Nostalgia on maailmanlopun kiihdyttäjä

On tulevaisuus-orientoituneita ihmisiä, samoin on menneisyys-orientoituneita. On tunne- ja järki-ihmisiä. Ihmiset jakautuvat tähän ristikkoon kukin tavallaan. Kirjoitin tästä jo joulukuussa, mutta edelleen karkea jako puhuttelee.

Taidan olla lähes maksimaalisesti tulevaisuus-ihminen, mutta varustettu pienillä nostalgisilla hipuilla. Yksi sellainen hippu päälläni olen maannut lankuillamme tänä sunnuntaipäivänä. Olen syönyt kahdesti aamiaista ja juonut neljästi kahvia. Laulanut Birdyä, Aleksanteri Hakaniemeä ja vanhoja virsiä ja laittanut punaista huulipunaa vähän vinoon.

Luin juuri Paula Vesalan haastattelun. Vaikuttava. Mielenkiintoinen. Toisaalta voimia antava, toisaalta ärsyttävä.

Varaukseton ja romantisoiva nostalgisointi on maailmanlopun kiihdyttäjä. Sen nimissä ihmisille myydään valheellista turvallisuuden tunnetta.

Paulan sanoissa on paljon totta. Toisaalta, jos ei olisi nostalgisia turvasatamia, kuka selviäisi tästä elämästä järjissään? Ympärilläni, niin perheenjäsenissäni kuin ystävissäni, on hurjasti nostalgisoijia. Tuntuu, että he saavat menneiden muistelusta paljon voimaa.

Viimeisin nostaglia-show syntyi, kun Muumi-hahmojen äänet vaihdettiin. Kaksi kolmesosaa ystävistäni on täysin poissa tolaltaan. Minua, tunteetonta, asia ei ole juuri liikuttanut. Voinhan katsoa vanhoja, jos en pidä uusista.

Minä voisin oppia jotain nostalgisoijilta, esimerkiksi menneiden kunnioitusta tai vanhojen Muumien arvostamista kulttuuriin reilusti vaikuttaneena ilmiönä. He voisivat myös oppia jotain meiltä tulevaisuus-orientoituneilta. Emmehän mekään katsoneet omien vanhempiemme katsomia lastenohjelmia muuttumattomina.

On kulunut 20 vuotta siitä, kun Titanic oli valkokankaalla. Sitä toivottavasti fiilistelevät tulevaisuuden foliohatutkin.

-Henriikka

paita/second hand, farkut/Tiger of Sweden, Inch Store, huulipuna/MAC (Ruby Woo)

Espressonhuuruisia ajatuksia

_MG_1605 kopio

Hey dudes ja leppoisaa tiistaita. Menen ajatuksissani jo ihan keskiviikossa, mutta kalenteri taitaa kertoa totuuden. Tänään oli vuoden ensimmäinen höyrypäivä. Kun puhalsi ilmaa, oli niin kylmä, että syntyi höyryä. Kyllä puhaltelinkin innoissani aamulla, pienet on ihmisen ilot.

Istuin tänään illalla pitkään Johan & Nyströmin kahvilassa Katajanokalla. Mietin, miksen ole siellä useammin. Se on lempparini koko Helsingissä. Otin alkuruoaksi espresson ja illalliseksi raakakakkua, minttusuklaista. Kovin on kypsää, kun hörpin nykyään noista minimukeista. Musta kahvi on ollut aina musta kahvi, mutta espresso! Uuden levelin huttua.

_MG_1640 kopio_MG_1607 kopio_MG_1676 kopio

Tajusin heti väittäessäni itseäni kypsäksi, että minullahan on näissä kuvissa Mikki-college. Kuviointi näyttää siltä, että Mikillä olisi metkut mielessä. Kummaa käpälöintiä harjoitetaan sieltä sun täältä. Toimistolookkini alkaa ilmeisesti löytää omia uomiaan, sillä sekä minä että kollegani hyväksyimme paidan nyökytellen.

”Onko sulla uusi mekko?”
”Paita tämä taitaa olla, mutta lyhytkasvuisuuteni johdosta minulle mekko.”

Jostain syystä paidan kuviointi keräsi myös kollegoiden hipelöintiä. Eräs naispuolinen työkaverini yllätti minut täysin, kun hän aivan yllättäen koski kylkeeni. Säpsähdin ja läiskäytin häntä vaistomaisesti käteen. En onneksi naamaan.

Halusin vain kokeilla, millaista materiaalia tämä sun paita on.”

_MG_1695 kopio_MG_1645 kopio _MG_1701 kopio

Viikonalku on ollut nautittava. Eilinen syksyinen maanantai oli kirpeä superpäivä. Viiletin aivan onnessani katuja hirveällä vauhdilla ja haistelin lokakuuta. Tänään on mennyt väsyneesti, vähän alakuloisestikin, mutta hyvällä draivilla yhtä kaikki. Pimeys on laskeutunut Arabianrannan ylle ja kaipaisin oikeaa takkaa ja tiukkoja löylyjä savusaunassa.

Kun olisi aina syksy.

– Henriikka

Mikki-college/Eleven Paris, kengät & hame/second hand