12.9.2014

Kupillinen kirkasta

–

On se sumuinen aika vuodesta. Aamulla herätessä ei näe parvekkeelta lähitietä pidemmälle, ja vastapäisiä taloja ei ole olemassakaan. Ilma on hämyinen ja kirpeä, kaikkialla on savunharmaata ja utuisen sinistä. Koko Arabianranta on pelkkää sumumassaa. Salaperäinen aika vuodesta, ihana aika vuodesta. Tulee väkisinkin selvitettyä ajatuksiaan, kun jää sumun sekaan yksin niiden kanssa.

On ollut poikkeuksellinen syksy. Aina ennen on alkanut jotain uutta, joko täysin uutta tai taas pienen tauon jälkeen alkanutta. Viime vuosina syksyisin ovat alkaneet opiskelut kesäloman jälkeen, ja kesätyöt ovat väistyneet koulun tieltä. Sitä ennen oli matkustuksen syksy, jolloin elokuun loppu toi mukanaan muutaman kuukauden kodin Etiopiassa. Sitä ennen oli lukiot ja ylä- ja ala-asteet. Sekin aika tuntuu niin menneisyydeltä, mutta ei siitä loppujen lopuksi ole niin kovin kauan.

Tänä vuonna ei alkanut mitään. Jatkoin töissä. On vaikea hahmottaa syksyä, kun sille ei ollut selkeää aloituspistettä. Oli kolmen viikon loma, jolta palasin heinäkuun lopussa, mutta eihän silloin vielä ala syyskausi. Voi olla, ettei sellaisia muutoksen syksyjä ole edessä enää ikinä. Että elämä alkaa tosiaan vain rullailemaan omalla painollaan, ja syksyn merkkipaalu on pystytettävä paikoilleen ihan itse.

Mutta tänä viikonloppuna menen metsään. Menen todella. Ihan tarkoituksella ja suurella ilolla menenkin. Ystävä kainalossa, nokipannu rinkan kyljessä kolisten. Sillä vaikka kuinka olisi sumua, niin kyllä kupillinen nokipannukahvia kirkastaa mielen. Toisin kuin kupillinen kirkasta, vaikka se olisikin loogisempaa.

Ehkä jokasyksyisestä vaelluksesta tuleekin syksyn alkamisen virstanpylväs. Ensin tällainen yhden yön pikkureissu turistimetsään, 20 vuoden päästä samassa laatuseurassa kolmen kuukauden pako mahdollista perhe-elämää Malediiveille (Hyvä ehdotus. Hyvä Henriikka. Sinä se vasta olet fiksu ja sumuinen nainen).

Tästä tuli kyllä aikamoinen valaistumis-kirjoitus. Melkoinen äidinkielen essee, jossa sumulle etsitään symbolisia merkityksiä. Täytyy pitää todella jalat maassa, kun kulkee tuolla metsässä. Parempi pystyttää teltta ennen pimeää. Parempi astella riippusillan päällä kuin alla. Parempi ylittää joki vielä, kun lossi kulkee.

Kouvolan keloverso (joo, olin joskus vuoden partiolainen) ja Espoon amatöörihaikkaaja toivottavat mitä rentouttavinta viikonloppua. Repoveden kansallispuistosta voi tulla kopterilla noukkimaan, jos ei uutta kirjoitusta kuulu viimeistään sunnuntaina. Retkikuvia tiedossa, ohoi!

– Henriikka

10.9.2014

Söpöilyblogin turmio

–

blogit

Ideoita tulee ja menee. Yksi niistä on jo alkuvuonna esiin nostamani idea uudesta blogista, johon kuvattaisiin tyylikkäitä pariskuntia. Se oli sellainen haave, todellisen unelmaprojektin alku. Kuinka kävi? Olen alkupisteessä edelleen ja hävettää.

Koko kesän pyöritin päässäni ajatusta, että nyt aloitan, nyt aloitan. Nyt valitsen nimen, suunnittelen blogin ulkoasun ja sitten vain kamera kaulaan ja tapahtumiin ja kaduille kuumia kaksikoita bongaamaan. Aina oli tekemistä, aina se sitten jäi. Syytin itseäni siitä, etten saata asioita loppuun ja innostun liikaa hyvistä ideoista. Tuntui tyhmältä jättää harkittu (minun mittakaavassani harkittu) asia toteuttamatta.

