Aloitin viime viikolla uudet opinnot, seikkailukasvatuksen eli moninaisin, lähes synonyyminimityksin elämyspedagogiikan tai kokemuksellisen oppimisen opinnot.
Koska niin moni on ollut kiinnostunut opinnoista (omakin kurssi varattiin loppuun 50 sekuntissa), päätin avata niitä vähän enemmän.
Mitä on seikkailukasvatus ja miten sitä voi Suomessa opiskella?
Seikkailukasvatus
”Seikkailukasvatus varhaiskasvatuksessa on ennen kaikkea tavoitteellinen ja toiminnallinen menetelmä, joka pohjautuu mm. elämyspedagogiikkaan, kokemukselliseen oppimiseen ja tekemällä oppimiseen. Seikkailukasvatukseen liitetään usein myös retket, lähiluonnossa tapahtuma toiminta ja muut ns. aidot oppimisympäristöt”
(Tero Lämsä & Kati Nevalainen, Seikkailu varhaiskasvatuksessa)
Jo sana itsessään pitää sisällään paljon sen merkitystä: seikkailulla voidaan tarkoittaa yllä kuvatun tavoin mitä tahansa arjesta poikkeavaa elämyksellistä ja kokemuksellista toimintaa, esimerkiksi vaellusta. Seikkailuhan voi olla vaikka mitä, mutta opinnoissa keskitytään paljon nimenomaan outdoor-seikkailuihin.
Kasvatus voi taas olla yhtä monenlaista kuin on kohderyhmiä ja kasvatustarkoituksiakin: varhaiskasvatusta pienille lapsille, itsetunnon kasvatusta aikuisille yksilöille, työryhmän hengen kasvatusta…Seikkailukasvatus voi siis pitää sisällään joko ryhmän- tai yksilönkasvattamista tai vaihtoehtoisesti ymmärryksen lisäämistä johonkin erilliseen asiaan, esimerkiksi ympäristöön ympäristökasvatuksen muodossa. Monesti sopivampi sana olisi varmasti ”ohjaus” kuin ”kasvatus”.
Seikkailukasvatus voi parhaimmillaan kehittää esimerkiksi fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista itsetuntemusta sekä vahvistaa esimerkiksi ryhmätyötaitoja tai identiteetin rakentumista.
Suomeen seikkailukasvatus saapui 1980-luvulla ja sillä onkin nykypäivänä oma paikkansa suomalaisessa kasvatustyössä; seikkailukasvatusta toteutetaan vielä Suomessa lähinnä nuorisotyössä, mutta sen menetelmiä otetaan käyttöön myös muissa yhteyksissä koko ajan enenevissä määrin.
Seikkailukasvatusta ei tunnusteta suomalaisessa kasvatustieteissä viralliseksi opetus-ja oppimismenetelmäksi, mutta opintoja kuitenkin löytyy. Korkeakoulutasolla seikkailukasvatuksen opintoja on mahdollista suorittaa ainoastaan Humanistisessa ammattikorkeakoulussa, josta minäkin kurssini löysin.
Seikkailukasvatuksen avoimen AMK:n opinnot sopivat täydennyskoulutukseksi kasvatuksen, nuorisotyön ja opetusalan ammattilaisille, mutta myös elämysmatkailun ja turismin parissa työskenteleville. Itse osallistuin kurssille oppiakseni lisää teoreettista pohjaa touhuilujeni rinnalle. En näe mahdottomana, että vetäisin tulevaisuudessa esimerkiksi yritysporukoille jotain retkiä tai seikkailupaketteja, mutta haluan ensin oppia lisää esimerkiksi turvallisuudesta ja seikkailusta pedagogisena välineenä ja oppimisen kontekstina. Opetushenkilökunta on korkeasti koulutettuja ja kokeneita ulkoilmaihmisiä, niin teknisten lajitaitojen, turvallisuusosaamisen, ympäristönhallinnan kuin ohjaamisenkin saralla, joten aion kyllä nyhtää kaiken mahdollisen tiedon irti.
Tämä ensimmäinen kurssi (SKER1) on 20 opintopisteen kokonaisuus, ja se maksoi 300 euroa. Luullakseni jatkan myös toiseen ja kolmanteen kurssiin tämän jälkeen, jos vain suinkin olen tyytyväinen (niin kuin luulen olevani) ja jos kursseja vain järjestetään (niin kuin luulen järjestettävän.)
Humak:illa on tarjonnassaan myös kokopäiväinen, kansainvälinen 210 opintopisteen tutkintoon johtava koulutus, Bachelor of Humanities in Adventure and Outdoor Education (Yhteisöpedagogi AMK).
Tämä ensimmäinen kurssikokonaisuus on neljän lähijakson (+ kotitehtävien) mittainen. Kullakin on kestoa noin viisi päivää.
Ensimmäinen jakso oli poikkeuksellisesti tänä keväänä virtuaalisesti, ja kökötinkin teorian parissa viime keskiviikosta sunnuntaihin saakka nenä ruudussa. Kolmen viikon päästä suuntaamme Nurmijärven kampukselle, Kiljavan opistolle ja kaksi viimeistä lähijaksoa toteutetaan vaelluksin. Elokuussa lähdemme noin 20-henkisen ryhmämme kanssa kajakeilla merelle Tammisaaren kansallispuistoon ja syyskuussa suuntaamme Hammastunturin erämaahan vaeltamaan jalkapatikalla. Kaiken rinnalla kulkee teoreettinen viitekehys, reflektointi oppimisesta ja toivon mukaan vahva yhteistoiminnallisuus
—
Ensimmäisen lähijakson anti oli inspiroituminen ja ahaa-elämykset, sekä suuri into jatkaa opintoja nimenomaan livenä. Luulen, että tämä on yksi hankalimpia opintokokonaisuuksia virtuaaliopiskelulle. Uskon myös, että vertaisoppiminen tulee olemaan värikkäässä opiskelupoppoossamme olennaisessa roolissa.
Huomasin myös sen, että olen lievästi auktoriteettiongelmainen. Teki mieli haastaa kouluttajia vähän väliä. Toisaalta se kertoo myös halusta oppia ja ymmärtää laajasti ja monelta kantilta, eli saatankin olla vain hanakka keskustelija. Enkä suinkaan kyseenalaista esimerkiksi kajakkiasiantuntijaa turvallisen koskenlaskun kanssa.
Kirjoitan ajatuksia lisää opintojen edetessä. Isolla innolla odotan uutta oppia ja aivojen uutta toimintaa. Tervetuloa tiedot ja taidot!
-Henriikka
Kuvat: Dorit Salutskij
