Viime viikon 37,2 työtuntiani

Katsoin tänään työpöytääni, joka on myös ruokapöytäni ja pöytä kaikkeen muuhunkin, mihin pöytää nyt tarvitaan. Se näytti hulvattomalta. Katsokaa nyt! Pöydällä pötköttää muun muassa kumihanskat (sain ne eilen magneettikuvauksessa kuvausta hoitaneelta henkilöltä, jotta saan paremmin korvalävistykseni rullattua auki), deodorantti ja kuva vaginasta (Sen sain gynekologilta viime kerralla muistoksi. Kuvan avulla hän selitti minulle jotain juttuja, joita en vieläkään ihan muista tai ymmärrä.)

Kuvasta voi kuitenkin päätellä, että työsyksy on alkanut – hiphip hurraa! Se tuntuu kivalta.

Tämä syksy tuntuu erityisen kivalta. Viikko sitten kirjoitin siitä, että alan seuraamaan työaikaani ja rajaamaan työn ja vapaa-ajan ja niin olen ihan oikeasti tehnyt. Viime viikolla tunteja kertyi 37,2, mikä on hyvin lähellä viisipäiväisen työviikon tuntimäärää. Onnistuminen!

Aloitin työnseurannan yksinkertaisesti excelissä. Haluan nähdä työtunnit konkreettisesti listattuna ja sen myötä myös tajuta, milloin olen töissä ja milloin en (= suojella itseäni siltä, etten olisi aina). Äsken esimerkiksi tätä kirjoitusta aloittaessa ikään kuin ”kellokortitin itseni sisään” ja merkkasin tämän työajaksi: Työ: Sisälläntuotanto: blogiteksti. Aloitusaika: 12:52.

Kun sitten saan kirjoituksen valmiiksi, rustaan perään vielä keston minuuteissa. Olen tehnyt sellaisen hienon excelin, joka sitten automaattisesti minuuteista laskee päivän tuntien summaa ja muuntaa sen tunneiksi, ja päivittää viikkotyömäärän kokonaislukua.

Lisäksi seuraan taulukossa työpäivien aloitus- ja lopetusaikoja, jotta ne eivät aivat menisi holtittomiksi. Listaan myös yleisestä mielenkiinnosta työntekopaikat, sekä yleiset kommentit kustakin työsuorituksesta. Tiedän jo ensimmäisen seuratun viikon perusteella, että kello kahden aikaan olen tehoton ja levoton. Eli hmmmm, siis luultavasti aika pian.

Sen lisäksi, että haluaisin tehostaa työskentelyäni huomattavasti (miten sitä onkin vallan duracell, kun kirjaa kaiken ylös), haluan myös tietää tekemiseni. Haluan siis yksinkertaisesti nähdä mihin ja millä prosenttisuhteilla aikani oikein kuluu.

Siihen tein selkeän, karkean jaon. Työni (joka on siis bloggaaminen ja someammattilaisena toimiminen) on pääpiirteittäin jaettavissa seuraaviin kahdeksaan osa-alueisiin: sisältö, yleinen, seuraajayhteys, tapaamiset, tilaisuudet, raportointi, koulutus/ideointi ja virkistäytyminen. Nämä alueet pitävät sisällään seuraavaa:

Sisältö: itse sisällöntuotanto, eli kaikkein keskeisin asia kaikessa. Omalla kohdallani tämä tarkoittaa blogitekstien kirjoittamista, Instagram-kuvien ja -storyjen päivittämistä, sekä kuvien ottamista, valintaa ja käsittelyä. Joskus käytän myös ulkopuolisia kuvaajia tai muita avustajia.

Yleinen: maileihin vastailu, tarjousten antaminen, aikatauluttaminen, muistilistojen tekeminen, yhteydenpito Asennemediaan (joka vastaa itseni lisäksi myynnistäni ja kampanjoistani)… Siis kaikenlainen, sekalainen homma, joka hoituu usein tietokoneella ja johon menee yllättävän reilusti aikaa.

