Tammikuun viimeisen päivän kunniaksi pamautan linjoille kaikki viime vuoden asukuvat.
Blogi on muuttunut paljon sitten vuoden 2011, jolloin aloitin bloggaamisen lähinnä jakaakseni tyyli-inspiraatiota ja päivän asukuvia. Vaatteet ja tyyli ovat itselleni kuitenkin edelleen yksi intohimo ja tärkeä osa elämää. Blogiin päätyy enää vain muutaman kokonaisuudet, sillä nykyään käytän samaa kokonaisuutta useammin kuin kerran. Haha. Lisäksi vaatteiden rinnalle on tullut niin monta muutakin mielenkiinnonkohdetta, joista on kuvattavaa ja kirjoitettavaa.
Hihkaise, kun kaikista kivoimmat ja hirveimmät asut ja vaatteet ovat löytyneet.
TAMMIKUU
HELMIKUU

MAALISKUU

HUHTIKUU
TOUKOKUU



KESÄKUU


HEINÄKUU
ELOKUU

SYYSKUU

LOKAKUU

MARRASKUU
JOULUKUU


Itseäni naurattaa pahemman kerran tuo kesäkuu ja Siperian reissun vaatteet. Samat appiukon vanhat farkkusortsit (jotka sittemmin repesivät takapuolesta), juna-asemalta ostetut, liian suuret sandaalit ja kaikkea muuta yhtä reissu-hehkeää.
Asukuvien kautta muistaa mukavia hetkiä. Muistaa missä on ollut, kenen kanssa on ollut ja miltä on tuntunut. Miltä on tuoksunut, miltä on maistunut.
No, löytyikö lemppari?
-Henriikka
Asut vuodelta 2012: osa 1, osa 2, vuodelta 2013, vuodelta 2014
Kuvat 2, 8, 9, 13 ja 18: Dora Dalila