Perjantaina, 2.12, elikkäs toissapäivänä oli meitsin synttärit. Syntymäpäivät on harvinaisen huvittavia päiviä (”Jihuu, olen joskus taannoin putkahtanut maailmaan! Olen syntynyt!”), mutta niistä pitää joka tapauksessa ottaa kaik irti. Niinpä perjantainakin: Olin ostanut Tiimarista muutamalla kymmenellä sentillä alennuskorin muovisen kruunun, jonka laitoin päähän heti aamulla silmät avattuani. Herääminen oli kerrassaan luksus kaikin muinkin tavoin, sillä siskoni ja Janne herättivät laululla ja tuoden aamupalan vuoteeseen. Kello 6.45 aamukahvi oli ehkä hitusen väsähtänytkin, mutta silti lämpöö ja lempee täynnä.
Sit vähän pynt pynt, meikkiä naamaan ja teemaan sopivasti kunnon kimalluskledjut päälle. Kruunukin pysyi tiukasti päässä koko päivän. Päivä kulki leppoisasti tätä rataa:
– Koulu: Kulttuurimatkailun perusteet -kurssi
– Työhaastattelu -> uudesta duunista iloitseminen ja riehuminen
– Luksuslounas: Opiskelijaravintola UniCafe Kaivopihalla: bolognese ja spagetti
– Työpäivä: Perus 7,5 tuntia herttaista asiakaspalvelua
Tämän kaiken jälkeen olin aivan valmis hurauttamaan bussilla kotiin, hyppäämään pyjamaan ja sänkyyn. Seuraava päivä olisi taas 8 tuntia duunia, jonka jälkeen kaverilauma tulisi juhlimaan meillä tupareita. ”Parempi siis nukkua”, mietin ma. Toisin kuitenkin kävi, kun Kaivopihan jättijoulukuusen takaa pomppasivat Janne ja Roosaliina. Mita. Epäilin synttärikahveja ja pullaa, mutta suunta olikin toinen: Subwayn kautta (vege: hunajakaura, juusto, joo paistetaan, ei sipulia oliivia jalopenoa suolakurkkua, kevytmajoneesi ja makea sipuli, öljyä) Virgin Oiliin.
Virginin aulassa kelasin silmilläni läpi kaikki keikkajulisteet. Kuka soittaa ja milloinkin. 2.12…
EGOTRIPPI, ihanaa! Iha hullua, mun pitkäaikainen rakkautteni. Kaikki ne korulauseet ja syvälliset ajatusten kiekurat. Täydellinen äänenhallinta ja hyvät melodiat. Iso kahvi ja keikka sai alkaa. Onpa minulla ihana mies ja sisko.
Tykkään istua keikoilla ja kuunnella. Nytkin tönötin transsissa pöydässä koko illan. Tanssijalkaa ei vipattanut kahdeksan tunnin seisomatyön jälkeen, vaan saatoin vain laittaa silmät kiinni ja unohtaa ulkomaailman. Ja oli käsittämätöntä, kuinka hyvin soitti Egotrippi: vähän väliä piti muistuttaa itseään, että ne soittaa oikeasti tässä paikan päällä. Oltiin varovasti, kun hetki oli hauras. Eikä menetetty sitä.
Bussilla kotiin kello kaksi yöllä. Aamun työvuoro oli unohtunut, kun takaraivossa pyörivät biisien sanat. Vähän vanhempana, vähän viisaampana taas. 20 minuutin bussimatka riitti nukahtamiseen, kiitos siskolle olkapäästä.
Eilen illalla saimme kotiimme vielä reilu 20 tuparivierasta. Kaikilla oli jalassaan pitkät kalsarit.
Mutta se on taas sitten oma tarinansa.
Henriikka
