Nahkaa, muttei ruoskaa vaan silmälasit.

Eilinen meni söötisti Tampereella. Aamusta kerkisin Vallilan Valtterin kirpputorille, mutta jo puolen päivän aikoihin olin Tampereen kauppoja kiertelemässä ja nauttimassa keskustorin messuelämästä. Laitan vähän myöhemmin asukuvia tulemaan, sillä nyt on letkee ja laiska sunnuntai-fiilis, mutta avaudun nyt kuitenkin näistä tekstiä ympäröivien kuvien sisällöistä:
Nahkasortseja oon fiilistellyt tässä kesän aikana iha hirveesti, kesällä nahka ja tekonahka on vaan liian kuuma kantaa. Nyt syksyn tullessa oon tarkkaillut kauppojen hyllyjä nahkaa etsien ja katsastellut muun muassa bloggaajien kuvia asian tiimoilta (ah tässä hyvät! http://emmmylou.blogspot.com/2011/08/this-is-big-world-that-was-small-town.html). Mutta nyt Tampereen KappAhl tarjoili kelpuutettavat pöksynpuolikkaat! Lämpöisenruskeat, tekonahkaiset, napilliset ja KIVAT. Koomista oli ostotilanne, kun rekissä roikkui vain kokoja 40:stä ylöspäin, mutta huomasin eräällä katonrajan hyllyn mallinukella olevan yhdet päällään. Kävin myyjältä kysäisemässä, josko ne olisivat kokoiseni ja pian jo häntä siinä yhteistuumin riisuttiin (MALLINUKKEA, EI MYYJÄÄ). Hetkosen päästä kiikutin sortseja muovikassissa hieman köyhempänä ja tyytyväisenä.
Seppälä on monille se putiikki, josta vieraannutaan lapsuuden jälkeen. Itse kuitenkin tykkään etsiskellä sieltä hauskoja asusteita ja vaatekappaleita, ja asustealet ovatkin ne joihin ensimmäiseksi suunnistan. Rautatieaseman läheisestä Hämeenkadun Seppälästä ostin puolella eurolla egolasit (kuulun ylpeänä siihen joukkioon, jotka laittavat rillit nenilleen ainoastaan tyyliseikkana). Hyvä syy ostaa nämä oli, että näytän ne silmilläni hitusen enemmän ukiltani.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Yritän saada jo heti ensi viikolla kiskaistua nämä päälleni ja sen jälkeen myös asukuvia julkisuuteen. Rauhallista sunnuntaita puput ja kommentoikaa, jos on jotakin mielen päällä. Koen suuresti iloa kommunikoida niiden kanssa, jotka jaksavat sivujani selailla.

Hönriikka

Keraamisia termostaatteja

Tässä aamukahvilla. Eilen join aamukahvini bussissa kauniista keraamisesta termosmukista. Löysin sen kesällä Tallinnasta jostakin sievästä sisustusliikkeestä. Tätä edelsi kuitenkin vuoden mittainen etsiskelyprosessi: Ei niin kovin aktiivinen, mutta pidin kuitenkin silmäni auki. Tavoitteenani oli löytää termosmuki, joka miellyttää riittävästi silmää ja on toimiva. Sagaformin mukit olivat usein ainoita, joita kaupanhyllyt sisälsivät. Niitäkin tutkailin ja pohdiskelin monet kerrat, mutta totesin että kuviot ovat liian selkeitä ja graafisia enkä halunnut värien räiskyvän liikaa. Mainio ajatus oli maalata posliiniväreillä tuo ensimmäisen rivin ensimmäinen, eli tyhjä, termosmuki omannäköiseksi. Miksi tämä idea hiipui? Laiskuus kai. (Huomhuomhuom! Hyvä joululahjaidea)

Tallinnasta mukaan tarttui siis tämä hempeällä kukkakuosilla varustettu yksilö. Pidän siitä, mutta täytynee myöntää etten silti ole aivan täysin ihan täydellisen tyytyväinen kuitenkaan. Helsinki kun koitti, niin bussimatkoista tuli kuitenkin ajankohtaisia ja kahvia oli saatava take away-meiningillä. Kukapa osaa kertoa, mistä löytyy se ihan oikeasti täydellinen?

Keskijakaus! Mitä?

Olen pitkään kammonnut keskijakausta. Syy on siinä, että se päässäni huomaan aina peiliin katsoessani näyttävän enemmän veljeltäni kuin itseltäni. Nyt uusien tuulien puhaltaessa nostin kuitenkin kissan pöydälle ja vedin jakauksen kammalla suoraviivasti pään keskikohtaan. En osannut päättää näytinkö Hansonin veljeksiltä, itseltäni alakoulu-aikoina vai edellä mainitulta veljeltäni, mutta urheasti säilytin jakauksen paikan läpi päivän. Ja arvatkaa! Minähän melkein tykästyin siihen. Julkkikset käyttävät usein keskijakausta ehdottoman tyylikkäästi, miten he kykenevät siihen?

Anttilan löyhästi neulottu valkoinen takki pelitti hyvin Taiwanista mukaan matkustaneen ”maalitahraisen” mekon kaverina. Ohutta farkkukangasta oleva mekko on mukava päällä, mutta ilman vyötä aika laatikko. Siksipä turvauduin taas kerran ”narunpätkään”: Vyötin ohuella, punotulla nuoralla mekon vyötärön tiukalle. Sataa sataa ja vesipommit sulautuvat hyvin mekkoni tahroihin.

Lopetan kenkiin. Ne ovat rakkaat ja paljon nähneet. Löysin nämä joskus joltain Kouvolan kirpputorilta, siitä on varmaan neljä vuotta. Silloin minulle naurettiin ja sanottiin, että olen vienyt Pikku Myyn kengät. Mutta enhän minä nyt toisten omaisuutta. Ja kun reilu vuosi sitten opin lankkaamaan kenkiä, niin siitä lähtien nämä kyseiset yksilöt ovat saaneet aivan spesiaali-kohtelua. Kestävät tuulen ja tuiskeen.
-H