Monopoli on taloustieteessä tilanne, jossa markkinoilla on vain yksi tietyn palvelun tai tuotteen tarjoaja. Monopolille ominaista on siten kilpailun puuttuminen ja usein tästä johtuva epäluonnollisen korkea hintataso sekä täydelliseen kilpailuun verrattuna liian vähäinen tuotannon määrä. Useimmiten voittoa maksimoidessaan monopoliyritys rajoittaa tuotantoaan markkinahinnan nostamiseksi. (Wikipedia)
Lapsuudessani pelasimme lautapelejä usein isoveljieni kanssa. Kaikkien kunkku oli Monopoli. Ensimmäisen kerran pääsin mukaan ehkä 7-vuotiaana (silloinhan se markkina- ja bisnestietoisuus on huipussaan, u know) ja siitä lähtien Monopolia sitten väännettiin usein monta tuntia. Pikkusiskoni oli kolme vuotta minua nuorempi, eikä häntä tietenkään voinut päästää mukaan peliin: liian nuori, liian tyhmä.
Pari viikkoa sitten Kouvolassa käydessäni pohdittiin toisen veikkani kanssa, että olispas nastaa pelata ”Monskeponskee” (älkää kysykö). Kaksin olisi kuitenkin vähän tylsä pelata, joten kysäisimme äitiä mukaan. Hän oli kiireinen: OU NOU, kuinka käy pelisession? Olihan Roosaliina toki kotona, mutta hän on liian pieni ja tyhmä. Hiljalleen ahaa-elämys kuitenkin valtasi meidät: Hiljalleen täysiän saavuttanut siskomme ei ollutkaan enää se vaippapylly ja saattaisi jopa olla mahdollista, että hän hahmottaisi pelin idean. Päätimme ottaa riskin.
Lähtötilanne oli raju: Sekä hattu, kenkä että silitysrauta lähtivät tavoittelemaan voittoa. Paras pelinappula on tietenkin se, joka pysyy hyvin pystyssä, eikä kaadu liu’uttaessa sitä etiäpäin. Meidän säännöillä pienimmän luvun heittänyt aloittaa, ensimmäisellä kierroksella ei saa ostaa ja vapaapysäköinniltä voi saada kerrallaan korkeintaan kymppitonnin.
Henki meinasi salpaantua, kun heräsimme veljeni kanssa todellisuuteen: Roosaliinahan osaa pelata. Ensimmäiset talot pystytettiin piakkoin. Pystyimme vielä nauramaan kiusaantuneesti, kyseessä oli kuitenkin säälittävä kaksikko Korkkis ja Kasse. Pikkusummia..
Peli oli piinaava: meidän vanhempien ja viisaampien oli pakko aloittaa tiivis yhteistyö pikkurääpäleen selättämiseksi. Hotellit nousivat monelle ruudulle. Mutta mitä, yhtäkkiä pikkusiskomme pystytti punaiset talot myös Erottajalle sekä Mannerheimintielle. Kuinka hän teki sen? Esplanadin valloitukseni eivät paljon lohduttaneet, kun vastassa oli 40:n tonnin uhka. Erottajalla oli sauna lämpimänä, ja sinnehän me lopulta kosahdimme.
Olen surkea häviäjä. Heittelin pelinappuloita, enkä suostunut siivoamaan. Kiitos ja anteeksi.
Henriikka
