Me kaikki haluamme kuulua. Me kaikki haluamme tulla kuulluksi.

We all want to belong. Kuulin kyseisen ajatuksen eilen PING Festivalissa. Tunnistin tietysti itseni. Vaikka olenkin aina ollut oman tieni kulkija, niin kuin kai kaikki ovat, olen käsittämättömän fakkiutunut pelkoon, etten ole hyväksytty. Etten ole rakastettu. Ettei minusta pidetä tai että jään ulkopuolelle. Että minut kuitenkin lopulta ymmärretään väärin, että sydämeni paljastuu kuitenkin lopulta ilkeäksi ja rumaksi. Osakseen pelko on persoonapohjainen, osaltaan tuulesta temmattu, osaltaan kokemuksen luoma.

Mutta ai että se on tärkeää. Kuulua. Ja ihan oikeasti tunteakin se. Minä kuulun.

Eilen festareilla sain kuulla todella yllätyksellisesti useammalta taholta kivoja asioista itsestäni. Aivan puskista useampi täysin tuntematon ihminen tuli kertomaan asioita, jakamaan ajatuksia minusta ja siitä, mitä teen.

Olet niin aito!
On upeaa, kuinka uskallat mennä rohkeasti sitä kohta, mikä tuntuu oikealta.
Odotan aina jo seuraavaa juttua.
Teet asioita niin omalla tavallasi.
Nyt on kyllä pakko paljastaa, että seuraan niin innolla sitä mitä teet ja tykkään niin paljon jutuistasi.

Voi itku, miten hyvä mieli tuli. Ei sellainen hetkellinen ilo, vaan oikeasti syvälle tuntuva hyvä olo. Merkityksellinen, sydämellinen. Nuo ihmiset tulivat kertomaan ajatuksiaan, toiset festareilla, pari vielä jatkoilla Kaikun vessassa ja karaokehuoneessa. Kiitos teille tuntemattomille, kun tulitte kertomaan.

Ja kaiken lisäksi en koko päivänä kuullut, miten tylsä, hajuton, mauton, kaupallinen, epäeettinen, epäekologinen, feikki, epärehellinen tai tyhmä olen. Sain vain kätkeä kaikki kivat asiat mieleen ja hykerrellä. Minusta pidetään.

Koska ihan oikeasti, olen aika kiva tyyppi. Kauheimmillani kauhea, joskus aivan liian suorapuheinen, väsyneenä vaikka mitä ja ja kiukkupuuskissani arvaamaton, mutta parhaimmillani varsin hieno ihminen. Hauska ja onnellinen, välittävä ja hyväsydäminen.

Aamu venyi päiväksi, päivä illaksi ja yöksi. Kävelin glitterkengissäni vallattoman juhlimisen jälkeen kotiin keskiyön aikaan ja ennen lähtöäni sain valtavan ryhmähalin kavereilta, joiden kanssa vietin päivän viimeiset tunnit. Mietin siellä takkien ja ihmisten keskellä, että kyllä minä kuitenkin kuulun.

-Henriikka

Kuvat: Viena K

Kävelin tänään aamupäivällä pyyhe päässäni olohuoneeseen. Oli vähän kiire ystävän kanssa lounaalle, vaan en silti pitänyt kiirettä. Yhtäkkiä suustani pääsi outo huudahdus. Sellainen kiljahdus, äännähdys, selittämätön kiekaisu. Ja syynä oli silkka onnellisuus ja rentous. Elämä ja kaikki omassa mielessä kiertävä tuntui olevan kuplivan kivaa ja rentoutunutta. Repesin tietysti heti perään itselleni – kuinka kehoni voikaan olla niin vahvasti synkassa mieleeni?

Kahden ja puolen viikon loma teki ihmeitä. Ensimmäisinä päivinä nukuin junassa yli 10 tunnin yöunia, minkä lisäksi otin päivisin aikaa nokoslle. Yksikin päivä nukuin ensin puolitoista tuntia, minkä jälkeen vielä toiset kahden ja puolen tunnin päiväunet. Parin viikon jälkeen, viimeisinä päivinä Vladivostokissa, heräsin jo virkeänä uuteen päivään. En muista koska olisin viimeksi nukkunut niin paljon kuin tarvitsee.

