Kuukautispäivä

Kaupallinen yhteistyö: Kirkon Ulkomaanapu & Asennemedia

Muistan, kuinka vuosi sitten Hammastunturin talvivaelluksella oli -30 astetta pakkasta, kun saavuimme leiriin.

Minulla oli menkat. Tietysti juuri tuolloin.

Alue oli miltei puuton, ja lumikengät jalassa tarvoin jonkun pienen käppyräkoivun taakse ja yritin hoitaa asiani ripeästi, etten paleltuisi. Ahdisti vähän, kun näkösuojaa oli niin vähän ja hätyyttelinkin luokkakavereitani huudoillani poispäin.

Joskus nuorena olin pukuhuoneessa odottamassa treenien alkua, kun kuukautiset alkoivat. Miesvalmentajalle ei tehnyt mieli selitellä asiaa. Hän oli muutenkin kova huutamaan, eikä treenien välistä jättämistä katsottu hyvällä. Kellään joukkuekaverilla ei ollut siteitä tai tampooneja mukana. Laitoin alushousujen sisään toisen sukkani ja pelasin treenit pokalla ilman toista sukkaa kengässä. Monella tapaa epämukavaa, voin kertoa.

Varmaan monella teistäkin on kokemuksia, kun on aivan väärässä tilanteessa ilman oikeanlaisia varusteita, kun menkat päättävät alkaa. Mutta harva pystyy kuvittelemaan millaista tämä olisi, jos sama toistuisi joka kuukausi.

Itsehän olin päättänyt lähteä Hammastunturiin hiihtämään ja itse minä unohdin tampoonit nuorena kotiin. Mutta entä jos niitä tampooneita, siteitä tai kuukuppia ei olisi, eikä niiden saamiseen olisi mahdollisuuttakaan?

Menkat ovat edelleen tabu

En ole koskaan ennen osannut ajatella tätä:

Kuukautissuojat ovat luksustuotteita, joihin köyhimmillä tytöillä ja naisilla ei ole varaa.

Tämän vuoksi myös tytöt ympäri maailman joutuvat jäämään pois koulusta kuukautisten vuoksi. Pahimmillaan kunnollisten vessojen ja kuukautissuojien puute saa tytöt keskeyttämään koulunkäynnin kokonaan. Uskomatonta ja aivan kamala fakta, mutta totta.

Kansainvälinen kuukautispäivä 28.5.

Päivän tavoitteena on maailma, jossa kaikki tytöt ja naiset voivat hoitaa kuukautisensa hygieenisesti, yksityisesti ja turvallisesti. Samalla pyritään rikkomaan kuukautisiin liitettyjä tabuja ja lisäämään tietoisuutta siitä, miten tärkeä rooli hyvällä kuukautishygienialla on siinä, että tytöt voivat käydä koulua ja olla yhteisönsä täysvaltaisia jäseniä vuoden jokaisena päivänä.

Kuukautispäivää vietetään vuosittain 28.5. eli tänä vuonna nyt torstaina.

Kuukautiset ovat edelleen, 2020-luvulla vaiettu, usein kiusaantumista herättävä puheenaihe, josta ei puhuta riittävästi. Huomasin itsekin sukkatarinaa kirjoittaessani, etten ole varmaan koskaan puhunut siitä kenellekään.

Tai olisittepa nähneet osan porukan ihmetyksen, joka heräsi siellä Hammastunturilla, kun kerroin avoimesti, että tarvitsisin nyt vähän pidemmän yksityishetken menkkojen vuoksi. Mielestäni vastaavanlainen oli saatava tietoon jo sen vuoksi, että tulevat eräoppaat osaavat ottaa asian tulevilla asiakasretkillä huomioon: minuutin pissatauko ei välttämättä aina riitä.

Terveysongelmia, väliinjääneitä kouluviikkoja ja haitallisia perinteitä

Maailman köyhimmissä maissa huono kuukautishygienia aiheuttaa tytöille terveysongelmia. Kotitekoisia siteiden korvikkeita joudutaan improvisoimaan saatavilla olevista materiaaleista, kuten vanhoista rievuista, sanomalehdistä, hiekasta, höyhenistä tai lehmän lannasta. Kouluissa olevista vessoista saattaa puuttua kokonaan ovi tai lukko.

