Aamukahvilla-podcast: 2. tuotantokausi alkoi!

Aamukahvilla-podcast on palannut tauoltaan!

11. jakso löytyy nyt Spotifystä, iTunesista ja kaikilta yleisimmiltä podcast-alustoilta. Kuunneltavissa on luonnollisesti myös kaikki alkuvuonna ilmestyneet jaksot.

Miten riemuissani olenkaan lukenut kuuntelijoiden ajatuksia siitä, että podi jatkaa taas kulkuaan:

”Lähes joka päivä kuunneltavaa etsiessä on tullut käytyä katsomassa onko jo tullut uusia!”
”Lenkkiseuraa, jee! Tätä on ootettu.”
”On ollut ikävä.”
”JEEEEE! Automatkani tarvitsevat viihdykettä.”
”Ihanaa! Niiiiiin kiva saada lempparipodcast takas!”
”Tuntuu, että suurin osa podeista on kesätauolla, niin tää on tosi hyvä uutinen.”
”Parasta.”

Tänään julkaistu jakso on kuuntelijoiden toivejakso. Kyselin muutama viikko sitten Instagram Storyssa kysymyksiä seuraajilta ja niihin minä nyt jaksossa vastailen valmistautumatta ja parhaani mukaan. 

Pyysyin jaksoon mukaan haastattelijaksi ihanan Artun, ja meillä meni kyllä ajatukset ja sanat tosi hyvin yhteen. Äänimestarilta tuli myöhemmin palautetta, että kemiat kohtasivat niin pehmeästi, että meillä pitäisi olla oma podi. Tuntui kyllä, että alun lämmittelyn jälkeen pääsimme aika hyviin syvyyksiin, ja keskustelu soljui eteenpäin kuin itsestään.

Mistä koostuu hyvä parisuhde? Suosikki-retkikohde? Paljon Holgerin kunnostaminen maksaa? Parhaat eräilijän iskuvinkit? Mikä on elämäsi tärkein oppi? Miten pitkä olet? Miten saada noin hyvä itsetunto? Miksi sinkkuutta pidetään syntinä?

Muun muassa näihin kysymyksiin kuulette vastauksen, kun laitatte uuden podijakson pyörimään. Kuuntelemaan löydät tästä.

Ehkä voitte samalla miettiä kysymyksiin vastauksia itsekin? Minä ainakin nautin nauhoituksista niin kovasti, että posket hehkuvat punaisina jokaisen purkitetun jakson jälkeen. Tuntui kivalta, että heti tuli kotoisa olo, kun taas istui muhkeaan nojatuoliin, kuulokkeet korvilla ja mikki ryhdikkäästi naaman edessä.

Tulevissa jaksoissa puhutaan muun muassa johtajuudesta, häpeästä ja retkeilystä, eli joka torstai tavallisista aiheista, rennolla otteella, mutta syvää päätyä kohti sukeltaen.

Toivottavasti tykkäätte. Totta kai jännitän, tykkäättekö. 

– Henriikka

Kuva: Kaisu Jouppi

Tahdon uudet silmät

Kaupallinen yhteistyö: Olympus

”Tahdon uudet silmät
Joilla näen kauemmas
Pihan yli vuorille
Ja niiden lävitse”

Näin laulaa Scandinavian Music Group. Yksi nuoruuden lempibändeistäni.

Tuntuu, että tänä keväänä olen saanut uudet silmät. Kahdetkin.

Ensimmäisillä, ihkaomillani, maailmaa ja ympäristöään on pitänyt katsoa uudella tavalla pandemian valloittaessa lähes kaikki maapallon kolkat.

Toiset ovat apusilmät: uusi kamera linsseineen on tehnyt muistoista vieläkin kirkkaampia ja kauniimpia – niillä toisinnan maailmaa sellaisena kuin se on, jotta pystyisin jakamaan niistä teille ja itsekin palaamaan hetkiin jälkikäteen.

Ensimmäiset silmät ovat tietenkin tärkeämmät, mutta toiset merkillisen hyvä apu. Tuntuu, että yhteistä näissä ”silmäpareissa” on se, että molemmat kehittyvät käytössäni vuosien saatossa.

