Oli lokakuu 2011 ja olimme ystäviemme kanssa Tukholman risteilyllä. Olin juuri aloittanut blogin kirjoittamisen ja raportoin retkestä naapurimaahan täällä. Nyt kolme vuotta myöhemmin sama kööri pakkaa matkalaukkunsa ja suuntaa samalle suloiselle rinksalle. Mutta kappas vain, ystävämme ovatkin matkan varrella lisääntyneet (pahoittelut suorasta ilmaisusta) ja nyt meitä olikin mainiot viisi.

Taidan tarvita vuosittaisen risteilyni. Että saan ottaa ystävät kainaloon ja mennä laineilemaan. Jotenkin sellainen riittävän virikkeetön reissailu antaa yllättävän paljon. Ei suunnitelmia, ei ennakko-odotuksia, ei siis myöskään paineita.

Kameran muistikortin huomasin täyttyneen lähinnä kahdenlaisista kuvista: ruoasta ja ystävistä. Siinä ne olennaisimmat sitten onkin.

Matkalahjakortti oli saatu risteilyä varten Tallink Siljalta. Purtemme oli keskikäytävällä varustettu Silja Serenade, joka uudistettiin muistaakseni vuosi sitten syksyllä. Laiva kuin laiva, niin buffet on must. En oikein tiedä miksi. Mutta notkuvien ruokapöytien äärellä olimme jälleen.

Uudistettu ravintola oli pieni shokki. Tiedättehän, kun niihin 80-90-luvun sisustuksiin on jäänyt aikamoinen määrä nostalgia-arvoa. Ja yhtäkkiä laivan ravintola on raikas ja ruokalamainen. Oli vaikea virittäytyä totuttuun tunnelmaan. Ruoka oli parempaa kuin ennen, ja tarjonta oli hulppea, siitä leveää hymyä. Tosin guteenittomat pullat näyttivät ja maistuivat aikamoisen ankeilta muovikääreissään, kun vieressä notkuivat ”normikakkujen” mieletön kirjo. Onneksi pehmistä sai kääntää koneesta: tanssin 5-vuotiaan voitontanssin.

Mitä pikkuiseen kummityttöön tulee, kaikki meni mallikkaasti. Nukuimme urheasti kaikki viisi samassa hytissä. Muksu on paras ja nautimme toistemme seurasta. Toisaalta puolivuotias ei vielä ymmärrä leikkipaikkojen ja peliluolien päälle, ja on siten sopivaa seuraa koko ajan, kun ei kiukuttele hihassa. Pallomereen taisi isä haluta lastaan enemmän.

Välillä meni karjumiseksi, mutta kun on varautunut kahteen yöttömään yöhön, ei muutama pikkuitku kaada venettä.

Vaikka buffet onkin legendaarinen, taitaa kerta viikonloppuun olla ihan sopivasti. Takaisintulomatkan illalliselle istuimme italialaishenkiseen Tavolataan. Alkuruoaksi syöty tattimömmö ja lohi oli taivaallista. Huomaan tosin olevani aika helppo ravintola-asiakas. Viinin tarkistus tuntuu teennäiseltä ja lähden harvoin ravintolasta tyytymättömänä. Ehkä voisin harkita ottavani kriittisemmän linjan, toisaalta iloisempana pysyn nykyisellä.

Viimeisen kuvan tähtihetki: Miehet ja lapset vihdoin muualla.

No ei vaan, koko sakki oli arvosanaltaan vähintään kiitettävää. Samoin Tukholma, mistä tiputtelen kuvia huomenissa. Aurinko pysyi piilossa, mutta Ruotsi oli kaunis, niin kuin prinsessansa.

Syksyn 2015 risteilyä odotellessa. Perinteet kunniaan.

– Henriikka