Usein tytöille ei jää muuta mahdollisuutta kuin jäädä kotiin kuukautisten ajaksi. On sanomattakin selvää, että on vaikeaa suoriutua koulusta täyspainoisesti, jos siellä ei pysty käymään. Sukupuolten välinen tasa-arvo on vaikea saavuttaa, kun koulutuksen välille syntyy kuilua.

Tämän lisäksi kuukautisiin liittyvät tabut ja haitalliset perinteet rajoittavat tyttöjen elämää. Esimerkiksi Nepalissa elää yhä paikoin uskomus, että nainen on kuukautisten aikana epäpuhdas. Tästä johtuen tyttö tai nainen täytyy eristää muusta perheestä kuukautisten ajaksi esimerkiksi talliin tai ulkorakennukseen. Uskomuksen mukaan jumalat suuttuvat, mikäli naista ei eristetä. Eristäminen on ollut rikos vuodesta 2017 lähtien, mutta syvälle juurtuneet uskomukset on vaikea katkaista.

Mitä Kirkon Ulkomaanapu käytännössä tekee?

Olen pitkään ollut Kirkon Ulkomaanavun kannattaja. KUA tekee töitä myös sen eteen, että jokaisella tytöllä olisi mahdollisuus laadukkaaseen koulutukseen – myös kuukautisten aikana. Tuntui erittäin helpolta ja jopa kunnialta saada tehdä yhteistyötä tällaisen tahon kanssa ja tällaisen asian vuoksi.

Kirkon Ulkomaanapu:

Jakaa hygieniapaketteja haavoittuvassa asemassa oleville tytöille, esimerkiksi pakolaisleireillä. Kuukautissuojien lisäksi hygieniapaketeissa on mm. saippuaa, alushousuja sekä ohjeet siteiden käyttöön.

Rakentaa kouluihin tytöille ja pojille erilliset vessat, joissa on käsienpesupisteet. Tällöin tyttöjen on turvallista ja hygieenistä käydä koulupäivän aikana vessassa vaihtamassa kuukautisside. Yksinkertaiset asiat, kuten omat vessat ja lukko ovessa, parantavat tyttöjen turvallisuutta.

Järjestää koulutuksia hyvästä kuukautishygieniasta sekä siitä, miten tärkeää on, että tytöt pääsevät käymään koulua myös kuukautisten aikana. Koulutetaan niin oppilaita, opettajia kuin vanhempia.

Tekee vaikuttamistyötä haitallisten perinteiden kitkemiseksi. Yhdessä muiden järjestöjen kanssa tehdään töitä, jotta tyttöjä syrjivä ja vaarallinen käytäntö saataisiin kitkettyä pois.

Tässä alla olevat kuvat ovat viime vuoden kuukautispäivältä, jolloin KUA jakoi yhteensä 19 850 tytölle Bidibidin pakolaisasutusalueella Pohjois-Ugandassa. Pakkauksen lisäksi tytöt saivat koulutuksen tarvikkeista ja siitä, mitä kuukautisia ensimmäisen kerran kokevat voivat odottaa. Hygieniapakkausten avulla tytöt selviävät koko lukukaudesta.

Ja jos kuukautiset tuntuvat pieneltä asialta (mitä ne eivät ole), asioiden laajutta voi ymmärtää muun muassa näiden faktojen kautta:

Keski-Afrikan tasavallassa lukutaito on Afrikan heikoimpia. Erityisen huono tilanne on tytöillä ja naisilla, joista vain 26 % osaa lukea. Puutteellinen kuukautishygienia on todellinen uhka tyttöjen koulunkäynnille. Samoin puhtaan veden puute kouluissa on suuri haaste. Viime vuonna KUA:n tuella kahdeksan koulun oppilaat saivat käyttöönsä puhdasta vettä ja oppilaiden käyttöön rakennettiin yhteensä 69 saniteettitilaa.

Maailman suurimmalla pakolaisleirillä Bangladeshissa KUA tukee erittäin haavoittuvassa asemassa olevia rohingya-vähemmistöön kuuluvia naisia ja tyttöjä. Rohingya-vähemmistöön kuuluvat naiset ja tytöt ovat paenneet naapurimaansa Myanmarin väkivaltaa ja vainoa. Monet heistä ovat joutuneet kokemaan seksuaalista väkivaltaa. Tiheään asutussa pakolaisten hökkelikylässä asuu noin 850 000 ihmistä. KUA tukee naisille ja tytöille rakennettuja turvatiloja, joissa tytöt ja naiset pääsevät oppimaan luku- ja laskutaitoa ja saavat psykososiaalista tukea traumaattisten kokemustensa käsittelyyn sekä elämäntaitoneuvontaa, kuten kuukautishygieniaa.

