Yhden aikakauden loppu

Näissä kuvissa on ensiasuntoni, nykyinen kotini. Koti johon säästin piinaavan pitkään ja systemaattisen hartaasti.

Muutimme tähän uudenvuoden 2016 aatonaattona, siis joulukuussa 2015. Vuonna 2019 lunastin tämän lopulta itselleni.

Pari vuotta olen tässä saanut omineni asua, tietäen, ettei tätä jatku kauan. Etten halua asua tässä enää pitkään. Nyt on aika siirtyä eteenpäin. Uusi koti Porvoon saaristossa odottaa.

Kuvasin nämä kuvat vuokrailmoitusta varten. Löysin vuokralaiset nopeasti. Ihananoloinen pariskunta tulee nyt tuomaan näiden seinien sisällä elämää, iloa ja valoa. Toivottavasti he saavat täällä unelmiaan täytetyiksi, toivottavasti heillä on samanlainen elämänpalo sydämessään kuin minulla tänne muuttaessani. Tai itse asiassa onhan minulla vielä nytkin, ehkä kuumempikin, mutta vain erilaisiin asioihin, erilaiseen elämäntapaan.

Ymmärsin vasta kotvanen sitten, että minulla on tammikuusta lähtien sijoitusasunto. Se on sellainen asia, johon en olisi kyllä kuuna kullan päivänä uskonut. Mutta niin vain tapahtui. Kannatti säästää, välillä fanaattisestikin, ja uskoa unelmiinsa. Nyttemmin ei tarvitse olla enää niin kova pilkunvääntäjä, onneksi. Lapsena ja nuorena olin välillä aika ärsyttävä säästäjä – sellainen, että pelireissulla jätin syömättä, että saan pitää ruokarahat itselläni.

Minä rakastan tätä kotia, kompaktinkokoista kaksiotani. Näiden seinien sisällä on naurettu, laulettu, riidelty ja itketty. Onneksi nauruttu kuitenkin paljon itkua enemmän. Näillä valkoisilla lankuilla on tanssittu ja ilakoitu, vaihtuvalla sohvalla on lösöilty ja luettu, ja valtavia aamiaisia on nautittu satoja niin sohvan ääressä kuin virallisella ruokapöydälläkin. Pari vuotta sitten hurrasin, kun pääsin eroon telkkarista enkä ole kaivanut sitä sen koommin. Sen sijaan olen heijastanut videotykillä elokuvia valkoiseen seinään, ja siitä olen nauttinut suuresti.

Siivonnut olen aika vähän, ruokaa laittanut sitäkin vähemmän, mutta kai tällaisetkin ovat vähän sellaisia elämänvaihekysymyksiä. Uskon, että siivouksen ja kokkailun aikakausi on vielä joskus edessä. Tuskin kovin ihmeellisessä paketissa, mutta väkisinkin jonkunlaisessa, kun lähempään kauppaankin on tulevaisuudessa vartin ajomatka.

Tuntuu mukavalta, että elämässä aukeaa uusi sivu. Että ukin vanha pesukone voi palvella pian vuokralaisia, ja minä voin huristella ajassa eteenpäin.

Nämä viimeiset pari viikoa asunnolla menevät varmasti nopeasti. Sitä paitsi huomasittehan! Olen alkanut kutsua kotiani asunnoksi. Se on kai merkki siitä, ettei tämä ole enää kotini.

Haluaisin jo kovasti kovasti kovasti jakaa kaikkea hirsitalostamme Porvoossa, mutta minulla ei ole sieltä vielä ainoatakaan kuvaa. Muutama viikko, niin pääsen niitä ottamaan. Mutta siellä se meitä jo odottelee. Talo ja omenapuut.

Kuluneet viitisen vuotta tässä kodissa ovat olleet elämäni parhaita, ihanimpia ja rankimpia. Näihin on mahtunut niin paljon kasvua, että ei se ihme ole, ettei tunnu enää henkisesti mahtuvan näihin neliöihin, vaikka fyysisesti sopeutuisikin varsin mainiosti.

Ja sekin tuntuu erityisen ihanalta, että vauvan syntyessä koko pienellä perheellämme avautuu elämässä uusi sivu. Ettemme vain kaikki sulloudu minun kotiini, vaan että meillä on oma ja yhteinen pesä, johon voimme kotiutua ja josta voimme rakentaa meidän näköisen kodin. Meidän kaikkien kolmen näköisen.

-Henriikka

Edistyy, vihdoin edistyy!

_MG_1154 kopio

Hello sunnuntai! Ylpeänä kerron, että kotiprojektimme edistyy.

Lattia on ollut näkyvissä kaiken tavaran alta jo useamman kuukauden, mutta nyt olohuone-keittiöön on saatu raivattua ruokapöydän mentävä paikka. Sieluni lepää vihreän katon alla, kaunis keraaminen kahvikuppi kädessä ja mieli tiukasti kaikessa sopivan tavoittamattomassa.

Ja kurkatkaapa peiliin! Isä kävi auttamassa viime viikolla ja saimme lempitaulumme seinälle. Halpaa työvoimaa, kun isälle riitti hampurilainen palkaksi.

_MG_1149 kopio _MG_1156 kopio

En tiedä voiko kotiin saada mitään hienompaa kuin ystävien tekemät asiat.

Jannen lankomies teki meille keittiönkomeron hyllyt, mikä ei ehkä ole se näkyvin asia, mutta sitäkin tärkeämpi.

Keittiönpöytälankkuja odotamme teillekin tutulta Siperian Juusolta, joka lähettelee asiasta niin outoa ammattislangia, että olemme lakanneet lukemasta. Kuvitelkaa vaan, kun yhdistetään puutyöjutut ja Porin murre!

Kyllä noi lankut pitäis tasohöylästä uittaa läpi, muuten jää vähä irvistelee… Meen höylää lankut huome tai ylihuom. Pekan höyläl en saa syrjii höylättyy, mut Janne painelee käsi, ku tuon käsihöylän kylkiäisin.

_MG_1170 kopio _MG_1188 kopio

Huomenna saatan taas itkeä, kuinka kaikki näyttää kamalalta ja olen epäonnistunut ihmisenä, kun en osaa käyttää edes imuria. Sillä totuushan on, että kaikki olohuoneen turhat tavarat on kannettu paperikasseissa makkariin viiteen neliöön. Huomenna makaan kolminkerroin sohvalla vaikertaen, että universumi on määrännyt minut asumaan tuomionloukussa läpi turhan elämäni ja ainoa elämäntyöni on kirjoittaa pinnallista blogia interwebbiin.

Mutta ei vielä ! Sillä tänään jyrään päivän brunssista jääneiden keltaisen kukkien voimalla läpi löysän sunnuntain. Kaikki näyttää kauniilta ja hyvältä, ideani ovat uskomattomia ja vitsit potenssiin kymmenen normaaleja hauskempia. Aamulla levitettyä huulipunaa on vielä jäljellä sen verran, että pystyn tahraamaan esteettisesti vielä yhden keraamisen mukin.

Energiaa! Aurinkoa!

-Henriikka