yhteistyössä Paulig
Tuleva sunnuntai 10.5. on äitienpäivä. Huikean nostalginen ja monien muistojen päivä. Lähes kaikki muistot liittyvät äitin herättämiseen (tai kun luulimme herättävämme äitin, joka oli jo odottanut valveilla kolme tuntia sängyssään) tai aamupalapöytään, mutta ovat kirkkaana mielessä yhtä kaikki. Äitienpäivänä sai aina piparkakkumuoteilla leikattua leipäjuustoa ja herkkuja heti aamusta.
Paulig toi tämänvuotisen äitienpäivän kunniaksi hetkeksi kauppojen hyllylle kahvipaketin, joka on ihan spesiaalisti äideille omistettu. Juhla Mokan erikoisversio kantaa onnentoivotusta kyljessään.
Paulig pyysi minua, oivan aamukahvin ystävää, viemään juhlakahvin päivänsankarille. Lähdin yllättämään äitini Pasilan juna-asemalle, jonne hän tulee aamuvarhain Kouvolasta kerran kuussa opiskelujen perässä.
Juhlakahvin ulkoasu miellyttää silmääni. Usein näkee kahvipaketteja, jotka on luotu täysin jotain juhlaa tai muuta erikoistapausta varten. Oivaltava veto oli muokata kaikille suomalaisille tuttu klassikkopaketti juhlapäivää varten pienin viilauksin.
Hauskaa on, ettei muutosta välttämättä ensi silmäyksellä huomaa. Mutta kun katsoo tarkemmin, pomppaa tavanomaisesta poikkeava teksti sopivasti silmille.
Ja erityisen mukavaa on, että kahvipaketti on juuri äideille omistettu. Kahvista tulee aina ensin mieleen äiti. Äiti on ryystänyt kahvia jo parivuotiaasta saakka ja äitin perässä olen itsekin aikoinaan opetellut juomaan kahvia. Rentoutuakseen pitkän työpäivän tai reissun jälkeen äiti haluaa keittää aina yhdessä ”hyvät kaffet” (ja me lapset tietysti nauramme aina tuolle hokemalle). Yhteiset kaffehetket ovatkin nykyään niitä keskustelun, rauhoittumisen ja naurun paikkoja vanhempien luona vieraillessa.
Äiti on äitini, tukeni ja turvani, mutta nykyään myös koko ajan enemmän luottoystäväni. Asetelma ei ole enää niin suora ja huomaankin usein ajattelevani äitiä samassa rivissä sydänystävieni kanssa. Äiti voi vapaasti tulla synttäreilleni ja minun ja kavereitteni kanssa shoppailemaan. Äitin kanssa voi miettiä leffailtaa tai kaupunkilomaa ihan samalla lailla kuin parhaan ystävän. Saatan soittaa innoissaan hänelle jostain ihanasta uutisesta tai purnata työpäiväni epäonnistumisia. Ja mikä parasta, äiti voi hihkua ja purnata takaisin.
On ihanaa huomata, että kymmenessä vuodessa on tapahtunut paljon. Teini-ikäisenä kaadoin äitini päälle kuraa ja loskaa. Kapinoin, karjuin ja mellastin. Lyttäsin ja loukkasin. Sanavalmiin pikkunaisen verbaalinen miekka oli terävä ja lähes aina vyön alla. Samaan aikaan, toisessa hetkessä rakastimme ja riemuitsimme. Olen onnellinen, että rauhoittumista on tapahtunut ja muutamia pikkuriitoja (ja muutamia isompia tukkanuottasia) lukuun ottamatta voimme nimenomaan iloita toisistamme ja toistemme seurasta.
Äiti on voimanainen. Uskomattoman rohkea, luova ja luotettava. Itseänikin rivien välistä kehuakseni, tiedän äitin olevan myös upea kasvattaja. Rakastava ja luja. Äiti on osaava, innostava ja kauneudentajuinen. Hän on herkkä ja viisas, lojaali nainen, joka pitää sanansa.
Tiedän että äiti saa ilollaan ihmiset ympärillään innostumaan. Äiti näkee kaikessa aina ensin hyvän. Yleensä hän ei sen jälkeen näe edes mitään muuta. Kaikessa on jotain kaunista ja hyvää. Minua on väitetty positiiviseksi, mutten voi ottaa sitä kunniaa vastaan, sillä tunnen äitini.
Äiti sai kivan kahvipakettinsa ja minä energiaa anivarhaisesta näkemisestä raiteilla. Olisittepa vain kuulleet sen naurun määrän, joka pulppusi jostain tuntemattomasta syystä meidän molempien suista.
Kun saimme taas happea aamunaurujen jälkeen suuntasimme kello kahdeksan kahveille juna-asemalle. Äitikin sai opiskelija-alennuksen, koska kysyi sitä iloisesti. Niin se vaan kääntää kaikki puolelleen.
– Henriikka
