Olemme perillä Geirangerissa. Upea paikka, henkeäsalpaava. Huomenna menemme pyöräilemään ja toivottavasti melomaaan. Serpentiinitiet toivat perille illansuussa ja on ihana päästä tekemään asioita parin päivän autossa istumisen perään.
Ei sillä, matka tänne oli hieno. On hauskaa, miten jo eri huoltoasemista ja tien varsien ruokakaupoista saa iloa: ”Täällä on tällaisia jätskejä! Täällä huoltoasemalla jauhetaan pavutkin itse!” Jos ajaa kaksi päivää päästäkseen Norjan vuonoille kahdeksi päiväksi ja palaa vielä samaa reittiä takaisin, tulee matkakin mieltää osaksi reissukokonaisuutta.
Nämä kuvat ovat Trondheimista, jonka läheisellä camping-alueella olimme viime yön. Lähdimme aamiaisen jälkeen vielä kurkistamaan mitä keskustasta löytyy. Kaupunki on ihana! Olisi tehnyt mieli jäädä sinne asumaan samantien. Etsiä kantakuppila, lähikauppa ja ikivanha puuparitaloasunto asutettavaksi. Hoitaa napurin norjalaista mummoa ja lähettää kuulumiset uudesta elämänmuutoksesta postikortilla Suomeen.
Ikimuistoista oli, kun kävelimme Trondheimin kuuluisalta sillalta takaisin keskustaan ja katsoimme hölmistyneinä, kun ihmisiä oli kosolti rivissä. Kaikki vilkuttivat. En ehtinyt vilkutustouhuun mukaan ennen kuin huomasin yhdestä ohimenevän autosaattueen ikkunasta Norjan kuninkaallisten vilkuttavan minulle. Perustorstai!
Voi olla, että he vilkuttivat muutamalle muulle ympärilläni, mutta leveän lierin alta lähtenyt, kuninkaallinen kädenheilutus tuntui kuin tervetulotoivotukselta Norjaan: ”Jää ihmeessä. Tule joskus linnaamme kahville.”
Tulen tulen! Ensin tutustun tarkemmin, millaiset ovat Norjan kuuluisat vuonot.
-Henriikka
