Taitaa olla viimeisiä hetkiä, kun voi vielä vähän kaipailla kesää. Sitten kun lumet laskeutuu maahan, pitää siitä valkoisuudesta (ja toisinaan vähän keltaisuudestakin) ottaa kaikki irti. En ole nähnyt lunta vielä tänä syksynä, enkä nyt oikein tiedä, pitäisikö sähköpostien lopussa toivottaa hyvää syksyä vai hyvää talvea. Olettaakseni ”mukavaa joulunodotusta” on aika lempeä ja diplomaattinen.
Mutta kesästä. Kävin läpi kuvia, ja muutamat eri kuvaushetket muistuttivat kesä-elokuun tunnelmista kaikkein eniten. Kesä kohteli hyvin. Oli lämmintä ja uudessa kodissa oli hyvä asua. Pelasimme takapihallamme paljon katukorista, kävelimme merenrannassa ja pidimme piknikkiä useasti viikossa. Olen jo unohtanut kaikki kehnot hetket. Heinäkuun lopussa starttasi reili, jonka myötä kotimaan kesä enemmän ja vähemmän loppui.
_%22.jpg)
Aina jaksaa hymyilyttää ja ihmetyttää, miten paljon vaatteiden myötä voi muistaa hetkiä ja tunnelmia. Muistan tuon päivän, kun Jannella oli ruutupaita, ja olimme ystävämme luona kylässä. Istuimme iltamyöhällä bussissa Annan kanssa ja kaikki nauratti ihan kamalasti kaikki. Bussin kyydissä oli seesteistä.
Kukkapaitapäivänä olin kiukkuinen. Asukuvista ei meinannut tulla mitään, kun tuuli oli aivan liian navakka ja minä syytin Jannea huonoista kuvista. Myöhemmin myin kaikki asun vaatekappaleet mustaa viittaa ja kengiä lukuun ottamatta. Jälkeen päin mietin, että myinkö paidan, lasit ja hameen sen vuoksi, että olin käyttänyt niitä kiukkuisena päivänä?
Lappuhaalarisortseissa olin purjehtimassa ympäri Helsingin rannikkoa. Viime kesä oli muutenkin yllättävän paljon vesikesä. Olimme bailaamassa jäänmurtajallakin. Näin ensimmäistä kertaa Helsingiä mereltä päin ja taas tuli opittua uusi puoli kotikaupungista.
Lappuhaalarit päällä pystyi riehumaan kevyesti, eikä iltaisella piknikillä tarvinnut miettiä, näkeekö joku hameen alle nurmikolla röhnöttäessä. Ratikassa mietin, miksi mummot aina katsovat paheksuvasti paljaita polvia.
Kesät ovat aina hyviä. Ne eivät voi epäonnistua. Mutta en koskaan harmittele niiden loppua, koska rakastan syksyä ja lamauttavaa kaamosta. Tämän aamuinen pimeyskin oli kuin nyrkinisku vatsaan, mutta taistelin ja nousin uuteen päivään. Ainahan on valokuvia, joita voi katsoa.
-Henriikka
