Helsinki parhaimmillaan

_MG_2976 kopio

Lauantai 16.5.2015. Helsinki.

Puu-Vallilan pihakirpputori, Arabianrannan Katutaidefestivaali & Tokyon kevätmyyjäiset, Ravintolapäivä. 

Sellaista kaupunkikulttuuria, josta on helppo olla ylpeä. Parasta Helsinkiä.

_MG_2946 kopio_MG_2914 kopio
_MG_2906 kopio _MG_2919 kopio _MG_2920 kopio _MG_2935 kopio
_MG_2931 kopio
_MG_2925 kopio
_MG_2936 kopio _MG_2948 kopio_MG_2939 kopio _MG_2954 kopio _MG_2958 kopio _MG_2966 kopio _MG_2973 kopio _MG_2974 kopio _MG_2994 kopio_MG_2983 kopio _MG_2996 kopio _MG_2998 kopio _MG_3000 kopio _MG_3005 kopio _MG_3028 kopio _MG_3054 kopio_MG_3035 kopio _MG_3081 kopio_MG_3062 kopio _MG_3070 kopio _MG_3073 kopio _MG_3077 kopio_MG_3030 kopio_MG_3126 kopio
_MG_3142 kopio
_MG_3109 kopio _MG_3131 kopio

Eilinen toukokuun päivä oli parasta toukokuuta, vaikka en itse ollutkaan se kaikkein energisin. Vesimelonin muotoinen mehujää maistui ihanasti esanssimeloonilta. Se on maku, josta pidän, vaikka ei ehkä kannattaisi. Kotikulmat oli vallattu kansalaisten toimesta ja läheiseen kerrostaloon oli maalattu upea muraali, jossa kutosen ratikka kaartaa ja Vanhan kaupungin koski laskee mereen.

Kesäkuu on aivan nurkan takana. Kaksi viikkoa ja päivä, niin ollaan jo siellä saakka. Viikko ja neljä päivää, niin olen kesälomalla. Se tuntuu epätodelliselta, hienolta, oudolta. Loma menee Trassiperian reissulla, mutta minulle kesäkuuta tärkeämpää Suomi-aikaa ovatkin useampina vuosina olleet juuri touko- ja heinäkuu. Toukokuussa otetaan kesä vastaan karkeloiden ja ihmetellään maksimaalista valon määrää. Heinäkuussa kerätään jengi kasaan, jota ei olla nähty pitkään aikaan.

Olen yrittänyt kirjoittaa juttuja valmiiksi reissumme ajaksi. Haluaisin, että viidesti tai kuudesti viikossa olisi silti jotain luettavaa, vaikka minä haaveilenkin junassa. Mutta 18 artikkelin kirjoittaminen on kohtalaisen hidasta, niin kuin on myös mieleni sunnuntaisin. En ota paineita, sillä kesä on kesä.

Luulen, että olen kuunnellut tänä viikonloppuna uuden kesäkumibiisin jotain 40 kertaa. Se on tarttuva. Hauska. Kasmir ja SAARA koukuttavat. Ja aivopesevät, toivottavasti.

Rauhaa ja rakkautta,
Henriikka

 

Kevättä turbaanissa

_MG_3297 kopio

Lauantai. Vapaapäivä. Kömmin seitsemältä sängystä, heitin aamutakin päälle ja hiippailin sohvalle pötköttämään. Netflixistä Gossip Girl pyörimään (nyt se on tunnustettu) ja lauantailagaamista vajaan tunnin verran.

Kahdeksalta kahvinkeitto ja aamupala: paistettua kananmunaa ja tomaattia, parsakaalia, avokadoa ja siemeniä. Lasi smoothieta ja sitten sitä kahvia. Ettei menisi liian terveelliseksi, niin eiliseltä jääneitä amerikkalaisia pastilleja puoli pussillista.

Vaatteiden vaihto, vähän ripsiväriä. Likaiset hiukset ja turbaani päähän. Puu-Vallilan pihakirpputoria kurkkimaan, minkä jälkeen Arabian Katutaidefestivaalien katsastus.

_MG_3222 kopio_MG_3244 kopio

Keväinen Helsinki on innostava. Kaduilla vaelsi niin suuria laumoja ihmisiä, että mietin jääkö Ravintolapäivästä minulle mitään jäljelle. Joku myi jäätelöä pyörän päältä, joku yritti päästä laihdutuksen johdosta suuriksi jääneistä vaatteistaan eroon. Kansa oli iloista ja puheliasta. Musiikkiesityksiä riitti etenkin Arabianrannassa ja kevätkarkeloiden äänet kantautuivat pitkälle.

