27.4.2015

PechaKucha: kun haluaa tietää kaikesta sopivan vähän

–

Minulla on salainen pahe: haluan mieluummin tietää monesta asiasta vähän kuin yhdestä tai parista paljon. Haluan mieluummin kerätä kasapäin kaikenlaista tietoa kaikenmoisista asioista kuin kehittyä ammattilaiseksi yhdessäkään. Tiedän tiedän, sellaista on tämä nykyajan nuoriso. Mihinkään ei keskitytä, kaikkeen kyllästytään hetkessä ja yrittämään lähdetään ennen todellista tietotaitoa. Mutta kyllä, sellainen minä vain olen.

Luonteelleni loistava tapahtuma on löytynyt Helsinki Design Weekin järjestämistä PechaKucha -illoista. Päädyimme paikan päälle Helsingin yliopiston juhlasaliin taas viime torstaina. Nauroin, ärsyynnyin ja mietiskelin.

20 kuvaa 20 sekunnissa. Siinä tiivistetysti PechaKucha-presentoimisen idea. Ympäri maailmaa tunnettu konsepti tuulettaa pölyttyneet käsitykset kuivasta puhetilaisuudesta. Puhujina on joka kerta poikkitieteellinen kattaus luovan alan ja tiedemaailman tekijöitä. Ajatuksia, oivalluksia ja visioita. Joskus ihan nappiin, joskus täysin penkin alle. Joskus prikulleen kellotettuna, joskus liirumlaarum ihan liian pitkään.

Olen osallistunut Helsingin PechaKucha Night -tapahtumiin nyt kolme kertaa. Puheet on kahdessa erässä ja välissä on viinintarjoilu. Ensimmäisellä kerralla olin yksin ja päätin, että tulen tapahtumaan siitä lähtien aina yksin. Haastan itseni tutustumaan uusiin ihmisiin ja keplottelen kepeästi itseni viinittelyn lomassa uusien ihmisten suosioon. Vaan enpä jaksanut ensimmäisen kerran jälkeen. Ensimmäinenkin oli vähän tuskainen. Kaveri kainaloon ja nauttimaan mukavasta illasta, turha pinnistellä kun jotenkin muutenkin ollaan uuden tiedon äärellä.

Torstaina opin palvelumuotoilusta, kaupunkien ja lähiöiden käyttöönotosta, Legojen kuvauksesta, väkivallan ja uskonnon suhteesta, bio-jostain (en ymmärtänyt mitään) ja muutamasta muustakin aiheesta. Ensi kerralla opin taas jotain.

Mummona kokoan PechaKuchista saamastani tiedosta kirjan, joka myy loppuun muutamassa sekuntissa. Tai sitten ensimmäinen painoskin jää kirjakauppoihin roikkumaan ja loppujen lopuksi huoltoasemien kirja-outletit myyvät sitä parin killingin hintaan.

– Henriikka

26.4.2015

Lungi kuin sunnuntaiaamu

–

elämä, Helsinki, oma tyyli, sisko

Nukuttu on, sydämen kyllyydestä, ja vielä menisi helposti tuplat lisää. Parempi oli kuitenkin pyrähtää heti aamusta hereille ja hilautua kelposeuraan. Meillä on sellainen hyvä rentokerho, johon kuuluu lisäkseni Janne ja siskoni Roosaliina. Rentokerho voi tavata koska vain, missä vain ja eritoten millaisella tuulella vain.

Tänään satoi, mutta meininki oli hyvä. Istuimme Kluuvikadun Fazerissa ja mietimme, miten outo paikan akustiikka onkaan. Pohdimme myös, onko lettu-sanalla englanninkielistä vastiketta, sillä crepsit on kuitenkin vähän eri juttu ja kuinka monta raitapaitaa sisareni omistaa.

Rentokerhossa kettuillaan sopivasti ja palautetaan maan pinnalle, jos pyrkii liikaa leijumaan. Lempeää naljailua osakseen sai tänään Roosaliina, joka paljasti juovansa kahvin kermalla, jos sitä on tarjolla. Itse avauduin panikoiden käsivarteen yllättäen kasvanutta pattia ja kerho lohdutti kertoen, että tilastojen valossa se tuskin on syövän alku.

Kaiken aikaa satoi ja kadut olivat kaikuvan tyhjiä. Muutama hassu ihminen vaelsi Henkkamaukkaan tai Stockmannille, turisteja lähinnä. Kahvilat taas olivat piripintaan täynnä eikä aamukahveissa ja -kakuissa säästelty. Herttoniemen ja Tapanilan kyläjuhlat ja pihakirpputorit joutuvat varmaan pettymään vähäiseen kävijämäärään, mutta ainakin kahvilayrittäjät kiittävät.

Viimeisessä kuvassa on teille vähän vinkkusilmää sunnuntai-iltaan. Kyllähän nämä sadepäivätkin jaksaa, kun silmissä siintää pitkät kesäillat, kuohuvat ja juhannustanssit.

Nyt lenkille ankeaan, harmaaseen luontoon. Sadetta päin.

– Henriikka

25.4.2015

Päivän kolme tärkeintä

kommentoi

–

muoti, oma tyyli

Lauantai. Pitäisi kai olla vihreäpunaisessa kuplassa krebaamassa, mutta minä olen nukahtamisen partaalla kotona. Toisaalta pääni kylllä nuokkuu kuin pahimmassa moshpitissä, joten kai tämä on melkein jo kreisibailaamista. Suloinen kummityttö on kylässä, mutta ei meinaa saada unta, kun tamperelaisena suree Tapparan kohtaloa. Taitaa onneksi olla Ilveksen tyttöjä enemmän, joten vähän myös vahingonilo kaihertaa pikkuista sydäntä. Tiukkaa taistoa oli, mutta Oululle rehdit onnentoivotukset.

Miksi ihmeessä kirjoitan jääkiekosta?

Oikeastaan pystyn tällä hetkellä miettimään vain unta. Kuinka pääsen sukeltamaan ihaniin lakanoihin ja anastamaan univelat takaisin, jota riiviöherättäjäni minulle viime yönä kerrytti (ks. uusin instakuva).

Olen huomannut, että oman sänkyni ajattelemisesta on tullut minulle ansa. Jos kaveri kysyy kiinnostavalle klubikeikalle tai keskustaan kahvittelemaan, en voi sekuntiakaan kelata maailman parasta petiäni, tai kieltäydyn samantien kohteliaasti. Tuuletetut, kauniit petivaatteet ja makkari valkoiset pellavaverhot, mmmmm. Kunnon unet on taivas maan päällä.

Jääkiekon ja nukkumisen rinnalle voisin kolmanneksi aiheeksi nostaa muuttamisen. Muutimme tänään ystäviämme maailman suloisimpaan, linnunpöntön näköiseen taloon. Kasasin kolme tuntia pöytää. Muuttohommat turhauttaa etukäteen ja palkitsee jälkikäteen. Muutto on aina sellainen projekti, jossa näkee työn tulokset heti, ja yhteishenki on parhaimmillaan ihan katossa. Siltä tuntui tänäänkin ja nyt voi hyvillä mielin uneksia unista.

Nyt paloittelen hunajamelonin ja nappaan suuhuni muutaman amerikkalaisen pastillin.
Iloista lauantaita.

– Henriikka

bomber/adidas StellaSport, farkut/Tiger of Sweden, aurinkolasit/Mahonki, kengät ja paita/second hand

← edelliset 1 … 426 427 428 429 430 431 432 … 818 seuraavat →