Sitten tuli Flow-festarit ja näytönpaikka. Suunnittelin, että siellä sitten kuvaan materiaalia pitkän talven varalle ja tiputtelen myöhemmin tyylipareja kansan ihailtavaksi pari parilta. Kuinka kävikään? En saanut kuvauslupaa enkä näin kuvannut ainoatakaan pariskuntaa. Festarialueelle ei saanut viedä järkkäriä, enkä jaksanut päivystää portin ulkopuolella. Taas se jäi.

Siis anteeksi. En ole saanut toteutettua ideaa, jonka niin innosta kihisten nostin tietoonne jo helmikuussa. Syyttäviä sormia voi kääntää osoittamaan napaani. Olin laiska ja saamaton. En pidä tunteesta, etten saa aikaiseksi. Etenkin jos kyse on haaveista. En usko tarttuvani tällaiseen uuteen projektiin talven keskellä. Ehkä ensi keväänä uudella draivilla? Ehkä kevätaurinko saa minut tällä kertaa tekemään ja toteuttamaan.

Kiitos ja anteeksi!

– Henriikka

Kuva: X

9.9.2014

Onni on pimeä ilta ja kaunis valaisin

–

sisustus

Oletteko kanssani samaa mieltä siitä, että sisustuksen kolme rasittavaa ovat matot, verhot ja valaisimet? Kaikista kategorioista yhtä hankala löytää juuri sopivia vaihtoehtoja ja kaupassa yhtä hankala kuvitella, kuinka ne sopisivat haluttuun tilaan. Aina löytyy keskinkertaisia vaihtoehtoja, koskaan ei juuri prikulleen oikeita. Mattoja on kaupat pullollaan, mutta kun pitää olla juuri eikä melkein.

Kaikkien näiden kohdalla olen myös huomannut, että jätän mieluummin ostamatta kuin käytän rahojani johonkin ihan sopivaan. Valaisimet ovat tuottaneet eniten päänvaivaa ja pitkään katossa killui ensimmäiseen omaan asuntoon ostettu sopuratkaisu, kummallinen metallikasakynttilikkö. Nyt iltojen pimetessä huomaa, miten tärkeää on olla valoa. Tietynlaiset valaisimet tuovat tunnelmaa, toisenlaiset ihan sitä käytännöllistä käyttövaloa, jonka voimalla jaksaa puskea arjen rutiinit läpi. Jonka voimalla pystyy ylipäänsä nousemaan, kun kello herättää aamuisin kuudelta. Valoa on kuitenkin oltava.

Pimenevät illat ja hämärät teehetket ovat antaneet ymmärrystä myös siitä kiitollisuudesta, että vihdoin ruokapöytämme päällä killuu mielettömän kaunis valaisin. Kesän kirkkailla säillä ystävältä lahjaksi saatu kuparivalaisin oli kaunis koriste, mutta nyt se tosiaan myös tuo sen toivotun valon tilaan. Levels M -valaisin on Form Us With Loven (nerokas nimi) muotoilua ja kolmesta lamppukoosta keskimmäinen. Kuinka se hehkuukaan kuparin hohtoa ja samalla arjen kauneutta.

Uskon, että valaistuksella on paljon vaikutusta omaan olotilaan. Minulla oli lukioaikana hyvä ystävä, jonka luona vietin paljon aikaa. Hänen huoneensa oli aina tummanpuhuva ja valoton. Niin ihana kuin ystävä olikin, ei hänen luonaan vieraillessa ainakaan voimaantunut tippaakaan. Pikemminkin kyläily saattoi tuntua valottomuuden vuoksi raskaalta.

Ja sitten toisaalta on niitä voimakoteja, jotka oikein hehkuvat energiaa ja valoa. Niiden vierailujen jälkeen tulee olo, että ehkä siihen valoon on tosiaan keskityttävä, vaikka se kuuluukin sisustuksen kauhukolmikkoon.

Valoa.

– Henriikka

← edelliset 1 … 487 488 489 490 491 492 493 … 818 seuraavat →