Janne käsikynkässä, Roosaliina toisessa. Helppo hymyillä likaisista hiuksista huolimatta.

_MG_3226 kopio _MG_3211 kopio

En tiedä miten näin mukava päivä voi näin väsyttää?
Olen rättinä kotona, liian isossa villapaidassa ja villasukat jalassa. Eikä kello ole edes kuutta.

Vapaapäivinä saa tehdä mitä huvittaa. Score.

– Henriikka

turbaani/KN Collection (saatu), huivi/Balmuir, laukku/& other stories, takki/Twist & Tango (saatu), farkut & kengät/second hand

Itsensä ylittämisestä, onnistumisen tunteesta

IMG_2620 kopio

Tänä helatorstaina ylitin itseni. Osallistuin Espoon Bodom-järven polkujuoksukisoihin, Bodom Trailille. Juostava matka oli vain 6 km, mutta metsässä kantoja ja kiviä väistellessä matkan raskaus on asvalttijuoksuun verrattuna huomattavasti kovempaa.

Maasto oli upeaa järvimaisemaa, metsää ja kalliota. Koska paineensietokykyni on tapahtuma- ja kilpailutilanteissa olematon, päätin lähteä kiertämään reitin rennosti hölkäten. Huomasin kuitenkin äkkiä päivän kunnon olevan hyvä, ja pinkit tossut kuljettivat vajaan vaahtosammuttimen mittaisia jalkojani kevyesti. Täysillä en rykinyt, mutta annoin mennä vauhdilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni tuntui, että oikeasti osaan ehkä vähän juosta.

IMG_2611 kopio IMG_2624 kopio

(Yllä näette #suuntosalomonteam:in epäileviä, epätoivoisia katseita ennen kilpaa)

Lopullinen aikani oli 45 minuuttia ja 51 sekuntia. Olin naisten 13. ja yhteissarjan 28. Mutta sillä ei sinänsä ole merkitystä vaan omalla olollani, joka suorituksen aikana ja sen jälkeen vallitsi. Kun lähdin liikkeelle lähtöviivalta ja olin juossut muutaman minuutin, tiesin että jaksan hyvin. Tiesin, että jalkani jaksavat eikä kuntoni petä.

En ole mikään huippujuoksija ja sitä suuremmalla syyllä tuntui hyvältä tuntea itsensä niin varmaksi. Sykkeeni heittelevät aina huikeissa lukemissa, mutta tiesin että jaksan maaliin suhteellisen kevyesti, kun pidän keskisykkeen 190 paikkeilla (te jotka ymmärrätte sykkeistä: tiedän, tämä on vähän outoa). Lopulta keskisyke olikin 187 ja maalissa sen verran energiaa jäljellä, että pystyi pomppimaan kuvia varten. Loppusuora meni hyvällä spurtilla ja maalissa yritin olla miettimättä, että olisin voinut kiitää ihan vielä pikkuisen kovempaa.

IMG_2619 kopioIMG_2622 kopio

Pelasin lapsena ja teininä kahdeksan vuotta koripalloa, enkä koko sen aikana saanut tunnetta, että tämän minä todella osaan. Suoraan sanottuna olin siinä lajissa aika huono.  Siinä harrastuksessa motivoi monet muut asiat, mutta tänään sain vahvasti kiinni siitä itsensä ylittämisen tunteesta, joka urheilussa monia kiehtoo.

Enkä haluaisi puhua vain urheilusta vaan ylipäänsä kaikesta. Onnistumisen tunteesta. Kun tuntuu, että jalat jaksavat juosta, että kehitystä on tapahtunut kovan treenin jälkeen. Tai kun monen vuoden viulun soittamisen jälkeen tunnet instrumentin ja tiedät, että osaat. Tai kun kuvataiteilija ottaa haltuun uuden tekniikan tai tanssija tekee ensimmäisen kolmoispiruettinsa täysin varmana siitä, että se tulee onnistumaan.

Eivätkä nämä asiat rajoitu vain konkreettiseen tekemiseen vaan yhtä lailla esimerkiksi tunneälyyn tai perhe- ja työelämään. Että saa kokemuksen siitä, että homma on hallussa. Tämän minä osaan, tähän minulla on taidot ja varmuus.

Se tunne kantaa pitkään. Eikä siinä tunteessa tarvita sitä, että olisi jossain paras tai edes lähellä huippua. Riittää, että on ylittänyt omat rimansa ja seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Sitä tunneta minä tänään tuuletin.

– Henriikka