On siistiä huomata, että ympäristön näkee koko ajan monipuolisemmin ja tarkemmin: syy- ja seuraussuhteet syvenevät, luontokappaleiden merkitykset tarkentuvat ja elämä itsessään muuttuu koko ajan herkullisemmaksi. Toisaalta osaamisen karttuessa ja erityisesti visioiden selkeytyessä myös kameran ja kameravälineistön tekniset ominaisuudet korostuvat. Haluan tallentaa hetken ja sen tunnelman juuri sellaisena kuin se oli, en mielelläni puolivillaisesti.

Tämän kirjoituksen kuvat ovat mökiltä Kainuusta. Yritin ja yritimme tallentaa sellaisia aivan tavallisia hetkiä muutaman päivän reissumme ajalta. Sellaisten hetkien dokumentointi on minulle tärkeintä. Sellaisia kuvia tahdon jakaa.

Ei erillisiä ja irrallisia, vaan oikeita hetkiä elämän keskeltä.

Olen ollut Olympus-likka lähes koko bloggaaja-urani ajan. Jos en aivan väärin muista, vuonna 2012 tai 2013 sain ensimmäisen Olympus PEN -kameran ja niiden kanssa olenkin kulkenut tänne kevääseen saakka.

Pari vuotta sitten rinnalle hankin myös Olympus OM-D E-M10 Mark III:n, joka oli kooltaan kätevä ja ulkonäöltään niin upea, että PRO-sarjan kameran ja kaluston hankinta otti vähän aikaa. Olen siirtänyt ja siirtänyt kamerakaluston päivittämistä, vaikka olen tiennyt että olisi sille otollinen aika. Mutta koska olen niin surkea ottamaan käyttöön uutta tekniikkaa, asia odotti.

Tänä keväänä koronan huuhtoessa alleen koko maailman, kaikki pysähtyi. Oli sopiva hetki uuden opetteluun.

Uusi kamerakalustoni

Kameravarusteitteni uutukaiset ovat:

(Kaikki M.Zuiko-objektiivit ovat yhteensopivia kaikkien Olympus PEN- ja OM-D-mallien sekä muiden MFT-kameroiden kanssa. Ja omat vanhat linssikin toki toimivat myös uudessa kamerassa hyvin.)

Tuntui, että homma meni samantien kuvien kanssa aivan uudelle tasolle. Tämä kuva oli ensimmäiseltä kuvaussetiltä uuden setin kanssa, ja tunne oli huumaava: Ei ole totta, millaisia tunnelmia kuviin pystyy edes saamaan!

En ole koskaan ollut se, joka ensisijaisesti ajattelee kameran teknisiä ominaisuuksia, päinvastoin: On ollut siistiä huomata, miten paljon vaatimattomampien kameroiden kanssa kuvaaminen on opettanut. Kuvakulmat, valot, sävyt, ihminen ja luonto ovat kaikkien linssien läpi olemassa. Mutta niin se vaan on, että koko ajan selvemmiksi tarkentuneet visioni kuvista vaativat rinnalle kunnon kuvausvarusteet. Sellaiset joiden kanssa voi olla varma, että visio on toteutettavissa.

Miltä uusi kamera ja linssit tuntuvat käytössä?

Uusi kamera on kivan ja laadukkaan tuntuinen kädessä. Se oli ensimmäinen huomio, minkä pistin merkille. Materiaalit tuntuvat hyvältä, kamera on ergonominen ja pysyy kädessä myös hyvin vain yhdellä kädellä.

Niin kuin jo kerroinkin, kuvanlaatu pomppasi samantien aivan toiselle asteelle. Kamera linsseineen tekee selkeää, hyvää ja kirkasta kuvaa. Kyse on paljon linssien valovoimaisuudesta: Sekä 17-millinen, että 45-millinen ovat äärettömän valovoimaisia. Paljon kertoo jo se, että kirkkaalla kelillä aukkoa joutuu usein pienentämään, koska valoa riittää: tämä on siis vain ja ainoastaan hyvä asia. Kuvaus onnistuu näin ollen hyvin myös vähän hämärämmällä, mikä on itselleni tärkeää: varmaan 90% kuvistani pyrin kuvaamaan muuten kuin kirkkaassa päivänvalossa, sillä aamu- ja iltavalo on mielestäni mielenkiintoisinta.

