Erittäin tunteita herättävän ja ihanan leffan jälkeen (Sinä Päivänä oli leffa) ei ole parempaa vastaanottoa tulla tyhjään kotiin, kuin löytää blogistaan käsittämättömän ihana kommenttiryöppy. Nyt huijasin, sillä kirjoittaessani tajusin liioittelleeni, niin kuin teen usein. Olisi siis varmasti vieläkin ihanampia juttuja, mutta sanotaanko näin, että se on ehdottomasti verkkomaailman paras vastaanottohali. Kiitos siis siitä. Hyvä, kun ei kukaan ainakaan ilmoittanut oksentaneensa hääpörinälle.
Back to business. Olen niin viehättynyt H&M:n lastenosaston heppapaidasta, että pidin sitä taas kerran. Kaveriksi henkselit ja löysät porkkanasammarit, jotka kivasti kaventavat pohkeita ja leventävät pyllyä. Aivan sama. Pää alaspäin roikkumaan ja tukkaan hiuspuuteria ja kunnon lakkaa: surffitukat kunniaan. Ja taas kerran huomaan, kuinka yritän pelastaa leikkisän asuni muka-niin-arvokkaalla puvuntakilla. En ehkä onnistunut, sillä sain kotoa lähtiessäni kuulla kommentin: ”Vielä kun olisi mansikkapipo, niin näyttäisit siltä miltä näytit ensimmäisenä koulupäivänä.”
Etiopiasta raahamani kahvipapu-korvikset löytyivät korurasian uumenista ja otin ne taas käyttööni. Yritän uskotella itselleni, että ne tuoksuvat vielä kahville. Todellisuudessa tuoksu on vain vähän ummehtunut. Kahvi-ummehtuneisuus? Aika sama.
IHA-HAA IHA-HAA toivottavasti te nautitte lauantai-illasta ja siitä tunteesta, kun pääsee viimasta ja kylmästä sisälle. Mulla on ollut täällä muutama ystävä kylässä ja teemana on ”viikonloppu viltin alla”. Väänsin pattereitakin pienemmälle, että viltti ajaisi asemaansa täydellisesti. Daiju.
Henriikka
