On tämä maailma tosiaan mennyt kummalliseksi. Harrastuksekseen voi listata ”kahvilakerhon”. Vierailin eräässä kahvilakerhossa viime viikolla. Itsehän olen asian kanssa vasta aivan untuvikko, mutta nämä kahvikerholaiset varmasti listaisivat säännölliset torstaitapaamisensa ystäväkirjojen kohtaan ”harrastukseni”.

Kaikki lähti siitä, kun muuan bloggaaja oli muuttamassa Turusta Helsinkiin ja halusi kerätä samanhenkistä populaa kauniiden kahvikuppien ääreen Helsingin ytimeen (ja vähän kauemmaksikin). Itse en vakkarikalustoon tässä elämänhetkessä pysty sitoutumaan, mutta halusin käydä kurkkaamassa tätä mahtavaa ilmiötä, tätä suloisuuden kiteytymää. Päädyin Munkkivuoren Fazer-kahvilaan vajaa 10-henkisen kerhon kanssa nauttimaan kahvista ja leivästä, jonka päälle pursotettu vuohenjuusto näytti pikemminkin täydelliseltä kasalta kermavaahtoa.

Kerhossa oli kaikki kunnossa, puitteet ja ihmiset. Ja samanhenkiset olivat todella löytäneet toisensa. Kuului neulepuikkojen kilinää ja kirjallisuudesta keskusteltiin kiihkeästi. Jalkoihin tuijottaessa näkyi kirpputorilta löydettyjä kauniita nahkakenkiä ja suurin osa oli verhoutunut villapaitoihin ja peittivät puolet itsestään muhkean huivin alle. Kissoja pidettiin maailman valtiaina ja kaikki tiesivät, että jälkiruoalle on oma vatsa. 

Minä tarkkailin ja analysoin (anteeksi tytöt) ja mietin, että kenestä vain voi kyllä tulla mitä vain, jos asiaa puidaan yhdessä kauniissa kahvilassa.

Eikä ollut kahvilassakaan valittamista. Vastikään Munkkivuoreen noussut Fazer on tyylikäs ja design, mutta kuitenkin perinteitä kunnioittava ja arvokas. Lamput ovat niin kauniita, että unohtaa, etteivät tuolit aivan niin.

Mitään boheemia lautapelikerhoa ei tässä kahvilassa kannata järjestää, mutta juuri kahvilakerhon kokoontumiseen paikka on mitä oivin (onko se sana tosiaan ”oivin”?). Suklaakonvehti suli turvallisesti reunasta, kun se nojaili kahvikuppiin. Ja mieletöntä oli se, ettei tarvinnut arvailla, tuleeko konvehtia mukaan vai ei, kun suklaat oli aseteltu kuppien viereen valmiiksi.

 Parhaaseen kuvaan on hyvä lopettaa. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kehotus on terapeuttinen. Ei voinut muuta, kuin ottaa kakkua mukaan. Otin yhden juustopiiraan ja jaoin sen kotona kolmeen pieneen palaan, Jannen ja siskoni kesken. Epäolennainen ja -kiinnostava fakta, mutta niin kuitenkin tein.

Yksi asia minua kuitenkin jäi huolettamaan, näin kahvin ystävänä. Mikäs kahvilakerho se sellainen on, jossa litkitään teetä kahvin sijasta suurista kupeista tai vielä pahempi, herkkukaakaota?! Ja ei, niitä maitoja ei voi kutsua kahveiksi, johon on sekoitettu muutama tippa Juhla Mokkaa. 

Nyt ryhdistäytykää, sisaret. Toivottavasti tapaamme vielä.

-Henriikka