Seuraajayhteys: Saan joka päivä noin 100 Instagramin yksityisviesteissä, joka on selkeästi vahvin vuorovaikutuskanavani. Pyrin vastaamaan jokaiselle ja usein viesteistä alkaa keskusteluita. Sen lisäksi kommentteja tulee instakuviin, blogijuttuihin, mailiin ja Facebookiin (joskaan viimeiseen enää hyvin vähän.) Vastaaminen ja keskustelu on parhaita asioita kaikessa, mutta vie aikaa.

Tapaamiset: Tapaamiset asiakkaiden tai mahdollisten asiakkaiden kanssa, tapaamiset Asennemedian tyyppien kanssa, tapaamiset valokuvaajien kanssa… kaikenmoisia tapaamisia ja palavereita mahtuu viikkoihin. Viime viikolla kävin lounaalla kahden asiakkaan kanssa, näin Asennemedian ihanaa Katjaa ja olin briefissä, joka koski podcastia, jonka nauhoituksissa olen tällä viikolla vieraana.

Tilaisuudet: Lanseeraustilaisuudet, keskustelupaneelit, kick offit, virkistyspäivät, avajaiset, tiedotustilaisuudet, somekinkerit… usein informatiiviset, toisinaan pelkästään viihteelliset. Tilaisuuksia riittäisi melkein joka päivälle, mutta keskimäärin osallistun noin 1–2 viikossa. Tällä viikolla olen menossa kolmeen: 1. Myssyfarmin ja Kyrö Distilleryn Myssy knitting and Kyrö Gin blending -iltatilaisuuten, Roosa Nauha -keräyksen käynnistykseen sekä KN Kati Niemi -myymälän avajaisiin. Ensi viikolla en luultavasti minnekään.

Raportointi: Tämän irrotin yleisestä sektorista omaksi osa-alueekseen, sillä tämä on yllättävän olennainen ja iso osa kaikkea. Asennemedia hoitaa osan yhteistyökumppanuuksistani ja silloin he ottavat kokonaispalkkiosta myös suuren osa – näin ollen he tietysti hoitavat myös paljon: myynnin, yhteydenpidon, aikataulutuksen, raportoinnin… Oma myymissäni yhteistyökokonaisuuksissa hoidan tietysti tämän kaiken itse. Aina kaupallisen yhteistyön päätteeksi koostan tuloksista näkyvyys- ja tulosraportin.

Koulutus/ideointi: Haluaisin kehittyä koko ajan työssäni ja tietää alasta (ja muista aloista ja maailmasta ylipäänsä) koko ajan lisää, joten haluaisin löytää työajastani aikaa myös koulutukseen ja ideointiin. Koulutukseksi voi tietenkin laskea omatoimisen opiskelun tai koulutustilaisuudet, ideointi voi olla esimerkiksi kokopäiväiset workshopit kvartaaleittain tai lyhyemmät pätkät, esimerkiksi perjantai-iltapäivisin, kun aivot alkavat jo muuten sumentua. Lähiviikkojen ideointi on liittynyt podcastiin, jota pyörittelen kovasti mielessäni, mutta myös yleisesti työnohjauksellisiin asioihin.

Virkistäytyminen: Tavoitteeni olisi, että ainakin yksi työtunti viikossa olisi silkkaa virkistäytymistä varten. Vaikka juoksulenkkiin, joogaan, lukuhetkeen tai kahvitteluun ystävän kanssa. Sen lisäksi haluaisin pitää itse itseni kanssa (ehkä välillä kutsuen muistakin mukaan) aina kahdesti vuodessa virkistyspäivät. Haluan olla hyvä työnantaja!

Miten tunnit ensimmäisellä seuratulla viikolla jakautuivat? No, seuraavasti:

Sisältö 18,7
Yleinen 11,1

Tapaamiset 4,6
Raportointi 1,9

Seuraajayhteys 0,9
Tilaisuudet 0
Koulutus/ideointi 0
Virkistäytyminen 0

Yhteensä 37,2 tuntia

Tuntimäärällisesti viikko oli onnistunut, vaikka tähtäänkin vähän pidemmällä aikavälillä saamaan työtuntini neljään työpäivään viikossa.