Mitä voin itse tehdä auttaakseni?

On sanomattakin selvää, että vaikka meilläkin näitä ikäviä kuukautishetkiä varmasti on riittänyt, elämme etuoikeutetussa asemassa. Haluan ainakin itse olla auttamassa köyhempien maiden tyttöjä saamaan tarvittavaa tukea, tarvikkeita ja koulutusta. Kyllähän te tiedätte, että maailman tyttöjen hyväksi tehty työ on ollut sydämelläni vuosia.

Tee kuukautislahjoitus.

12 eurolla tyttö saa hygieniapaketin koko lukukaudeksi, jolloin hänen koulunkäyntinsä jatkuvuus on sen puolesta turvattu. 24 eurolla kaksi saa saman, 36 eurolla kolme…

Kuukautislahjoitus voi sanaleikistään huolimatta olla joko kuukausittainen tai kertaluontoinen. Itse ajattelin laittaa 120 euroa lahjoitukseen. Summa on itselleni kohtuullisen suuri, mutta noille 10 tytölle moninkertaisesti tärkeämpi, kun jokainen heistä selviää lukukauden läpi riittävin tarpein. Mutta yhtä lailla se 12 euroa on iso apu perille.

Toistan vielä, jos yritit skipata edellisen kehotuksen ohi: Tee kuukautislahjoitus täällä ja ole viemässä apua sinne, missä sitä tarvitaan.

Menkoista, naiseudesta ja kaikkeen siihen liittyvästä voi olla kiitollinen vasta, kun sen vuoksi ei joudu liikaa kärsimään.

-Henriikka

Kuvat Ugandasta: Kirkon Ulkomaanapu

Maailman paras äitienpäivälahja

Kaupallinen yhteistyö: Toisenlainen lahja

Viikon päästä on äitienpäivä. Ajattelin hankkia äidille vuohen, pari koulupukua tai ammattikoulutuksen. Tai ehkä sittenkin rauhaa! Jos saan muut sisarukset mukaan lahjaan, niin hankimme ehkä tuhannen hengen aterian. Tai vähän vaatimattomammin; huussin.

Mistä näissä eriskummallisen kuuloisissa lahjaideoissa on kyse? Kyse on Toisenlaisista lahjoista, eettisistä lahjoista, joiden avulla lahjanantaja voi lahjansaajan ilahduttamisen lisäksi tehdä hankinnallaan ihmeitä siellä, missä sitä eniten tarvitaan. Pienenkin rahasumman lahja muuttaa vaatimattomammissa oloissa elävien perheiden arkea kehitysmaissa.

Meidän perheessä Toisenlainen lahja on ollut jo yli 10 vuotta klassikkolahjatavaraa – aina toimiva, aina mieluinen. Muistan myös, kuinka sain 10 ja puoli vuotta sitten kavereiltani 18-vuotislahjaksi 100 euron arvoisen Toisenlaisen lahjan, joka sisälsi kaikkea puhdasta vedestä kanoihin ja koulupukuihin. Vaikka olin silloin mielissäni myös lahjakortin rinnalla saaduista kultaisista Converseista, niin muistan olleeni erittäin otettu, että ystäväni hankkivat minulle juuri sellaisen lahjan.

Olemme vieneet Toisenlaisia lahjoja perheenjäsenien ja ystävien kanssa myös ihan uudelle levelille: siemenlajitelman rinnalla voi antaa pussin jonkun ihanan kevätkukan siemeniä valmiiksi ruukkuun kylvettynä, tai jos lahjoittaa avustuskohteeseen kasvimaan, voi lahjansaajalle antaa lahjakortin rinnalla vaikka sadonkorjuukasviksia. Lahja ei toki ole silloin enää yhtä aineeton, mutta itse pidän vieläkin merkityksellisempänä sitä, että se on tarpeellinen. Turhaa materiaa ja nopeasti, tavan vuoksi kaupan hyllyltä kiskottuja lahjoja on kodit jo pullollaan.