Valovoimaisuus tekee myös sen, että syväterävyyttä pystyy säätämään siististi: kohde saadaan kirkkaasti esille, ja taustan saa blurrattua nätisti. Tämä on erityisesti 45-millisessä aivan priimaa.

Tarkentaminen, joka lienee yksi tärkeimpiä asioita erityisesti luonnossa, jossa moni asia kestää vain pienen hetken, on helpottunut uusien varusteiden myötä. Tarkennus toimii selkeämmin ja paremmin sekä kameran antaman tarkennuksen että sormella kosketusnäytöltä tehdyn kohdistetun tarkennuksen voimin. Molemmissa linsseissä manuaalitarkennuksen ja automaattitarkennuksen pystyy säätämään myös suoraan linssistä, mikä on tosi kätevää.

Muita selkeitä huomioita on esimerkiksi se, että etsimen ja näytön välinen toiminta on sujuvampaa. Näyttö  sammuu etsintä käyttäessä, mutta tulee takaisin päälle viivyttelemättä. Etsintä tai näyttöä ei tarvitse sulkea erikseen pois päältä.

Linsseissä on myös pikakiinnityksellä olevat vastavalosuojat, jotka auringon kanssa pelatessa nousevat arvoon arvaamattomaan.

Melkoinen listahan tämä tosiaan on. Olen ollut aika innoissani.

Tosin sekin on ihan rehellisesti todettava, että kyllä silti niiden visioiden, kuvakulmien ja kaiken epäteknisen luominen on silti minulle paljon luontevampaa ja mielekkäämpää ja tulee varmasti aina olemaan. Mutta tietäessäni, että ilman hyvää kameraa linsseineen, ei lopputuloksesta tule mieleistä, on helpompi motivoitua kama-gameen. Kamera ominaisuuksineen ovat tärkeimpiä, ellei tärkein, työvälineeni.

On myös ollut sydäntä lämmittävää, että uuden ääreen on hypännyt poikaystäväni. Olen niin paljo itse kameran edessä, että hänen apunsa on ollut vertaansa vailla. Vaikka yritänkin tehdä työt vapaa-ajasta mahdolllisimman paljon erillään, levittäytyy somejutut väkisinkin myös vapaa-ajan puolelle. En ole kieltänyt poikaystävää ottamasta uutta harrastusta haltuun, kun hän on tehnyt sen niin mielellään ja innoissaan. On tuhannesti kivempaa mönkiä tuolla metsissä kameran kanssa yhdessä. Sillä lailla tulee seikkailleeksi enemmän, ihan vahingossa ja huomaamatta.

(Hänen sadoista sammakkokuvistaan valitsin kuitenkin tähän juttuun vain yhden. Oma kiinnostukseni ei yltänyt noihin ruskeisiin kurnuttajiin aivan yhtä intensiivisesti. Hah.)

Hmmm. Ympyrä sulkeutuu jälleen, kun palaan kovin paljon esillä olleeseen aiheeseen: rakkauteen.

Ehkä olenkin saanut tänä keväänä kolmet uudet silmät.

”Minne katosi päivät
Joina et nähnyt mitään
Ilman että hän olisi nähnyt saman”

laulaa Scandinavian Music Group toisessa kappaleessaan, ja on ihana todeta, että ne päivät eivät ole ainakaan vielä kadonneet yhtään minnekkään.

On turvallista ja kutkuttavaa, että vieressä kulkee joku, joka näkee samat asiat, mutta kuitenkin omilla silmillään ja omalla tavallaan.

– Henriikka

Olympus tarjoaa seuraajilleni superhyvät tarjoukset, jotka kannattaa tsekata paremmin täältä.

OM-D-tarjous | Mikäli sinulla ei ole vielä järjestelmäkameraa, koodilla ”aamukahvilla0520” saa OM-D E-M10 Mark III R KIT -järjestelmäkameran erikoishintaan 379€ (Normaalisti 599€). Tämä paketti on erinomainen ensimmäiseksi järjestelmäkameraksi, ja uskallan sitä lämmöllä suositella. Siihen saa helposti myöhemmin hankittua lisävarusteita yms.