Huomioitavaa on, että esimerkiksi seuraajayhteys-kohta on vähän hämäävä, sillä vastailen välillä myös nopeissa väleissä, matkoilla ynnä muualla kommentteihin, jolloin ne eivät jää mihinkään näkyviin. Siinäkin, niin kuin monessa, olisi kyllä hyvä muistaa, että tehokkaampaa ja mukavampaa olisi rajata aika, jolloin oikeasti keskittyy ja miettii vastauksiaan kunnolla.

Viikonloppuna tein yhteensä kymmenen tuntia töitä, vaikka lauantaina ja sunnuntain piti olla vapaat. Jotenkin vain havahduin perjantaina siihen, etten yksinkertaisesti ehdi kaikkea viikon hommaa arkipäivinä. En ole tottunut siihen, että minulla on viikonloput. Tähän pitää siis vielä panostaa kunnolla: ylipäänsä sellaiseen suunnitelmallisuuteen, etten voi ruveta mahdollisia viikonloppujuttuja rustaamaan kasaan vasta perjantaina neljän maissa, vaan hommat pitää ripotella myös aiemmille päiville.

Huh! Olipahan sepostus taas. Minulle käy usein niin, että aloitan kirjoittamaan blogijuttua ja arvioin, että tämähän on sellainen vartin mittainen nopea heitto interwebbiin. Kahden tunnin päästä ihmettelen, kun ei ole vieläkään valmista ja kuinka olen kahminut juttuun vaikka minkälaista asiaa, jota en alunperin ajatellut. En ehkä näe sitä ongelmallisena muuten kuin ajankäytön suhteen, mutta ehkä tässäkin kohtaa olisi hyvä vähän suunnitella tai olla ainakin realistisempi.

Mutta arvatkaa, mistä olen kaikkein ylpeä? Siitä, että puhelin on pysynyt parkissaan ja somet kiinni työajan ulkopuolella. On ollut niin rentouttavaa, kun olen laittanut ilmoitukset pois päältä ja näin vapaa-ajalla ainoat puhelimen piipatukset ovat soittoja tai viestejä ystäviltä. Kyllähän minä heille haluan olla läsnä, ei ole tarkoitus eristäytyä mihinkään korsuun aina työpäivän jälkeen. Näin ollen kaikki vapaa-ajalla ilmoille tulleet piipitykset ovat myös niitä läheisten viestejä, eli ilahduttavat aina.

Ja mitä seuraavaksi? Jatkan samaan malliin ja lisään joukkoon koulutusta, ideointia ja virkistäytymistäkin. Ja siirrän taas somekanavat uuteen paikkaan puhelimellani, jotta aivoni ja sormeni yhteistyö ei automatisoidu idioottimaiseksi, niin kuin nyt on taas jo viikossa käynyt.

-Henriikka

Syksyn voimalla koko keho kuosiin: Flora Siberica -luonnonkosmetiikka

Kaupallinen yhteistyö: Natura Siberica

Palasin viikko sitten Suomeen (hauskaa, kuinka käytän tätä kolmen viikon reissuani jonain ”jälkeen Kristuksen” -tyyppisenä aikamääreenä…) ja olen ollut yllättävän ison osan viikosta metsässä. Lähinnä sienten takia, mutta myös siksi, että voin siellä hyvin – eikä näitä kahta onneksi tarvitse edes erottaa toisistaan.

Syksyssä on mieletöntä voimaa, uuden alun tuntua ja energiaa ruskanväreissä. Syksy on lempivuodenaikani. Maanantaina aloitin elämän työaikojen kanssa ja se on alkanut tosi hyvin ja tuntunut hyvältä.

