Kaupallinen yhteistyö: Perlage Sgàjo & Asennemedia

Pyrin pitämään eilisen, lähtöpäivän, kiireettömänä. Kerrankin onnistuin tavoitteessani hyvin. Yleensähän päätöksestä huolimatta kaikki matkavalmistelut ja loppuhäslingit vievät kaiken ajan ja miltei hengenkin.

Bea saapui kympiltä kotiimme. Olin kattanut kauniisti. Yllätyksenä sylistä kotimme lattialle tupsahti karvainen kaveri, joka on ystäväni hoitokoira. Maailmantuskaa harteillaan kantava ystäväni on ajautunut hellyyttävään hoitokoirakierteeseen, kun oma koira tuntuu liian suurelta ilmastotaakalta, eikä arkikaan anna periksi omistajuudelle.

Lievällä aasinsillalla maailmantuskaan, pystyin ylpeydellä kertomaan, että onneksi pöydässä odottaviin laseihin tultaisiin kaatamaan luomua vegaaniskumppaa. Hah.

Mitään rönsyilevää ruokapöytää ei tällä kertaa odottanut, sillä luotin kuoharin lumoon. Mutta jotain pientä luomua ja vegaanista kuitenkin.

Bea saa minut aina motivoitumaan vegaaniasioissa, joten olin ostanut kastanja-crackereiden päälle vegaanista kookoslevitettä. Sen rinnalla oli tuttua hummusta, avokadoa, tammenlehtisalaattia ja pinjansiemeniä. Puulautasella oli lisäksi viinirypäleitä ja viikunoita, joista jälkimmäiset ovat ikuisia suosikkejani niin makunsa kuin ulkonäkönsä puolesta. Yhdessä mukissa oli tummaa suklaata, luottovalintani vegaanijälkkäriksi, vaikka Beaa saattaa jo vähän kyllästyttää.

Olin lukenut Viini-lehden arvostelusta, että juomamme skumpalla on tuoksunsa lupaama päärynäinen jälkivaikutelma, joten ostin päärynoitä ihan näiden kauniiden sanojen vuoksi.

Siinä me istuimme ja lipittelimme. Yritimme heittää viinirypälettä korkealle ilmaan ja napata suoraan suuhun (kuvamateriaali ei aivan sovi näiden seesteisten kuvien sekaan). Puhuimme vegaaniuden ja keliakian yhdistämisestä, niin kuin usein, ja vähän maailmantuskastakin, niin kuin vielä paljon useammin. Tosin olin sinänsä ilahtunut, ettemme sukellelleet kovin syvälle ilmastoajatuksissa, sillä halusin pitää reissuhartiani ryhdissä, ja nuo keskustelut tuppaavat motivoinnin lisäksi lannistamaan aika lailla.

Janne tuli paristi soittamaan minikeikan pöydän päähän. Toivoimme Damien Ricea ja Pepe Willbergia. Mietimme, että vastaavanlainen toivelaulubrunssi olisi mitä mahtavin konsepti jatkoonkin.

Brunssimme tuntui keväiseltä ja pehmeän kuplivalta, aivan niin kuin skumppakin! Laseissa oli Perlage Sgàjo Proseccoa, joka on sekä luomu-­ ja vegaanisertifioitua. Perlagella on aika kiva tarina taustallaan: Seitsemän veljestä perusti sen vuonna 1985, ja yhtiö on edelleen Nardin perheen omistuksessa.

En ollut juonut kyseistä skumppaa koskaan aiemmin, mutta Bealle juoma oli vegaanina tuttua. Kuplat olivat yllättävän pehmeät, juoma oli kuivaa ja kepeää. Tuoksu on päärynäinen ja omenainen, sellainen ihana kesäjuoma, jota kaadan mielelläni lasiin ensi kesänä kalliopiknikillä meren rannassa.

Jos väittäisin, että pystyisin jotenkin ammattimaisemmin juomaa kuvailemaan, valehtelisin. Oikeastihan minusta skumppa kuin skumppa maistuu aina aika ihanalta.

Aurinko paistoi ikkunasta suoraan sisään. Jossain vaiheessa katsoin, että Bea alkaa näyttää vähän tuskaiselta.

”Sä voit kyllä laittaa verhon kiinni, jos tulee liian kuuma.”
”No, ehkä mä laitan. Mä tukahdun. Tulee vain sellainen olo, ettei saisi valittaa auringosta, kun sitä nyt vihdoin taas on.”

Nauroin ääneen. Mikä elämänasenne! Mitä kuplia. Ovella saattelin ystäväni onnellisena päivään tietäen, että jo muutaman viikon päästä istumme taas yhteisen pöydän äärellä, skumpat kädessä ja maailmantuska harteilla. Tiedän, ironista.

-Henriikka

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, muut kommentit ovat enemmän kuin tervetulleita.