Vaihtotarjous | Mikäli sinulla on jo kamerakalustoa, ja haluaisit päivittää parempaan, Olympus tarjoaa mahdollisuuden antaa vanha kamerakalusto vaihtaessa mihin tahansa uuteen Olympus-kameraan tai objektiiviin. Vanha kalusto saa uuden elämän yhteistyössä Kameratori.fi kanssa, ja saat samalla niistä reilun rahallisen hyvityksen vaihdon yhteydessä. Kamerakalusto saa olla mitä merkkiä, mallia ja tyyppiä tahansa (myös filmikameroilla on kysyntää).

En vaihtaisi sekuntiakaan

29 vuotta olen kerännyt kaikenlaisia muistoja siitä, millaista on elää Suomessa. Miltä mikäkin vuodenaika tuoksuu, maistuu ja tuntuu iholla, ja mistä suomalaisuuden ydintä löytää. Tietopankkini kasvaa päivittäin, ajattelematta, ja välillä tulee hetkiä, kun niitä erityispiirteitä tajuaa.

Tänään oli sellainen hetki. Tuntui täydellisen kesä-Suomelta.

Olimme poikaystävän kanssa ostamassa jäätelöä Veikkolan torin jäätelökioskilta – minulle pannacotta, hänelle pistaasi. Vieressä isä ja valkolakkinen poika ottivat selfieitä juhlan kunniaksi. Ilmassa lenteli pari lokkia – tosin vaarattoman oloisia, toisin kuin esimerkiksi Kauppatorilla, jossa jäätelön syöminen on yhtä suuri riski kuin benji ilman köyttä.

Perheitä hääräili siellä sun täällä, jäätelökioskille muodostui varovainen jono. Veikkolan S-Marketissa myytiin halvalla valmistujaiskukkia, gerberoita ja ruusuja lähinnä. Aurinko paistoi korkealta, taivas oli kesätaivaansininen, ja jokainen ohikulkija vaikutti hyväntuuliselta. Jaloissa näkyi sukkia ja sandaaleita, crocseja, lenkkareita ja tennareita.

Harmaa, yleensä kovin ankeannäköinen asvaltti näytti yhtäkiä sympaattisen tutulta ja siitä johtuva lämpö hohkasi vähintään pohkeisiin saakka. Koivuissa kiikkui vähän liian vihreät lehdet ja ympärillä surrasi kärpäsiä ja amppareita.

Totesimme molemmat, että nyt tuntuu täysin kesältä. Niin kesältä, ettei paljon lähemmäs enää pääse.

”Mutta yks juttu puuttuu, arvaa mikä?” kysyin ja ilahduin, kun sain heti oikean vastauksen:

”Hmmmm… mansikkakoju?”

Se on niin hauskaa ja merkityksellistä, miten ne kokemukset ovat jaettuja, vaikka olisikin elänyt aivan toisessa Suomen kolkassa. Se on niin hauskaa, että tiedän teidän kyllä tuntevan tällaiset kesäolot myös. Ne ovat meidän kaikkien yhteisiä.

Tänään saadaan todistuksia ja valkolakkeja, tänään valmistutaan, lopetetaan vanhaa ja aloitetaan uutta. Itse kökötän vihoviimeisessä hiessä pihalla, peppu retkituolin kuopassa, ja ensimmäistä kertaa koko vuonna jalassa ovat farkkusortsit. Mikään ei voisi tehdä tästä hetkestä parempaa. (Paitsi mansikkakermakakku, mutta sitä ei nyt ole saatavilla.)

En itse välttämättä muistanut nuorena aina niin iloita näistä kesän juhlapäivistä, en yläasteen enkä lukion loppumisesta, kun oli jo niin kiire seuraavaan elämänvaiheeseen. Nyt tuntuu siltä, että tämä elämänhetki ja -vaihe voisi puolestani jatkua vaikka loputtomiin. Voin jäädä tähän omituiseen retkituoliin istumaan, kukkaan nousseiden keilojen keskelle americanoa siemailemaan ja ihastelemaan, millä vauhdilla keltainen reissupakumme vieressä valmistuu.

En vaihtaisi sekuntiakaan.

Onnea kaikille. Siis ihan kaikille – sellaisillekin, jotka eivät mitään sen ihmeellisempää tänään saavuttaneet itsensä, lastensa tai yhtään kenenkään kautta.

Ilmassa on selkeästi toukokuun lopun taikaa.

-Henriikka

Kuvat: Joonas Linkola