Torstaina kävin kampaajalla ja sen lisäksi, että iloitsin kampaajani näkemisestä, laitettiin myös hiuksia vähän uuteen uskoon. Ajattelin, että olisi kiva saada taas oma väri päähän, ja siksi koko pituuteen laitettiinkin uusi sävy: aika näyttää kuinka hyvin se osui kokonaisuudessaan tyveni väriin. Minusta se näyttää ainakin raikkaalta ja hyvältä. Maanläheiseltä.

Ylipäänsä aion keskittyä koko syksyn hyvinvointiin: niin mielen, kehon kuin vaikka hiustenkin.

Samaa sanoi torstaina Elina-kampaajani kuin olen huomannut itsekin: eräopasvuosi teki kyllä ihmeitä mielelläni, mutta on ajanut ihoni ja erityisesti hiukseni melkoiseen shokkitilaan. Taas leikattiin 10 senttiä latvoista, jotka eivät tuntuneet enää hiuksilta lainkaan, vaan enemmänkin joltain kuivahtaneelta purukuminauhalta.

Iho keräsi reissusta ja kesästä D-vitamiinia itseensä, mutta kääntöpuolena kaikesta jäi vähän pintakuiva sekä merivedestä ja erilaisista sääolosuhteista kärsinyt (=nauttinut) iho. Kun ihokeliakiaoireet räjähtivät vielä päälle reilin ja keski-Euroopan ”ei-ihan-niin-tarkan” gluteenittomuuden myötä, olin kokonaisuudessa hyvän pintaremontin tarpeessa.

Onneksi syksy tuo mukanaan myös motivaation kaikkeen uuteen. Toisin kuin kesällä, nyt on oikeasti sellainen olo, että jaksaa pitää hiusmaskeja päässä ja rasvata jopa sääriäkin. Ja että on ylipäänsä niin paljon kotiaikaa, että juuri hoidetut jalat voi sujauttaa villasukkiin ja nauttia kupillisen kaakaota. Tai vaikka käydä nukkumaan, jos aika ei riitä mihinkään noin romanttiseen.

Alla olevassa kuvassa on Natura Siberican luonnonkosmeettinen tyrnivoide, joka on syksyn suosikkituotteeni vartalolle. Ihoni sai varsinkin Kroatiassa reilusti aurinkoa, mutta rasvaus jäi reissun päällä vähäiseksi. Kotona laiskuus kostautui, kun jalat alkoivat rapista syksyn tieltä. Nyt olen lotrannut kunnolla. Jotenkin tyrni on minulle erityisen tärkeä marja, voimakas ja itsepäinen, täynnä vitamiinia. Voide imeytyy nopeasti, ja on sopivan kevyttä mutta kuitenkin täyteläistä.

Tyrnivoiteen rinnalla syksyn tuntua on alla olevan kuvan suihkugeeleissä, jo aikaisin keväällä erinomaisiksi todetuissa: minttu ja villivadelma ovat tuoksuina sellaisia, että suihkuhetkistä jää ihana olo. Luonnonkosmetiikan vahvatkaan tuoksut eivät ole koskaan ärsyttäneet hajuherkkää nenääni, mutta nämä eivät ole sellaisia megavahvoja muutenkaan.

Näissäkin nimenomaan raaka-aineet ovat sellaisia, jotka vetoavat. Siperialainen vadelma ja minttu ovat raikkaita ja luonnollisia. Natura Siberican kaikki raaka-aineet tulevat Siperiasta, jonka kasvisto on hyvin monimuotoista ja täynnä terveydellisiä hyötyjä ja pohjoisen luonnon tehoa. Siperia on itselleni sellainen voimasana, niin kuin aiemmin keväällä jo kirjoitin kirjoituksessani. Pelkkä Siperia-sana saa jotenkin hereille. Tutkimaton, villi, kaukainen Siperia. Vau.

Nämä tuotteet ovat Natura Siberican sarjasta nimeltä Flora Siberica. Flora Siberica on kokonaisuudessaan pelkkää sertifioitua luonnonkosmetiikkaa, minkä vuoksi se on myös itselleni tärkeä sarja.

