Auringonlaskuissa ja revontulissa on jotain samaa ja ihmeellistä. Niitä ei voi itse määrätä. Voit ehkä päättää, mihin menet sellaista etsimään tai katsomaan, mutta loppu ei ole käsissäsi. Et voi tietää tulevatko pilvet tielle tai minkä väriseksi taivas muuttuu. Et pysty päättämään itse, millä minuutilla aurinko laskee tai revontulet leimahtavat.
Ehkä ne ovat siksi niin hienoja.
Huomaan jakavani matkoiltani ensimmäisenä kuvia auringonlaskuista. Jakaisin varmaan nousuistakin, jos vain olisin niiden aikaan jalkeilla. Kreikassa aurinko nousee tällä hetkellä kuuden maissa, ja silloin unihiekka silmissäni on ollut vielä vähän liian sakeaa.
Nämä kuvat ovat tiistailta, kun kiipeilimme Naxoksen saaren aallonmurtajalla auringonlaskun aikaan. Aallot hyppivät korkeina vasten kiviä, eivätkä muut auringon ihailijat uskaltautuneet uhmaamaan niitä. Saimme pomppia marmorikivillä aivan yksin.
Taivas oli liilaa, keltaista, roosaa ja muita värejä, jotka on sanallisesti vaikea kuvailla. Luonnonvärejä on mahdoton kopioida tai kertoa.
Voin kattaa vaikka miten kauniin aamiaisen – valita astiat, servetit, kukat ja ruoat yksityiskohtia myöten. Voin ostaa kauniita vaatteita, leikkauttaa hiukseni näteiksi ja lakata kynnet sävy sävyyn. Voin suunnitella kuinka kotini sisustan ja millaiseksi puutarha laitetaan. Mutta luonnonvoimien kauneus, rumuus, ihmeellisyys ja kauheus ei ole omissa käsissäni.
Sitten sitä toisinaan sattuu paikalle, kun jotain uskomattoman kaunista tapahtuu. Tällaiset ihmeet jäävät mieleen, ja Naxoksen auringonlasku oli juuri sellainen.
Tänään tulimme vielä kahdeksi yöksi Santorinille, jossa kierrämme höökillä vielä kyliä ja kukkuloita.
Toivotaan, että ihmeitä ennättää tapahtua vielä tänäkin aikana.
-Henriikka
Huom! Reissu on osa momondo ambassador -vuosikumppanuutta, enkä vastaa kaikista kustannnuksista itse.
