALOlaiset kiinni, jos haluatte kysyä suoraan tässä kommenttiboksissa lisätietoja.

Näitä kuviakin kun katsoo, niin tulee sellainen olo, että vitsi miksi ostin joululomalla sen riistopikamuotineuleen, kun maailmassa on niin monia mielettömiä brändejä, jotka tekevät asiat niin hyvin. Kirjoitan aiheesta varmasti tänä vuonna taas paljon ja syvemmältä. Ilmastoahdistuksesta ilmastoinnostukseksi, sanoista tekoihin.

Together we are strong. Kyllä te sen tiedätte.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen