Kaupallinen yhteistyö: Paulig & Asennemedia
Viimeisten vuosien aikana Indonesiassa on tuntunut vierailevan suurin osa sosiaalisesta elämänpiiristäni. Tiedän, että totuudessa sinne matkustaneita tuttuja on ehkä kymmenen, mutta Indonesia-huuma on joka tapauksessa näkynyt hyvin ympärilläni.
Ensi syksynä matkustan Singaporeen, joten pääsen jo melko lähelle. Perille on kuitenkin vielä matkaa. Matkustushaaveita saa ja kannattaa kuitenkin pitää hyvässä liekissä, sillä koskaan ei tiedä mistä itsensä seuraavaksi löytää.
Päätimme Jannen kanssa pitää poikkeukselliset päiväkahvit ja haaveilla Indonesian matkasta uuden Presidentti Special Blend -vuosikertakahvin äärellä. Aasinsilta on ilmeinen, jos silta ollenkaan: kahvi tulee Sumatran saarelta, Indonesiasta.
Välillä on niin virkistävää tehdä asiat ihan uudella tavalla. Kun keksin indonesialaisten päiväkahvien idean, innostuin kovasti. Vieraat saavat usein leipomaan, valmistamaan ruokaa ja panostamaan, mutta kahdenkesken asiat kulkevat usein totutulla tavallaan.
Siksi oli erityisen ihanaa mietiskellä teemanmukaisia servettejä, googlailla maalle ilmeisiä hedelmiä ja etsiä lähikaupasta sopivaa suklaata. Ananasta, kookosta, maapähkinöitä…
Paulig kuvailee itse uutta Presidentti Special Blendin tuomaa kahvielämystään villiksi. Sekoituksen salaisuus ovat korkealla vuoristossa hitaasti kypsyneet Pohjois-Sumatran pavut. Kahvissa on löydettävissä metsämarjojen ja kypsän viikunan vivahteita, ja pakkauksen värikäs ulkonäkökin antaa kaikki vapaudet irrottelevalle kattaukselle –vihreitä ilmapalloja, miksi ei?
Osana uuden vuosikertakahvin lanseerausta Paulig on järjestänyt ja järjestää myös muotokuvanäyttelyn Helsingin ja Tapiolan Stockmann-tavarataloissa sekä Helsingin Narinkkatorilla helmi–maaliskuussa. Kahvi, kuvataide, matkustus – niin monia ihania asioita!
Näyttelyissä on esillä kuusi muotokuvaa Suomen entisistä presidenteistä (oma suosikki oli tietysti Tarja, joka on myös intohimoinen kahvinystävä). Värikkäät muotokuvat ovat Presidentti Special Blend 2017 -kahvipakkauksen ja ylläolevan kassin suunnitelleen indonesialaisen taiteilijan, Arif Wicaksonon , käsialaa ja niiden kuvitustyylinä on indonesialaista kulttuuria kuvastava WPAP-tekniikka.
Näyttely oli esillä 28.2.–5.3. Helsingin Stockmannilla ja sen pääsee näkemään vielä 15.–19.3. Tapiolan Stockmannilla ja 16.–19.3. Narinkkatorilla, ja niihin on vapaa pääsy.
Makupariksi uudelle kahville suositellaan kookos-ananasleivonnaista. Kuulostaa niin ihanalta, että ryhdyn varmaan sunnuntain leivontapuuhiin. Tosin minun leivonta-aikeeni harvoin pysyvät siinä, mitä alunperin suunnittelen. Leivonta- ja matkustusaikeet ovat näköjään yhtä värikkäitä ja ailahtelevia!
Herkullista, värikästä sunnuntaita kaikille.
-Henriikka