En halua kovettaa nahkaani, somessakaan

7
–
elämä

Olen tällä viikolla enemmän, ja kuluneen vuoden aikana enemmän ja vähemmän, pohtinut läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Olen miettinyt, mitä kannattaisi jakaa ja miksi, millaisia asioita ja arvoja olisi hyvä pitää esillä ja mitä rajata kaiken ulkopuolelle.

Välillä tulee olo, niin kuin olen useasti kirjoittanut, etten haluaisi olla somessa lainkaan. Haluaisin siilin lailla kierähtää kerälle ja nostaa suojapiikit pystyyn. Useammin tulee kuitenkin olo, että haluan pitää pehmeiden arvojen liekkiä elossa, somessakin. Siksi kai olen täällä.

Olen kuullut monta, monta kertaa, että minun tulisi kovettaa nahkani somessa.

”Henriikka, et voi olla somessa, jos et pysty olemaan noiden kommenttien yläpuolella. Sun pitää kovettaa nahka, olla vahvempi. Kiusaajat kiusaa. Herkkä ei pärjää julkisessa ammatissa.”

Olen miettinyt paljon neuvoa ja aina tullut tulokseen, etten halua kovettaa nahkaani. Olen somessa mieluummin ohutnahkaisempana, omana itsenäni, edustamassa lempeämpiä arvoja.

Vaihtoehtona on sitten, etten ole somessa lainkaan. En usko, että pintaraapaisun jakaminen elämästä on minua varten – asukuvista, kukkakimpuista ja kauniista lakanoista osaa joku muu kertoa kauniiden valokuvien kanssa paremmin. Jos minä bloggaan, haluan jakaa elämästä (lakanoistakin), tunteista ja todellisuudesta. Tietysti rajatusti, mutta rehellisesti. Silläkin uhalla, että tuntuu pahalta, jos joku solvaa. Tai jos joku kovien arvojen kanssa jyrää päältä.

Olen lopenkyllästynyt siihen, että somessa korostuvat ääripäät: ovat he sitten vihaansa riehuvia, pelkästään kärkkäitä kommentteja lausuvia tai yltiöylistäjiä. Heitäkin usein tarvitaan, ehdottomasti, mutta jos tämä some nyt jää live-elämän rinnalle toiseksi todellisuudeksi, toivoisin täälläkin olevan koko kansan kirjon: myös sellaiset ihan tavalliset keskitien kulkijat ja vähän pehmeämmät ja herkätkin. Juuri sellaiset, jotka eivät niin välitä kovettaa nahkaansa, vaikka maailmanmeno joskus sitä vaikuttaisi vaativan. Sellaiset, jotka kirjoittavat ajatuksiaan muiden nähtäville ajatellen, että toivottavasti kukaan ei loukkaa tai muserra. Mutta kirjoittavat silti, koska se voi ehkä auttaa tai avata ajatuksia.

Olen ehkä ulospäin usein varma ja määrätietoinen, ja olen sitä varmasti myös oikeasti, mutta toivoisin somehommeleistani korostuvan myös se toinen puoli: sydän toisinaan ihan mutrullaan yritän parhaani ja toivon, että ihmiset olisivat toisiaan kohtaan vähän ymmärtäisempiä ja lempeämpiä.

Neilikoita kiväärinpiippuihin.
Ohutta ja pehmeää ihoa paksua vasten. Pum pum.

-Henriikka

Hyvä, parempi, merinovilla (+North Outdoor -vaatearvonta)

382
–
asusteet, muoti, oma tyyli, outdoorTags: , , , , ,

Kaupallinen yhteistyö: North Outdoor

Illat pimenevät, illat viilenevät. Ensimmäiset pakkasyöt olivat ajat sitten ja aamuisin herätessä ei ole harvinainen näky, että syksyinen usva kiertelee katulamppujen alla. Merestä on kadonnut kesän lämpö, eikä sinne pulahtaminen ole enää mikään herttainen sunnuntai-ajatus, vaan enemmänkin sellainen hurja voimateko – kajahtanut idea kesken juoksulenkin.

Syksy tuo mukanaan villan. Ja merinovillan. Se on sama juttu joka vuosi. Kun joskus aikoja sitten nuoruudessani pääsin ajatuksesta, että villahousut ja välikerrastot ovat nolo asia, on villa pysynyt kaapissa visusti. Villahan on maailman vähiten nolo juttu kaikissa sen muodoissaan (no, melkein kaikissa).

Kesällä saatan katsella tyytyväisenä villapaitoja pinossa ja muistaa, että muutaman kuukauden päästä niitä pääsee taas ajan kanssa käyttämään. Enkä oikeastaan luovu niistä kokonaan kesälläkään – farkkusortsit ja villapaita ovat suloinen kombo Suomen suveen.

Villa tuli välttämättömäksi osaksi omaa elämääni oikeastaan kahta reittiä:

Teini-iässä kirpputoreilta hankitut villapaidat tuntuivat kestäneen ja kestävän ikuisuuden. Vaikka niillä tiesi olevan takana vuosikymmeniä, oli helppo uskoa iän vielä tuplaantuvan. Villa on oikein käytettynä uskomattoman kestävää, eikä oikealla hoidolla mene käytössä juuri miksikään. Uusia villavaatteita ostaessani oletan niiden automaattisesti kestävän vähintään kymmenen vuotta, yleensä pidempään.