Toisenlainen Lahja on ekologinen ja aineeton lahja, jonka avulla voi ilon tuottamisen lisäksi tukea kaikista vaikeimmissa oloissa elävien ihmisten toimeentuloa. Kirkon ulkomaanavun avustuskohteisiin lahjoitetaan esimerkiksi vuohia, koulupukuja ja puuntaimia, joiden avulla köyhyyden kierre voidaan katkaista. Työtä tehdään kaikkein köyhimpien ihmisten kanssa uskontoon, etniseen taustaan tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta.

Itseäni koskettavat erityisesti naisten ja tyttöjen koulutusta edistävät lahjat, niin kuin kokonainen ammattikoulutus, jonka voi hankkia 30 eurolla. Yrittäjyyskoulutuksen saa 50 eurolla ja lukutaidon satasella.

Toisenlaisen lahjan nettisivuilla on paljon koskettavia ja informatiivisia esimerkkitarinoita siitä, kuinka lahjat ovat auttaneet ympäri maailmaa, esimerkiksi Myanmarissa, Nepalissa ja Somaliassa.

Yllä olevassa kuvassa on 32-vuotias Dirinaw. Hän sai miehensä Jobin kanssa konkreettisen avun hädän hetkellä lahjana saaduista vuohista, joista yhtä hän pitää kuvassa sylissään:

”Vuohista on hyötyä. Kun saamme kilejä, myymme niitä eteenpäin. Näin saamme rahaa koulumaksuihin”, Dirinaw kertoo.

Ennen heillä oli paljon isompi vuohikatras. Eräänä täysin tavanomaisena päivänä Dirinawin puoliso, Job, oli vuohien kanssa käyskentelemässä niityllä. Yllättäen aseistetut hyökkääjät tulivat ja ryöstivät kaikki vuohet. Yhdessä hetkessä perheen koko toimeentulo katosi.

Nyt elämä on hiljalleen palaamassa takaisin vanhoihin uomiinsa. Dirinawin perhe sai Kirkon Ulkomaanavulta kolme vuohta ja tulevaisuus näyttää taas valoisalta. Vuohenmaidosta saamillaan tuloilla he ovat jo saaneet ostettua neljännen vuohen. Tuloista riittää myös lasten koulumaksuihin.

”On tärkeää, että lapset käyvät koulua. Olisi hyvä, jos lapset saisivat paremman elämän, ettei heidän tarvitsisi kestää samoja ongelmia kuin mitä minulla on. Ehkä he saavat hyvän työn ja elävät onnellisesti perheensä kanssa”, Job pohtii.

Toinen konkreettinen tarina koskee ugandalaista Agnesta, 50v, joka hymyilee ikioman ruokakojunsa takana.

Vielä muutama vuosi sitten perheen elämä oli äärimmäisen raskasta: lasten isä kuoli yllättäen ja pohjattoman surun keskellä äiti oli huolissaan myös perheen toimeentulosta.
Ahdinko helpottui, kun Agnes sai KUA:lta siemeniä ja työkaluja, joilla hän pystyi aloittamaan viljelyn. Nyt urhean äidin kasvattamat tuotteet päätyvät perheen ruoaksi ja myyntiin asti. Köyhyys on vihdoin päättynyt ja äiti ja lapset voivat hyvin!

Naurattaa ja hellyyttää Toisenlaisen lahjan äitienpäivä slogan:

”Ilahduta äitiä vuohi-lahjalla!”

Vaikka noin se juuri on. Oma äitini ainakin riemastuu paperisesta lahjakortista tai sähköisestä kortista, jossa kerrotaan lahjan ja siihen käytettyjen rahojen menevän perille sinne, missä niitä eniten tarvitaan.

Jos te harkitsette äidillenne lahjaksi esimerkiksi ompelukonetta Nepalista tai ruoka-avustusta Ugandan orpolapsille, niin vielä ehtii hyvin. Aina ehtii auttaa. Pahviset lahjakortit pitäisi ennättää perjantaiksi postissa perille, jos ne tilaa viimeistään ylihuomenna, tiistaina 7.5. klo 13.00 mennessä. Sähköisesti toimitetut lahjat löytävät tietysti perille vaikka vasta äitienpäivänä hankittuna.

Vähemmän, tarpeellisempaa, ajatuksella.
Ennen kaikkea rakkaudella.

