
Aloitan tänään sokerilakon, joka kestää jouluun saakka. Se on minusta ihan kamalaa. Mutta jo se, että se on niin kamalaa, viestii sen tarpeellisuudesta. Rakastan sokeria ja olen täysin koukuttunut siihen.
Julia Child on sanonut, että juhlat ilman kakkua on vain tapaaminen. Olen samaa mieltä. Haluaisin kuitenkin ajatella sokeritonta ja kakutonta elämää vähän avarakatseisemmin ja nauttia niistäkin päivistä, jolloin en saa suklaakonvehtia suuhuni pyörimään.

Eniten ärsyttää energiapiikit, verensokerin nousut ja laskut, ja tunne siitä, ettei ilman sokeria pärjäisi. Kun totuttelee jokapäiväiseen sokeriin, on se sitten karkin, jugurtin tai murojen muodossa, on vaikea korvata sokerinpuutoksen tunnetta millään muulla.
Kun kesällä vähensin sokeria, mätin kokonaisia ananaksia välipalaksi. Kollegani vitsailee asiasta vieläkin.
En aio luopua hedelmäsokerista, mutta toivon etten korvaa tällä kertaa sillä valkoisen sokerin puutosta. En aio myöskään syynätä ihan jokaista elintarviketta läpi sokerikauhussa, mutta pois jäävät kaikki mehut, limsat, pullat, jugurtit, murot, karkit, jäätelöt ja muut sokeripesät. Raakasuklaat ja muut kookossokeri- ja hunaja-makeutetut tuotteet jätän myös.

Älkää käsittäkö väärin: en ole mikään täyshullu. Mutta syön herkkuja viikoittain, usein monesti. Pahinta ei ole se, miten usein syön sokeria, vaan se millainen toleranssi minulla on: viisi kakkupalaa menee heittämällä ilman pahaa oloa.
Haluaisin mieluummin, että se yksi pala olisi suuri nautinto, kuin että kokonaisen kakun jälkeen alkaa vihdoin riittää. Haluaisin, että sokeri on ilahduttava lisä elämään, ei millään tavalla arjen kulkua määrittävä tekijä.
Innostuin niin suuresti viime viikolla, kun moni teistä ilmoittautui haasteeseen mukaan! Lupaan tsempata mukanaolijoita parhaani mukaan. Lupaan tuntea tuskanne. Lupaan, että pian paprikakin maistuu makealta, ja suonissa virtaa sokerin sijaan iloinen syysenergia.
Sokru, nähdään taas jouluaattona. Muutaman lusikan kokoisena ilona, ei kymmenen litran jäätelöannoksena.
-Henriikka
Kuvat: Poppytalk