Blogigaalat ovat aika huvittavia. Siellä sitä pönötetään skumpat kädessä juhlaväen keskellä. Ollaan pynttäydytty päivätolkulla ja mietitty asuvalintoja pitkään. Musiikki soi ja juhlakansa ilakoi. Ainoastaan bloggaajat ja blogien lukijat tietävät, että jossain on tällaiset karkelot. Hihittelen usein astuessani tällaisiin tilaisuuksiin. Mietin, miten koomiselta koko tilanne saattaa jonkun silmissä vaikuttaa. Toivoisin olevani objektiivisesti analysoiden kärpäsenä katossa.

En kuitenkaan väitä, etten yhtä lailla hyppäisi tällaiseen juhlahurmokseen mukaan. Kunnon juhlia on harvoin, saati sellaisia, joihin saa pukeutua ihan niin hienosti kuin haluaa. Kun on kerran kekkerit, niin juhlitaan sitten kunnolla. Halusin kauniin mekon, kampauksen ja meikin ja niiden myötä oikein hemmottelupäivän. Kun kerran voi. Sitä paitsi ihmisiä palkitaan liian harvoin. On harrastus tai ammatti ihan mikä tahansa, niin muistutus hyvintehdystä duunista ilahduttaa aina.

Pitkän aamun jälkeen suuntasin Tähkäpää-tavoitteeni kanssa Yrjönkadun NAPS:iin. Asuessani muutama vuosi sitten Jyväskylässä, tanssin puljussa työskentelevän Elinan kanssa samassa tiimissä ja voitimmepa silloin SM-hopeaakin aikuisten hip hopin muodostelmassa (oi, mitä aikoja!).  Elina on helmi ja kysyin häneltä gaalakutsun kolahtaessa postiluukusta, haluaisiko hän vääntää hiukseni jotenkin kauniisti. Ja halusihan hän! Myös Minttu istui naapurituoliin ja NAPS:in Nelli loihti hänellekin lettikampauksen.

Sanoin Elinalle, että kerrankin saa vähän irrotella, eikä hiusten tarvitse olla niin korrektisti. Ja vitsit olin tyytyväinen. Niin tyytyväinen, että varasin jo kesälle yhden kampausajan saman naisen tuoliin.

Seuraavaksi oli suunta Helsinginkadun Make Up For Everin studiolle. Jo pitkään harkittu meikkikoulutus ajoittui täydellisesti perjantaihin ja hemmottelu jatkui sutien, purkkien ja purnukoiden merkeissä. Studiolla Mufen kouluttaja haastoi meidät harjoittelemaan oman naaman ehostusta niin, että hän meikkasi puolet kasvoistamme ja toisen puolen hoidimme ihan itse. Olin kuin tarhaikäinen ensi kertaa pensseli kädessä. Ihan oikeasti.

Alla näette ennen- ja jälkeen-kuvat. Hui, kasvoillani ei ole ehkä koskaan ollut yhtä paljon meikkiä. Ja vaikka viihdyinkin ihan luonnonläheisissä meikeissä, uusi kokemus oli päräyttävä. Meikki oli näyttävä, kestävä ja hyvin tehty (jopa se minun puoleni, jota kouluttaja vähän fiksaili jälkikäteen).

Ja ilta menikin juhliessa. Paljon ihmisiä pienessä tilassa, ihanan paljon ilmapalloja ja ääni käheänä kuulumisten vaihtamisesta. Eritoten iloitsin siitä, kun Janne viipotti kameran kanssa menemään kuin vanha tekijä ja vaikutti nauttivan siitä kovasti. Ja sain myös vihdoin tavata kunnolla Viken, Mikon ja muita veikeitä. Ei ollut turhat karkelot.