Istun junassa matkalla Tampereelta Kouvolaan. Olen matkalla viikonlopuksi mökille. Viereisissä penkeissä istuu nelihenkinen perhe, joiden pojat ovat niin vallattomia, että keräilen leukaani paikalleen vähän väliä. Noin 3- ja 6-vuotiaat pojat kiroilevat kuin merirosvot ja heittävät niin hyvää huulta, että tyrskin kukkamekkoni kaulukseen.
Muun muassa TRIP-mehu kirvoitti kovaa stand uppia:
”Kun sä juot tätä, sä kuolet. Tää on RIP-mehu.”
”Trippileirillä juodaan tätä.”
Äsken 6-vuotiaalta lensi ilmoille: ”Mä en malta odottaa, että saan taas olutta.” Ainakin toivon, että kyseessä on vitsi.
Kolmipäiväinen Tampereen reissumme Nellan kanssa oli melkoista stand-uppia myös. Olen nauranut taas vuodeksi etukäteen.
Torstaina aamuna heräsin tajuten, ettei kameraani ole missään. No, monien mutkien kautta selvisi, että olin jättänyt sen yöksi pihalle, mutta se oli täysin kunnossa ja löysi ihanien ihmisten kautta takaisin minulle parissa tunnissa. Eilen ennen nukkumaanmenoa tajusin uimapukuni jääneen yleiselle saunalle, jossa vietimme iltaa. No, se onneksi löytyi sieltä tänään puhelinsoitolla, muttei ennättänyt matkaani. Luojan lykky, että otin turhamaisena kaksi uimapukua mukaan, niin pääsen mökillä puljailemaan. Ja Luojan lykky, että Tampereella on ystäviä, joita voi nakittaa hoitamaan omien reikäisten aivojesi aiheuttamia hakuhommia.
Nyt kirjoittaessani tajuan, että unohdin ostaa kotimatkalle ne kaksi litraa kirsikkaa, joita himoitsin koko kolme päivää. Mitähän minulle, entiselle ammattimuistajalle, on tapahtumassa?
Vaihdoin toiseen junaan ja täällä on edellisen räpätyksen sijaan täysin seisahtunutta. Kaikki ovat hipi-hiljaa. Puolet nukkuu, neljäsosa tankkaa ravintolavaunusta haetulla kahvilla ja neljäsosa tuijottaa puhelimiaan hiljaisuuden vallitessa. Onko tämä nyt se suurin Intercityn ja Pendolinon ero?
Kouvolan koti ja koko perheen yhteinen illallinen odottaa parin tunnin päässä. Huomenna pääsemme koko konklaavilla mökille. Emme ole ehtineet kunnon mökkitalkoisiin tänä vuonna ennen tätä, joten tiedossa on kunnolla puhdetta. Ja niin kuin vanhempanikin toivovat kaikkia valistettavan, niin mökin omistaminen ei ole mitään Trendi-lehden lukemista ja kikattelua saunatakki päällä, vaan ankaraa duunia. Välillä ihan kohtalaista, mutta suurilta osin tuskaista.
(Viime viikolla äiti kyllä lipsautti yhteiseen viestiketjuumme, että tärkeintä on hyvät eväät. Onneksi on todiste tallessa, niin voin aina palata toteamaan.)
Olen sen verran kesäisenä liikkeellä, ettei minulla ole edes pitkiä lahkeita mukana viikonloppulaukussa. Voi olla, että joudun vähän lainailemaan äidin vaatteita. Ainoat puhtaat sukatkin ovat täysin glitteriset. Näillä mennään!
Odotan kovasti, että saunan tulipesässä palaa tuli, piipusta nousee kotoisa tuprutus ja saan kiivetä ylälauteille myttyyn kököttämään. Mukava ottaa vastaan kesän ensimmäiset mökkilöylyt, käyttää peseytymiseen saunasta niitä tuhat vuotta vanhoja saippuoita ja istahtaa kaiken jälkeen takan eteen vaarin vanhassa paidassa.
Mutta koska sisarukseni kuitenkin pilkkaavat tätä romantisointiani heti kun näemme, kirjoitan myös odottavani mökin lattian kuurausta, rännien tyhjennystä, huussin siivoamista ja grillin pohjalle tippuneita ruokia, jotka kuitenkin pienen puhaltelun ja pyyhkimisen jälkeen ovat vielä ihan syömäkelpoisia.
-Henriikka
Ps. Ainiin. Mahdollisesti suurin oivallukseni tänään on ollut, etten ikinä, ikimaailmassa, halua käyttää sanontaa ”Hotelli Helpotus”.