Sarjassa on vartalon- ja hiustenhoitotuotteita. Jokainen tuote on valmistettu pohjautuen yhteen siperialaiseen kasviin, esimerkiksi C-vitamiineja sisältävään horsmaan, hiusten hyvinvointiin eteerisillä öljyillä ja antioksidanteillaan vaikuttavaan ruusunjuureen ja kamomillaan, luonnollisten happojen varastoon.

Sen lisäksi, että sarja on toimiva, se on myös hinnoiltaan kilpailukykyinen: tuotteiden hintahaarukka on about 7–13 euroa putelilta, ja itse asiassa syyskuun ajan Stockmannilla on -20%-tarjous kaikista Natura Siberican tuotteista: esimerkiksi mainitsemalleni tyrnivoiteelle jää hintaa vajaa 8 euroa ja suihkugeeleillekin vain reilu 6 euroa.

Uudensävyisten hiusten lisäksi minulla on myös uusivanha villapaita. Mätsää aika hyvin hiuksiin myös sekä syksyn teemaan, hyvinvointiin. Aion laittaa hyvinvointiin kaikkeni: kaiken, minkä pystyn. Se tuntuu mukavalta, kun voin jo nyt tosi hyvin. On kiva ajatus, ettei tarvitse aloittaa kuopasta, paitsi ehkä hiusten ja ihon hyvinvoinnin suhteen. Sori sori, niitä olen tainnut taas kerran laiminlyödä.

Meillä oli mainio keskustelu Elinan kanssa kampaajalla:

E: ”Ethän sä nyt tänä vuonna ole enää ihan niin paljon metsässä?”
H: ”En usko.”
E: ”No mutta sittenhän sulla on paljon aikaa keskittyä hiuksiin!”
H: *iloinen repeäminen

Kiteytyksenä siis kerron, että aion kyllä taas kesän jäljiltä panostaa kunnolla, mutta en edelleenkään näe itseni levittelemässä itseeni päivittäin erilaisia vartalovoiteita ja kuorintatuotteita. Niinpä ajattelin laittaa tavoitteet taas sellaisiin kohtuullisiin, terveellisiin arkirutiineihin: sellaisiin niin kuin säärten rasvaaminen kaakaota juoden.

-Henriikka

Frantsilan Hyvän Olon Keskus: esteettinen täyslepoloma

Kaupallinen yhteistyö: PR-matka

Pikkusiskoni muutti vähintään vuodeksi kanssani eri kaupunkiin. Ihan hyvin mahdollista, ettemme tule enää koskaan asumaan samalla paikkakunnalla, minkä oikeastaan ymmärrän juuri nyt, tätä kirjoittaessani. Apua! Kelle nyt soitan paniikkihetkellä: ”voitko tulla tänne, heti?”

Samalla kun olen miettinyt siskoani tänään, on mieleeni tullut viime kesän yhteiset reissut. Saimme ennätyksellisen paljon yhteisiä päiviä menneen kesän aikana. Oli ainakin folk-festivaalit Viljandissa, yöttömien öiden rippeitä Ylläksellä ja sitten tällainenkin, kahden päivän täyslepoloma Frantsilan Hyvän Olon Keskuksella Hämeenkyrössä.

Selailin tänään näitä kuvia läpi, ja koska niissä oli niin hyviä tunnelmia käsillä, laitan nipun tännekin. Ja vähän senkin vuoksi, että sisko huitelee jossain vuoristomaisemissa, ja on vähän ikävä.

Moni teistäkin tuntee ”Frantsila”-sanan varmasti kosmetiikkapurnukoiden kyljestä. Itsekin olen hehkuttanut Frantsilan luonnonkosmetiikkaa (muun muassa ruusuistä kasvoöljyä!) useat kerrat lähivuosien aikana.

En kuitenkaan tiedä kuinka moni tietää tuotteiden taustatarinan ja historian: Frantsilan luomuyrttitilan toiminta alkoi jo vuonna 1981 Hämeenkyrössä, noin 300 vuotta vanhalla sukutilalla. Nykyisin ne samaiset rakennukset ovat toimineet jo pitkään Frantsilan Hyvän Olon Keskuksena, jonne nyt suuntasimme ensi kertaa. Olin jo useamman vuoden ajatellut käydä, mutta vihdoin löysin itseni perille.

