Viikonloppuina kemuiltiin. Meidän perhe handlaa kekkerit, ja siksi tuntui kivalta pyyhältää junalla Kouvolaan ja aloittaa juhlavalmistelut jo keskiviikkona. Lauantain päivänsankari oli äitini, jolle napsahti loppuviikosta mittariin 50 vuotta. Ihana, ihana äiti.
Juhlat oli vanhalla VPK-talolla, joka oli tunnelmallinen ja kaunis ja sopi etenkin tällaiseen syyshämyyn. Kesäjuhlien tylsä puoli on aina se, ettei kynttilät pääse oikeuksiinsa. Nyt otettiin syksystä oikein kunnolla irti, kun laitettiin kynttilöitä palamaan ja lyhtyihin aitoa valoa.
(Mä tiedän, että äiti näkee tässä ylläolevassa kuvassa vain hänen hauiksensa ja noloilee, vaikka pitäisi keskittyä tilanteeseen, jossa tyttäret painavat syysseppelettä päähän)
Nauratti, kun äiti aamulla mallaili suuria roikkuvia korviksia korviinsa, ja me yritimme Roosaliinan kanssa estellä ja ehdotimme sen sijasta pieniä ja siroja. Olimme edellispäivänä tilanneet yllärinä kukkakaupasta synttäriseppeleen kaikissa syksyn väreissä ja tiesimme siinä olevan korua ja asustetta kerrakseen. Vinkiksi kaikille, jotka tapaavat viedä kukkia tuliaisiksi: seppele on suht edullinen ja superihana vaihtoehto kimpulle.
Juhlien pukukoodi oli ”rento, mutta juhlava” ja oli hauska nähdä miten jokainen tulkitsee sen omalla laillaan (ja se oli siis tarkoituskin). Korttiin oli kuitenkin liitetty toivomus, että rennon meiningin takaamiseksi kaikki voisivat juhlia kenkien sijasta villasukissa.
Ja vitsit se oli ihana idea! Se adjektiivi puuttuu suomen kielestä, jolla kuvataan lämpöisyyttä, tunnelmallisuutta ja sympaattisuutta samanaikaisesti, mutta ruotsissa se taitaa olla ”mysig” ja englanniksi ”cosy”. Joka tapauksessa sellainen tunne valtasi ainakin minut johtuen kaikista lämpöisistä sukista, jotka lattiaa tallasivat. Eikä kipeitä päkijöitä, halleluja!
Villasukkien lisäksi pujahdin laatikkomalliseen, hivenen alaspäin kapenevaan mekkoon, jonka ostin viime juhannuksen kunniaksi. Mätsmäts huulipuna, yön yli nukkuneet lettikiharat ja niskaan kieputettu ranskanletti olivat juhlan asusteet.
Paljon onnea äiti!
Kiitos rakkaudesta, kiitos maailman parhaasta perheestä.
Kolmasosa elämästä olisi nyt sitten takana.
Voi olla, että jotain tämä tytärkin on äidiltään perinyt. Nimittäin jotain hämmentävän samaa näen viimeisen kuvan hallitsemattomassa ilossa ja hammashymyssä.
– Henriikka
