Paketoituja ajatuksia joulusta

_mg_0787-kopio

En löytänyt riisipuurosta mantelia. Tiedossa ei ole vauvoja, yllätyksiä, matkoja tai muuta mantelin tuomaa. Tosin kukaan ei saanut mantelia vielä tänä aamunakaan, kun söimme kattilanpohjia. Jäljelle jäi pieni valkoinen kasa, jossa mantelinmuotoinen onni oletettavasti piileskelee. Pitäköön tunkkinsa.

Eilisessä jouluaatossa oli sellaista lapsuudentaikaa. Yhdessäolon riemua, hartaasti nautittua ruokaa ja vaihdettuja kuulumisia sekä paketoituja ajatuksia läheisiltä läheisille.

Totuus tunnelmasta ei tietenkään ole nähtävissä kuvista (ettehän pääse näkemään edes sohvalla ylväästi istuvaa koiraa tai didgeridoo-sooloa), mutta tuntuu kivalta, että jokaiselta joululta löytyy muutama kuvattu muisto; takapihan tilhet, puolukkakiisseli tai villiksi käynyt Heinillä härkien kaukalon.

_mg_0681-kopio_mg_0896-kopio_mg_0836-kopio_mg_0913-kopio

En tiedä, kuinka monia oikeastaan kiinnostaa muiden joulut. Voi olla, että kirjoitan tässä ihan itselleni vain. Kaikilla tuntuu riittävän niin paljon perinteitä, tapoja ja tottumuksia, ettei muiden notkuville tai notkumattomille joulupöydille riitä kiinnostusta.

Muistan hyvin, miten kertasimme erään lapsuudenystäväni kanssa lokakuusta lähtien toisillemme omien perheittemme jouluaattorytmiä. Se tuntui niin supertärkeältä. Ja oma aattoaikataulu oli tietysti se oikea.

Enää en ole kovin ehdoton, mutta nautin lounaspuurosta, päivähartaudesta, joulusaunasta ja illan juhlaillallisesta. Saunassa saa tuoksua terva tai havupuut. Lahjat avaisin mieluusti niin, että kaikki näkevät, mitä toiset saavat. Tänä vuonna oli ensimmäinen kerta pitkään, pitkään aikaan, kun en mennyt jouluyön kirkkoon. Oli kiva istua pöydän ääressä, pelata Trivial Puirsuitia ja jutella.

_mg_0906-kopio _mg_0865-kopio _mg_0912-kopio_mg_0818-kopio

Kyllähän sitä väkisinkin miettii, kun on matkalla ihanasta aatonvietosta toisen rakkaan suurperheensä luokse, ettei joulu ole kaikille samanlaista rakkautta ja iloa. Olen miettinyt, tulisiko perheonni rajata ulos blogista, ettei pahoittaisi niiden mieltä, jotka sellaista myös kaipaisivat.

Toisaalta jos tunne pysyy kiitollisena, eikä perhesiunauksia ota itsestäänselvyytenä, niin kai sitä voi hyvin omatunnoin iloita. Ja voi, miten todella iloitsenkaan molemmista perheistäni ja joulunajasta heidän kanssaan. Mikä onni tietää, että molemmat perheet seisovat tukena sataprosenttisesti. Ja minä heidän.

_mg_0808-kopio_mg_0650-kopio _mg_0796-kopio _mg_0656-kopio

Arvatkaapa vain, mikä tuttu auto kuljettaa meitä juuri omien vanhempieni luo?
No, tietysti Nisse.

Sauna lämpiää, toinen joulujuhla odottaa. Onneksi minulla oli varattuna kaksi mekkoa joulunviettoon, että juhlatunnelman saa vikkelästi kattoon muutaman tunnin ajomatkan jälkeen. Ruokapöytään lämmitetään eilisen pyhäinjäännökset ja pian on koko kööri koolla.

Edelleen toivotan: rakkautta vain.

-Henriikka

Taivaan valoa ja rauhaa

2-kopio 1-kopio3-kopio

En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan;
ma pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan
Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo
Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan.

Onnellista joulua.
Rakkaudella Henriikka

flanellipaita/Sasta Clothing (saatu)

Tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään

_MG_0489 kopio

Lempijoululauluni on Sylvian joululaulu, Topeliuksen vuonna 1853 kirjoittama runo. Itkettää jo nyt, kun mietin sen sanoja. Varpunen jouluaamuna on sekin hyvä vaan ei Sylvian vertainen. Tontturalleja en oikein jaksa, pitää olla tunnetta ja paatosta. Kirjoitettuna Sylvian sanoista saa vielä enemmän irti.

Ja niin joulu joutui jo taas Pohjolaan, joulu joutui jo rintoihinkin.
Ja kuuset ne kirkkaasti luo loistoaan jo pirtteihin pienoisihin.
Mutt’ ylhäällä orressa vielä on se vain häkki, mi sulkee mun sirkuttajain,
ja vaiennut vaikerrus on vankilan; oi murheita muistaa ken vois laulajan.

Miss’ sypressit tuoksuu nyt talvellakin, istun oksalla uljaimman puun.
Miss’ siintääpi veet, viini on vaahtovin ja sää aina kuin toukokuun.
Ja Etnanpa kaukaa mä kauniina nään, ah, tää kaikki hurmaa ja huumaapi pään,
ja laulelmat lempeesti lehdoissa soi, sen runsaammat riemut ken kertoilla voi!

_MG_0102 kopio _MG_0110 kopio _MG_0174 kopio _MG_0200 kopio _MG_0215 kopio _MG_0222 kopio _MG_0230 kopio _MG_0234 kopio _MG_0265 kopio _MG_0267 kopio _MG_0306 kopio _MG_0318 kopio _MG_0342 kopio _MG_0436 kopio _MG_0549 kopio _MG_0605 kopio _MG_0380 kopio _MG_0634 kopio _MG_0638 kopio _MG_0640 kopio _MG_0648 kopio _MG_0655 kopio

Sä tähdistä kirkkain, nyt loisteesi luo sinne Suomeeni kaukaisehen!
Ja sitten kun sammuu sun tuikkeesi tuo, sa siunaa se maa muistojen!
Sen vertaista toista en mistään ma saa, on armain ja kallein mull’ ain Suomenmaa!
Ja kiitosta sen laulu soi Sylvian ja soi aina lauluista sointuisimman. 

Joulumme oli levollinen, perhekeskeinen, iloinen. Söimme paljon vaan emme ähkyyn asti. Pelasimme lautapelejä, iloitsin vihreistä kuulista. Kävimme jättämässä mummin ja vaarin haudalle kynttilät. Tuntuu, että näissä Toppe-Topeliuksen sanoissa on kuvatekstiä ihan tarpeeksi.

Nyt tuntuu hyvältä palata jouluolosta takaisin kiinni ympäröivään yhteiskuntaan.
Rauhallista Tapaninpäivää kaikille.

-Henriikka