Toinen reitti oli sen ominaisuuden luontoliikunnassa ja retkeilyssä. Villaiset välikerrastot pitivät lämpimänä, kuivana ja iloisena jo lapsena. Oli villapipoa, -pöksyä, -kerrastopaitaa ja -sukkaa. Villan ominaisuudet ovat aivan ylivetoja, ja erityisesti merinovilla on löytänyt sydämeeni metsässä viihtymisen myötä.

Villa – rakastan sitä.

Nykyisin tiedästä villasta kuitenkin paljon enemmän. Kolmas, vähintään yhtä tärkeä seikka on sen vastuullisuus. Kirjoitin jo vuosi sitten merinovillan ylivoimaisuudesta blogiini, enkä ole muuttanut mieltäni yhtään, päinvastoin: eräopaskouluvuosi saattoi ihan uusille leveleille pukeutumisenkin ja merinovillaan tuli turvauduttua melkein päivittäin tilanteessa ja jos toisessa. On ihana tajuta, että fleece-turhakkeet ovat historiaa ja saman lämmön ja toiminnallisuuden saa muitakin reittejä.

Tälläkin hetkellä olen bussissa matkalla Turun saaristosta Turkuun ja siitä takaisin Helsinkiin. Koko viikko on kuljettu Pyhän Olavin merireittiä saaristossa ja päälläni on ollut melkeinpä pelkkää merinoa.

Tämän ja edellisvuoden eniten käyttämäni vaate on North Outdoorin KASKI-villapaita. Minulla on sekä vaaleanharmaa, että tummanharmaa ja käytän niitä vuoron perään. Tuuletus ja paikallispesu riittävät puhdistukseen ja kevyet, mutta lämpimät villapaidat sopivat niin farkkujen kuin retkihousujen kaveriksi. (Joo, tämä on just se paita, joka on joka toisessa instavideossa (ja jotka loppuivat viime syksynä nettikaupasta hehkutuksen jälkeen *apinaemoji. Nyt niitä taas olisi, jos joku jäi ilman!)

Miksi merinovilla sitten niin erinomainen materiaali? Syitä on tosi monia.

Merinovilla on täysi luonnontuote, jonka ominaisuudet sopivat moneen hetkeen: se on hengittävä, joustava ja lämmin. Koska villa sitoo kosteutta itseensä, se lämmittää ja tuntuu pitkään kuivalta ihoa vasten myös kostuessaan. Merinovilla myös haihduttaa kosteutta tehokkaasti ja siirtää sen ilmaan.

Itse en ole kutinalle herkkä, mutta merinovilla sopii lähes aina niillekin, joiden iho ei siedä villan kutittavaa tuntua.

Merinovilla on myös luonnostaan antibakteerinen, jonka vuoksi se ei kerää hajuja itseensä, eikä pesua yleensä tarvita. Niin kuin jo aiemmin mainitsin, vatteen raikastamiseen riittää usein pelkkä tuuletus.

Villa on myös paloturvallinen ratkaisu, mikä on merkittävä seikka vähintään retkiolosuhteissa: sen syttymispiste on korkea, eikä se sula keinokuitujen tapaan.

Mulesing-vapaa merinovilla on vastuullinen valinta, sillä se ei vahingoita merinolampaita, se on myös ekologinen valinta: villa on mikromuovivapaata ja maatuu aikanaan luonnollisesti vapauttaen ravinteet takaisin maahan.

Vastuullisia valintoja on usein vähän hankala tehdä, mutta esimerkiksi vaatevalinnoissa luotan kyllä usein hyvälaatuiseen villaan. Ostopäätöksen lisäksi myös oikeanlainen pesu ja huolto ovat isossa roolissa. Voisinkin tehdä joskus erikseen villanhoitoon liittyvän kirjoituksen, vaikkei se mitään rakettihommaa olekaan. Hoito-ohjeita voi lukea myös North Outdoorin sivuilta.

Vastuullisuutta pohtiessa kannattaa myös miettiä, mistä villa tulee ja missä ja millaisissa oloissa vaatteet on valmistettu. Ekologisuuden rinnalla etiikka on iso asia vastuullisuuskysymyksessä.

Näissä kuvissa päälläni on North Outdoorin merinovillatuotteita MADEINFINLAND -mallistosta, joka koostuu vaatteista, jotka istuvat niin kaupunki- kuin retkiolosuhteisiin. Näppärimmät keksivätkin vaatteen valmistumaan mallistonnimestä: malliston vaatteet ja asusteet valmistetaan suomalaisessa neulomossa.

