Uutta hohdetta Hakaniemen Fidalta. Kelpaa odotella elokuvateatterissa, että pääsisi istumaan viininpunaisille samettituoleille.
Henriikka
Perjantai-ilta ja alkuyö meni Vantaan perukoilla synttäritupareissa. Ja koska sankari on syntynyt 80-luvun puolen välin tienoilla, teemana oli se legendaarinen kasari. Muistin napata Kouvolan kodista kreppiraudan mukaani, juuri sen saman, jonka sain ehkä 6-vuotislahjaksi. Ja huh, miten rankkaa hommaa se hiustenvääntö oli! Kiitos äiti, kun jaksoit hoitaa sen duunin taannoin. Cubuksen sähkönsininen paljettimekko toimi omana asunani, kun taas Janne lainasi vaatekaapistani isäni vanhan turkoosin collegen. Siinä missä minä näytin bimbolta, niin Janne näytti nörtiltä: en ollut koskaan nähnyt häntä niin etovana. Kaiken kruunuksi kiharsin hänen hiuksenlatvansa.. Kari Tapion basisti näytti varmaan joskus melko samanmoiselta.
Ystävämme Ville näytti juuri siltä, ettei oikein tiennyt ruvetakko 80-luvun koleeksi rokkariksi, vai pitäytyäkkö edellisen vuosikymmenen turvallisissa disko-kiemuroissa. Paljetit kimaltelivat ja mieli näyttäisi kuvien perusteella olevan autuaan onnellinen. Hymyksihän se sitten kääntyi, kun Mario sai kolme tähteä ja viisi elämää ponnahti tilille.
Illan vetonaula olikin kasipittinen Nintendo ja Super Mario bros 3! Lempipelini. Mietin useampaan otteeseen, voiko mikään yhdistää niinkuin Mario, vanha kunnon kaveri. Salapaikat ja -reitit oli vielä hyvässä muistissa minullakin (vietinhän koko lapsuuteni tuijottaen veljiäni pelaamassa ja puhaltelemassa pelien sisälle tiltin tullessa). RESET RESET RESET. B-vauhti ja P-siivet, ai että.
Ei viiniä, ei mehua, ei limppaa eikä kaljaa.
En kehtaa juomia kehua,
vaan ehdotan maitomaljaa.
Kas, maito lehmäkullan luoma
on tänään otollisin ruokajuoma.
Uppo-Nalle
Illan paras tukka oli ehdottomasti rakkaalla kälylläni Hennalla: voiko kellään olla luontaisesti noin sopivia hiuksia kasariteemaan? Etenkin pannalla otsatukaksi käännetty hiusluomus on huikea. Oma kreppitukka laimeni tämän kiharapilven viekussa.
Oi 80-luku, miksi olit niin ihana ja hirveä? Herttainen ja etova? Kiehtova ja kamala?
Henriikka
Huraa! Olemme vihdoin neljän kuukauden asumisen jälkeen saaneet kotiimme mattoja. Onni ja autuus. Kukapa olisi arvannut, että vaarin aarreaitasta löytyisi noin 300 metriä räsymattoa: sieltä ne vaan tupsahti, kun kävi utelemassa. Ja mitäpä vaari matoillansa tekisi vintillä pölyyntymässä, niinpä me haimme sieltä muutamia söpöjä. Kymmenistä rullista valkkasimme haaleita, mutta kuitenkin värikkäitä yksilöitä. Yritimme välttää mattoja, joissa on mustia kuteita, jottei raidallisuus olisi liian hallitsevaa. Myöskin räikeät jätimme oman onnensa nojaan pölyyntymään.
Unelmana oli saada mattoa PALJON. Että räsyt voisivat risteillä olohuoneemme lattialla, että ne kulkisivat omia reittejään yksinään ja päällekkäin. Ja että ne kulkisivat myös muihin huoneisiin sulavasti kynnysten yli. Ja luulen, että onnistuimme tässä, kiitos mattomäärän ja mattojen sopivan leveyden. Vielä täytyisi käydä ostamassa muutamia liukueste-verkkoja, jottei matot olisi aina makkaralla. Enkä halua edes ajatella sitä ruljanssia, joka syntyy siivouspäivien tomuttamisesta. Onneksi on mies talossa.
Räsymattojen perään haikeilevat:
– Ota selvää isovanhempiesi varastoista.
– Kierrä kirpputoreja ja kierrätyskeskuksia.
– Hankkiudu matto-kurssille: tee itse omat mattosi.
Mukavaa päivää. Tsiptsap.
Henriikka