-Henriikka

Kuvat avustuskohteista: Toisenlainen lahja / Kirkon ulkomaanapu

Ollaan yhdessä vain ihmisiä

Kaupallinen yhteistyö: Vain ihmisiä -kampanja

Yllä olevassa kuvassa hymyilee kaksi ihmistä, jotka tapasivat toisensa ensi kertaa tuntia aiemmin: minä ja uusi kaverini Omkar. Oli hyvä, että yhteiskuvan ottamista pitkitettiin muutamalla hetkellä tapaamisesta, sillä tunnin juttelun jälkeen hymy oli jo jännityksen sijaan vapautunut. Meillä oli ihan oikeasti kivaa.

Miksi sitten istumme yhdessä vakkarikahvilani nurkkapöydässä?

Amnesty, Kirkon Ulkomaanapu ja Suomen Punainen Risti ovat vaalien alla yhdessä järjestäneet Vain ihmisiä –kampanjan. Kampanjassa kannustetaan kuuntelevaan, keskustelevaan ja moniääniseen kulttuuriin:

että unohtaisimme ennakkoluulot, tustustuisimme myös tuntemattomampaan ja kohtaisimme toisemme vain ihmisinä.

Kun minua kysyttiin kampanjaan mukaan, vastasin samantien myöntävästi. En harkinnut hetkeäkään. Juuri tällaisten kampanjoiden parissa näen itseni bloggaajana ja sosiaalisen median aktiivina. Haluan hypätä uuteen ja tuntemattomaan, sekä dokumentoida ihmisen ja ihmisten mietteitä ja aatoksia. Lisäksi haluaisin olla niidenkin ääni, jolla ei ole omaa mediakoneistoa tai ääntä yhteiskunnassa.

Sovimme, että tapaisin kampanjan tiimoilta henkilöä, jotta saisin kirjoitettua ihan oikeasti kohtaamisesta. Kerroin kampanjasta vastaavalle henkilölle, että näkisin etenkin maahanmuuttajat ja yksinäiset vanhukset itselleni sellaisina, joiden tarinan minä haluaisin kuulla ja joiden tarinan tahtoisin muiden kuulevan. Heidän äänensä koen myös usein jäävän yhteiskunnassamme kuulematta.

Mutta kun kampanjasta vastannut henkilö sitten kysyi, olisiko minulle esimerkiksi maahanmuuttaja-kontaktia, jonka kanssa voisin sopia tapaamisen, hiljenin. On kamala ymmärtää oma kuplansa ja miten tiukasti siellä kököttää. Pienen häpeän hetken jälkeen vastasin viestiin:

“Onko teillä kontakteja tähän? Itse en tunne ketään turvapaikanhakijaa tai maahanmuuttajaa, mikä on kyllä tosi sääli.”

Omkar löytyi onneksi koordinaattorin verkostojen kautta. Ehdotin tapaamispaikaksi kahvilaa, jonne veisin mielellään uuden ystävän, ja näin saimme sovittua aamukahvit viime perjantaille.

Myönnän, että jännitin aika paljon tapaamistamme. Jännitys ei ollut kuitenkaan negatiivista, vaan sellaista mitä tuntee, kun asia on tärkeä. Kohtaaminen tuntui merkitykselliseltä. En kaiken lisäksi koe itseäni useinkaan kovin mukavaksi tutustumistilanteissa, vaikka samalla rakastinkin ihmisiä ja heidän tarinoitaan. Tutustuminen on vain aina yhtä voimia vievää.

Omkarin kanssa pääsi kuitenkin juttuun heti. Hän katsoi silmiin, puhui paljon käsillään ja oli hyväntuulinen. Ei hän paljon hetkahtanut koko yhteistyökuviota ympärillä, olimme kahvilla vain. Ihmisiä vain. Kyselin kamalasti ja hymyilin paljon. Tuntui, että sain olla samantien oma itseni, en mikään kampanjarastia suorittava bloggaajamuija.

Vain ihmisiä -kampanjaan on luotu erilliset kohtaamiskortit, joiden avulla keskustelu uuden ihmisen kanssa on helpompi aloittaa. Meilläkin oli omat korttimme, jotta pääsisimme keskustelun makuun. Mutta lopulta kävikin niin, että kortit jäivät pöydälle lepäämään, ja keskustelu lähti käyntiin samantien ilman niitä.

