Olisi niin paljon kaikenmoista asiaa. Kaikkea sellaista informaatiota, jota ette missään tapauksessa elämässänne oikeasti tarvitse tai tule tarvitsemaan, mutta mitä itse haluan ilolla teille suoltaa. Olisi sadepäivien vietosta, kirpputorilöydöistä, kesäkuun tapahtumista, vaatteista, fiilistelyä reilistä, yllätyslahjasta uijui, uuden kodin sisustamisesta, elämän iloista ja suruista ja kesätunnelmista. Pitää ehkä haastaa itseni kirjoittamaan useammin kuin kerran päivässä. Mutta kun on ne työt ja kiireet. Mutta mutta. Tiedättehän, että yritän kovasti? Siitäkin huolimatta, että pääsiäisen pilkkikisan tulokset ovat vielä julkaisematta. 

Tämän jutun kuvat ovat Viaplayn ja viestintätoimisto Myyn illasta. Pakko laittaa jakoon, kun kuvaaja on onnistunut äärimmäisen hyvin kuvien tunnelman kanssa. Joskus kohtalo puuttuu peliin, kun kesäilma muuttuu sateiseksi. Hellepäivien jälkeinen sadepäivän ilta kului muutaman muun bloggaajan kanssa leffaillan merkeissä.

Kerron rehellisesti, etten oikein ymmärrä uusimpien leffa-tv-elektroniikka-juttujen päälle. Tai ymmärrän, mutta olen hitusen vastahakoinen hyppäämään kaikkien-uusien-vouhotusten junaan. Ei löydy kiinnostusta kanavapaketeille, älypuhelimien uusille sovelluksille (älypuhelimen ehkä voisin jo pikkuhiljaa hankkia) ja kaiken maailman meiningeille, jotka vain tuntuvat vievän tilaa sosiaaliselta elämältä. Jossain sisimmässäni asuu ”takaisin metsään” -henkinen tyyppi, joka ahdistuu melko nopeasti, kun duunia pitäisi tehdä miljoonaa eri some-väylää hyväksikäyttäen, ja instagram-minästä tuleekin omaa itseäni aidompi. Toki pyrin duunini vuoksi pysymään tietoisena tästä kaikesta vellovasta ihmeellisyydestä, mutta toivon vahvasti oikean itseni olevan virtuaalista itseäni aidompi ja voimakkaampi.

Leffoja kuitenkin rakastan ja miltei joka viikko tulee katsottua noin kolme elokuvaa. Ja olen kyllä tiedostanut, miten tyhmää on mennä vuokraamoon ja vuokrata kalliilla leffoja, jotka jollain ”ihmeleffapaketeilla” saisi halvemmallakin (sisäinen minäni huutaa ”Mutta kun se on niin nostalgista!”). Etenkin Arabianrantaan muuton jälkeen asia on tullut ajankohtaiseksi, sillä parin kilometrin säteellä on ainoastaan R-kioski, jossa eivät päde edes Filmtownin opiskelija-alennukset. 

Illassa sain luonnollisesti tukun infoa palvelusta. Viaplay kuulosti napakalta ja toimivalta. 7,95 euroa kuukaudessa jäätävästä määrästä leffoja ja tv-sarjoja. Hmmm, se tekee 2,95 euroa enemmän, kuin kertavuokraus ärrältä. Sain leffa+tv-urheilu-paketin pariksi kuukaudeksi testiin, ja nyt täytyy nähdä kovasti vaivaa, ettei koukuttuisi. Kannattaako edes nähdä vaivaa? Olisiko 8 euroa budjetistani liikaa, jos kuitenkin olen valmis vitosen kertahinnalla vuokraamaan viikottain leffoja? Onko teillä kokemusta Viaplaysta? Anteeksi tämä ajatuksenjuoksuni. Yritän vain löytää kultaista keskitietä tarpeen ja halun välillä. 

Ja hei, teitä kun aina kiinnostaa nämä ihmissuhdeasiat, niin voin tehdä paljastuksen, että allaoleva kuva on Suvin ja minun ensitapaamisemme. Se jääköön historiaan hetkenä, jolloin alustoppini olkaimet vilkkuivat siveettömästi.

Illan päätti Woody Allenin To Rome with Love. Jo kertalleen nähty leffa nauratti taas (vaikka ylempi kuva kertookin muuta). Voisin ehkä ladata Viaplaysta mukaan reilillekin muutaman leffan. Where do we go now, Leijapoika ja Magic Mike voisi olla kova leffakolmikko reissuun. Sopivasti surua, kulttuuria ja miesstrippareita. Muita suosituksia?

Kirjajuttua olen suunnitellut jo pidempään. Yritän tehdä jutun lähipäivinä, että visuaalisen maailmankatsomuksen ymmärtämisen lisäksi myös mielikuvituksenne pääsisi kehittymään kaunokirjallisuuden myötä khih. Taidan olla kahvin tarpeessa.