Hämeenkyrö on Tampereen lähellä, lyhyen bussimatkan päässä (noin 40 km). Bussipysäkiltä on vielä 4 kilometriä perille, jonka voi taittaa jalan tai taksilla. Me aloitimme paikkaan tutustumisen kuitenkin ihan bussipysäkin läheltä, Hämeenkyrön suosituimmasta matkakohteesta: Ravintola Kehäkukka palvelee kauniissa vanhassa, vuonna 1875 rakennetussa koulurakennuksessa. Se toimii kahvilana, talonpoikaistyyliin sisustettuna kasvisravintolana sekä yrtti- ja lahjatavaramyymälänä.

Ihana nippelitieto: kuulemma ennen pelkästään naisilla täyttynyt kasvisravintola on saanut erityisesti viimeisen vuoden aikana hurjan paljon klassisia ”minähän syön lihaa, eikä kukaan sitä minulta kiellä” -miesasiakkaita.

Oli lempeää saapua Hyvän Olon Keskukselle.

Kävimme ensin lähistöllä ihailemassa kaikkialla kasvavaa luontoa ja Frantsilan yrttiviljelmiä. Kasvihuoneessa roikkui rypäleitä, ja kehäkukat kukkivat oransseina. Oli alkukesä ja kukkien loiston aikaa. Emme suoraan sanoen ole kumpikaan mitään puutarhatalouden hortonomeja, mutta ihailemme luontoa sen moninaisuudessaan. Ympärillä olevasta, kasvavasta maailmasta tulee mukava olo.

Sitten majoituimme yläkerran suloiseen huoneeseemme. Meneillään oli pari viikonloppukurssia, joiden osallistujien lisäksi olimme ainoat mestoilla majailevat ja pyörivät, minkä vuoksi tuntui välillä siltä kuin olisi vähän tiellä ja väärässä paikassa. Mutta kun tiesi, ettei ollut, niin se ei sinänsä haitannut. Kävimme alakerran pienessä putiikissa ihailemassa kaikkea ja pihan aitassa tuoksuttelemassa eteeristen öljyjen valtavaa kirjoa (appelsiini, aina yhtä ihana tuoksu).

Otimme illan rauhassa. Tai no, koko kaksi päivää. Lojuimme, annoimme ajatusten virtailla. Kirjoitin päiväkirjaa, Roosaliinalla oli kesken maailmanhistorian suurhallitsijoiden vaimojen elämäntarinoista kertova kirja.

Illalla söimme hyvin, minkä jälkeen hipsimme pihasaunalle, Hyvän Olon yrttisaunaan.

Luulen, että sauna oli koko minireissumme paras osio. Teimme yrttikylvyt jaloillemme ja levitimme kasvonaamiot kasvoille. Olimme tuoneet iltaa varten mukanamme ruusulimua, jota nyt kippistelimme ulkoterassilla metallisista kupeista hupsuissa saunahatuissamme. Löylyt oli hyvät, ja kukkakuvioinen aamutakkini kuin luotu miljöösen.

Jotenkin rakastan tätä alla olevaa kuvaa. Olen siinä niin tyyni ja tyytyväinen.

Rakastan tätä yllä olevaa kuvaakin. Vaikka näytänkin huomattavan känniseltä, mitä en toki ole, näytämme niin onnellisilta. Saunan jälkeen en ole koskaan vielä ajatellut, että eipä olisi pitänyt saunoa.

Hei hei hei yhden jutun unohdin muuten mainita!  Saunaa ennen olimme hemmotteluhoidoissa. Roosaliina hykerteli päähieronnassa, ja minä sen sijaan olin elämäni ensikertaa vyöhyketerapiassa. Olen hoitojen suhteen melkoinen skeptikko, mutta lähdin tietysti pötköttelemään ja nauttimaan hoidosta uteliaana ja avoimin mielin. Hoidon jälkeen totesin, että kokeilen samaa mieluusti uudestaankin. Ei mitäääääään maailman hajua, miten homma oikein yksityiskohtaisesti toimii, mutta tuli sellainen olo, että ehkä se todella toimii.