Omkarin elämäntarina on vaikuttava. 34-vuotias Omkar syntyi Intiassa, suoritti lääkärintutkinnon Venäjällä, lähellä Moskovaa, minkä jälkeen muutti useaksi vuodeksi Lusakaan, Sambian pääkaupunkiin. Siellä hän odotti valmistuvia lääkärinpapereitaan, majaili ex-tyttöystävänsä vanhempien kotona, teki töitä karaokeravintolassa ja myöhemmin DJ:nä, erosi tyttöystävästään ja muutti sambialaiseen kommuuniin. Siellä hän eli omien sanojensa mukaan lupsakkaa elämää todella vaatimattomissa oloissa, mutta todella mukavien paikallisten seurassa.

Myöhemmin hän sai Lusakasta töitä lääkärinä, työskenteli gynekologina ja synnytyslääkärinä, sekä sittemmin syöpäkeskuksessa. Suomalaisen kätilövaimon vuoksi hän muutti muutama vuosi sitten Suomeen ja on nyt oppinut puolentoista vuoden aikana niin hyvän suomen kielen, että kuvittelin hänen asuneen Suomessa jo yli kymmenen vuotta. Kävimme siis keskustelua vain suomeksi.

Parituntisen kahvihetkemme aikana Omkar sai viestin, että hänet on valittu lääkäreille tarkoitetulle suomen kielen kurssille. Ihan mahtava juttu.

Olin mielessäni ajatellut, että istuimme kahvilla ehkä tunnin. Lopulta jouduin lähtemään kahden tunnin jälkeen seuraavaan palaveriin ja jäi olo, että olisimme hyvin voineet jutella paljon pidempään.

Luulen, että positiivinen elämänasenne ja nauru olivat niitä asioita, jotka meitä kahta yhdisti. Vaikka elämäntarinamme ovat hyvin erilaiset, vaikka olemme syntyneet eri puolilla maapalloa, teemme täysin erilaista työtä ja olemme eri sukupuolta, asenteissamme elämään löytyi paljon samaa. Erityisen hyvin jäi mieleen Omkarin lause:

“Pitää nauraa kaikelle, jos siihen on mahdollisuus.”

Jälkikäteen mietin, olisinko ajatellut Omkaria erityisesti maahanmuuttajana, jos tilanne ei olisi rakennettu sille tiedolle. Oli mukava tajuta, että en.

Samana päivänä myöhemmin kävi myös tilanne, mikä huojensi omaa mieltäni. En ehkä eläkään niin tiukassa kuplassa kuin pelkään. Nousin lähijunaan, kun kuulin jostain läheltä tervehdyksen: “Moi.” En tajunnut, että tervehdys oli minulle, kunnes se toistui. “Moi!” Käännyin ympäri ja näin kyseisen vakkarikahvilan omistajan iloisen hymyn ja silmät. “Moiiii! Anteeksi en yhtään tajunnut, että moikkasit mua!”

Kävin hymyillen istumaan ja tajusin, että hänhän on myös maahanmuuttaja. Ja suurin osa kahvilan työntekijöistä ovat alunperin Kreikasta. Ja myös toisen vakkarikahvilan omistaja ja työntekijä ovat maahanmuuttajia Turkista. Yhtäkkiä lista piteni usealla nimellä.

Tunnenhan minä maahanmuuttajia, mutta en vain ole ajatellut heitä maahanmuuttajina, vaan ihmisinä. Vain ihmisinä, niin kuin itseänikin.

Kenen tarinan sinä haluaisit kuulla? Tai kenen tarinan tahtoisit muiden kuulevan?

Meillä kaikilla on oma, ainutlaatuinen tarinamme, mutta myös paljon yhteistä – tunteita, muistoja ja tulevaisuuden toiveita. On helpottavaa olla yhdessä #vainihmisia.

Nyt ryhdistäydyn mukavien kahvimuistojen ääreltä vaalipäivään ja suuntaan suihkun jälkeen uurnalle. Tuntuu juhlalliselta. Olen tällä kertaa monien ajatushetkien ja vaalikoneiden kautta päättänyt antaa ääneni Vasemmistoliitolle. Jotta kahvimuistot eivät lipuisi liian kauas, änestyslipukkeen tiputtamisen jälkeen suuntaamme vaalikahveille.

Hurraa kohtaamiset, hurraa demokratia!

-Henriikka

Kampanjan tiedote