Junalaverista sain kyllä yhden kovan niskakivun. Kun kysyin isältäni päänsärkypilleriä, hän vastasi hyväntahtoista ivaa silmissään, että tarvitsisinko myös voiteita makuuhaavoihin. Hän nauroi ja ihmetteli loppuun saakka, kuinka tytär vain nukkui ja nukkui. Kymmenen junassa vietetyn yön aikana aamurutiinimme muodostuivat niin, että isä heräsi noin kahta, kolmea tuntia aiemmin ja söi ensimmäisen aamiaisen. Minun herättyäni hän nautti vielä toisen, ikään kuin brunssin ennen lounasta.

Kadota
Kotimaani on mikä-mikä maa
Odota
Nyt jos kysyt, mulle käy mikä vaan

Olavi Uusivirta laulaa uusimmassa sinkussaan, ja voin samaistua oloon. Olen niin levännyt, että olen valmis mihin tahansa. Lisäksi Suomi tuntuu mahdollisuuksien loppumattomalta sammiolta, Peter Panin taikamaailmalta. Hyvänen aika, kassapalvelijathan hymyilevät minulle! Venäjänmaalla oli huomattavissa sellainen vanha ja viisas slaavilainen sanonta, että ”niin metsä vastaa, kuin sitä huvittaa”.

  Olen raivannut kevääni ja kesäni suht löyhäksi töiltä, sillä huomasin mieleni ja vireeni rakoilevan totaalisesti alkuvuoden tahdista. Enkä tiedä, onko mitään tylsempää ja vähemmän mielenkiintoista kuin kiireinen ihminen.

Kun viimeistä päivää
Kaikkiin laitteisiin
Lippu on näyttää

Ulkona on sata astetta lämmintä, eikä sateesta tietoakaan. Lounaan jälkeen haimme ystävän kanssa paketin tummasuklaajäätelöä kahvin kaveriksi ja totesimme, että kaikki edessä odottava näyttäytyy kirkkaana ja toiveikkaana.

-Henriikka

Kaksi ja puoli viikkoa meni toisaalta yhtä nopeasti kuin posteljooni vilahtaa rappukäytävässä. Toisaalta lähdöstä tuntuu olevan kauan – kuin olisimme lähteneet lopputalvella ja tulossa alkukesästä takaisin. Katsoin säätiedotuksesta, että sadevapun jälkeen Helsingissä on vihdoin t-paitakeli. Erinomainen hetki siis palata Suomeen!

Reissu on ollut ihan älytön, niin kuin olettaa saattaa. Taakse jäävät Moskova, Siperia, Mongolia ja Venäjän kauko-itä. Mukaan otan kaiken uuden ja ihmeellisen, kaikki lukemattomat tapahtumat ja tarinat. Ja kuvitella, ettemme ole riidelleet isän kanssa lainkaan. (Nauraneet senkin edestä.)

Pesin pyykit viimeisessä majapaikassa, joten saan lentää kotiin rinkka täynnä puhtaita vaateita. Viimeiset eväät otan käsimatkataravaroihin lennon ajaksi. Toivoisin saavani vielä ainakin yhden kirjan luetuksi ja kuunneltua Olavi Uusivirran uusimman levyn vielä paristi läpi. Näin varmistan, että kyseiset levyn biisit muistuttavat minua tulevaisuudessa aina tästä matkasta.

Saamme kotimatkalla seitsemän tuntia lisäaikaa, joita olemme hiljalleen menettäneet viime viikkojen aikana. Suomessa saattaa siis hiukan väsyttää, jos uni ei ota tullakseen lentokoneessa. Vaan olenpa huomannut tällä matkalla, että 16 tuntia unta vuorokaudessa ei ole minulle ihme eikä mikään.

Maanantaina aloitan hiljalleen työt, tiistaina höyryt ovat jo täysillä.

Isän kanssa on ollut huippua, vaan hänpä ei silti ole ollut enää pitkään aikaan se elämäni ykkösmies. Nähdään lentokentällä, kukkaispoika.

-Henriikka

Kuvat: Omer Levin / Instagram / nettisivut