Heräsimme pitkien unien jälkeen aamu-uinnille. Onneksi olimme päättäneet asian jo edellispäivänä, sillä muuten olisimme varmaan jääneet peiton alle lämpimään aamiaiseen saakka.

Lyhyen kävelymatkan päässä oli yleinen ranta, josta pääsi pulahtamaan. Tällä hetkellä tuntuu uskomattomalta katsoa tällaisia kesäkuvia ja -hetkiä ja muistaa, miltä mukavan viileältä vesi tuntui iholla. Suomen kesä on kyllä ihan ihmeellinen, enkä tiedä parempaa tapaa aloittaa kesäpäivää kuin järvi ja sen jälkeen rauhallinen aamiainen.

Siinähän se päivä kului, pihakeinussa rötköttäen, lukien ja kirjoittaen. Juttelimme niitä sun näitä, mutta lähinnä olimme.  Makasimme nurmella, ihailimme pihan kasvua, seurailimme sivusta kurssilaisten kahvitaukoja ja -keskusteluita puutarhassa ja jaoimme elämää.

Yhtä outo, kun on ajatus aamu-uinneista kesäisenä päivänä, on ajatus siitä, että on voinut maata lyhythihaisessa mekossa vihreällä nurmella unen ja valveilla olon rajamailla palematta. Roosaliina pyrki auringonpaisteen alle, itse siirryin varjon mukana ja tuskastuin kuumuudesta, joka oli silloin vahvasti läsnä pihahetkissämme.

Luulen, että näytimme aika söpöiltä siellä pihamaalla, sisaret heinähattujen alla.

Hyvin harvoin teen yhtä vähän mitään. Mietimme itse asiassa jälkikäteen molemmat, että voi kyllä olla, että kumpikin meistä rentoutuu ja rauhoittuu vielä paremmin, kun on vähän aktiivisempi. Fyysinen ponnistelu auttaa meitä henkisen hyvinvoinnin saavuttamisessa. Maastopyörälenkin jälkeinen sauna on yhä parempi sauna, ja hyvän treenin jälkeen uni tulee spesiaalihyvin. Kun keho on käytössä ja koko ihminen aktiivisena, ei muuta pysty edes ajattelemaan. Kun taas lötköttelen ja olen tekemätön, lähtee ajatus helposti harhailemaan.

Frantsilan Hyvän Olon Keskus ei ole mikään aktiivilomailijan paratiisi, mutta sopii täydellisesti rauhaa rakastavalle rösöromanttisen estetiikan ihailijalle. Kirjahyllyt pursuavat yrtteilyyn ja luonnolliseen hyvinvointiin liittyvää kirjallisuutta, ja tekemistä ja ryhmähenkeä enemmän kaipaavat voivat ilmoittautua alati pyöriville kursseille. Ehkä olimme levottomine jalkoinemme vähän outolinnut kaikkien kurssilaisten keskellä, mutta onneksi kukin saa olla keskuksella ihan oma itsensä.

Bussi kuljetti meidät kahden kauniin päivän jälkeen kotiin. Olimme niin rentoutuneet. Sisaren kanssa on maailman helpoin olla reissun päällä, ja kesä-Suomessa on miljoona ihanaa paikkaa.

Eikä pidä unohtaa, että useat näistä paikoista ovat yhä valideja kesän ulkopuolellakin. Helposti sitä jämähtää ajatukseen, että vain yöttömien öiden aikaan kotimaan matkailu on kukassaan, mutta pyhpah Suomi on helmi marraskuun usvilla, kaamoksen kannattelemana ja huhtikuisen sössölumen siivittämänäkin.

Frantsilaan palaan mielelläni, kun kaipaan pientä hermolomaa. Totaalibreikkiä kaikesta.

-Henriikka