Asu 1:
Oranssi pipo / VIKLO, vaaleanharmaa villapaita / KASKI (huom! Koko miesten M, tahallisesti oversize-malliksi valittuna), tummanharmaat lapaset / HAVU

Asu 2:
Tummanvihreä villapita / METSO (naisten M), tummanharmaa pipo / VUOLU, mustat sormikkaat / HUURRE, vaaleanharmaa shaali/huivi / NAAVA

North Outdoor on luvannut, että uusia malleja ja värejä lisätään MADEINFINLAND-mallistoonkin asiakkaiden toivomuksesta. Heitän siis tässä julkisen toiveen tummanvihreälle KASKI-neuleelle ja hihkun viime vuoden tapaan leijonankeltaisen villiksen perään.

Mikä on teidän värisuosikkinne MADEINFINLAND-mallistosta ja minkä värin toivoisitte lisättävän? Kun vastaat kommenttipoksiin ensi viikon loppuun mennessä, viimeistään 20.10., osallistut arvontaan. Voittajia arvotaan kaksi, joista kumpainenkin saa valita vapaavalintaisen tuotteen samasta Suomi-mallistosta. Onnea!

Ensi viikolla on I love me –messut, ja North Outdoor on siellä mukana. Jos koot siis mietityttää, tai haluatte kopeloida vaatteita livenä, suunnatkaa messuosastolle 6p70. Siellä on varmasti kaikkea ihanaa.

Loppuun vielä pieni hyöty teille: koodilla HENRIIKKA15 saa -15%-alennuksen North Outdoorin verkkokaupasta lokakuun loppuun saakka.

Nyt bussi tulee perille Turkuun ja suuntaan Gaggui-kahvilaan juomaan kupillisen jotain hyvää kahvia ja istumaan hetken päivää. Sitten suuntaan turkulaisen ystävän kanssa toisille kahveille, kunnes hyppään Helsingin junaan. Kurkussa on jotain kaktuksen kaltaista, joten täytynee kietoa villahuivia vähän lujemmin ympärille. Pikkuhiljaa kohti viikonloppua, pikkuhiljaa.

-Henriikka

Kuvat: Dorit Salutskij

Sinnitelkää

6
–
elämä

Meillä oli tammikuussa tähtitieteen luento koulussa. Kaksi vanhaa herrasmiestä kertoi meille tähdistä, planeetoista ja taivaankappaleiden liikkeistä. He olivat asialleen niin omistautuneita, etten malttanut olla kyselemättä ihan kamalasti, kun tunnin lopuksi sai antaa palaa.

”Mikä on hienointa, mitä olette tähtitieteen saralla kokeneet?”
”Tiesittekö aina, että teistä tulee tähtitieteilijöitä? Rakastitteko avaruutta jo lapsena?”

Voi olla, että enemmän ihmisistä ja heidän tunteistaan sekä mielenliikkeistään kiinnostuneena kyselin enemmän lopulta heistä ihmisinä kuin tähdistä sinänsä, mutta eikai sillä ole niin väliä, kun kysymysmahdollisuus kerran annettiin rajaamatta.

Erityisen hyvin muistan kuitenkin yhden vastauksen. Kysyin, mikä on sellaista, jota he odottavat lähitulevaisuudessa tai esimerkiksi seuraavan kymmenen vuoden aikana näkevänsä. He miettivät kuumeisesti, puhuivat ääneen ja luettelivat vaihtoehtoja. Olivat kummatkin sitä mieltä, että kaikki taivaalla tapahtuva on kiinnostavaa, tavalla tai toisella. Erään lauseen kirjoitin kuitenkin ylös ja siihen olen myös lukuisat kerrat palannut:

”Jos ikää riittää, niin yrittäkää sinnitellä, niin tulee seuraava Venuksen ylikulku.”

Täysin random lause irrotettuna kontekstistaan, mutta on toiminut itselleni voimalauseena. Ehkä eniten siksi, että kysymykseeni vastannut mies oli niin tosissaan: ”Sinnitelkää.” Hän oli todella intohimoinen, paloi tähtitieteelle ja kertoi siitä silmät loistaen, halusi meidän kaikkien oppivan tähdistä ja pääsevän kaukoputkien äärelle, kun jotain mielenkiintoista tapahtuu. Tai vaikkei tapahtuisikaan. Ei ollut mitään merkitystä, ettemme välttämättä olleet kaikki aivan yhtä intohimoisia saman asian ääressä kuin hän, sillä hän itse uskoi juttuun ja piti Venuksen ylikulkua aivan mielettömänä mahdollisuutena elämässä. Ja oikeastaan näiden miesten takia uskon, että se onkin.

Sinnitelkää. Nähkää vaivaa. Uskokaa, että odottaminen, vaivannäkö ja sinnittely on kaiken arvoista. Uskokaa omaan innostukseenne, jakakaa siitä muillekin.

Venuksen ylikulusta tullut minulle mielessäni vertaus monelle muulle asialle, jonka eteen haluan nähdä vaivaa, joka on odottamisen arvoista.

Aion todellakin sinnitellä, kunnes tulee seuraava Venuksen ylikulku.

-Henriikka

Kuvat: Toni Eskelinen – kesällä yöuinnilta, kun hyttyset meinasivat imeä meidät kuiviin. Järveen pääseminen oli odottamisen arvoista. Onneksi sinnittelimme.

1 … 68 69 70 71 72 73 74 … 818