Ystävänpäiväkorttianalyysi

Lähetin tänä vuonna 45 ystävänpäiväkorttia. Perinteisesti etanapostilla, totta kai. En saanut itse ainoatakaan.

Ystäväni purskahti hyväntahtoiseen nauruun, kun kuuli tämän. Oikeasti en ole lainkaan pahoillani. Harva lähettää enää kortteja tai mitään tavallista postia ylipäänsä. Ja jos lähettää, niin se tapahtuu usein jouluna. Sitä paitsi pahimpia on kortit ja kirjeet, jotka lähetetään paniikissa sen vuoksi, että “sekin lähetti meille.” Rakastan vain itse postilaitosta ja oli kiva kirjoitella ystäville. Tämänhetkinen arkeni on hektistä ja viesteihin vastaamainen jää usein huomaamatta. Kortti on hyvä tapa sanoa, että muistan kyllä sinua edelleen, olet ajatuksissa. Homma lähti vähän lapasesta, mutta se on luonteelleni ominaista.

Eikä totuuskaan ole ihan näin karu: sain kyllä kaksi korttia, ne vain annettiin ihan kasvokkain. Näitä kahta korttia olenkin syvämetabioanalysoinut tänään sunnuntaita istuessani.

Molemmat saamani kortit olivat aivan ihania ja liikuttavia. Sain kaksi keskenään täysin erilaista korttia, mutta syyt korttien valintaan olivat olleet samat: “Kortin näkiessäni tiesin, että minun pitää valita juuri tuo kortti. Sehän kuvastaa täysin sinua!

Ensimmäinen kortti oli vuoriteemainen kortti seikkailijalle, ja tekstistä paistoi läpi vannoutunut palo seikkailutulevaisuuteen. Tulemme kortinantajan kanssa aivan varmasti valloitamaan kaikki maailman vuoret ja ylittämään kaikki esteet. Kortti oli rohkeutta, uskallusta ja uteliaisuutta.

Toisessa kortissa pieni tyttö kyhjötti pajunoksalla. Se oli ensimmäisen kortin vastakohta. “Ostin tän, koska sä oot mun pieni ystävä, ja jotenkin sä tulit tästä mieleen. Mun intuitio ei kuitenkaan ollut, että olisit yksin ja kylmissäsi, vaan kotona luonnon keskellä, lämpimässä ja turvassa pajunkissapedillä.

Molemmat ystävät tuntevat minut todella hyvin, enkä mahtanut liikutukselleni mitään. Mitkä ihanat kortit, miten hyviä ja syviä ystäviä ja ystävyyssuhteita.

Ehkä se onkin ystävyydessä parasta: toisen ystävän seurassa korostuu toinen piirre, toisen kanssa joku ihan toinen. Ja silti molemmissa tilanteissa voi olla täysin oma itsensä. Parhaissa ystävyyssuhteissa korostuu koko personallisuuspiirteiden skaala, kun oppii luottamaan, ettei ystävä jätä monenkirjavista tunteista, ajatuksista ja luonteenpiirteistä huolimatta. Sitä voi olla samaan aikaan maailman rohkein ja pelottomin nainen ja heikko, pajunkissankokoinen tytöntyllerö.

Ihanaa ystävänpäivän iltaa kaikille.

-Henriikka

Muista lähettää ystävänpäiväkortit!

ystis2 kopio

Rakastan postilaatikosta tipahatavaa postia. Odotan joka päivä jännityksellä, mitä posti on tuonut, vaikka useimmiten minua muistavat vain Verohallinto ja erinäiset pitsapaikat, joita ei jostain syystä koske “ei mainoksia” -kyltit).

Ystävänpäivä on sunnuntaina. Voi kuinka toivoisin, että etanakortteja ja -kirjeitä lähetettäisiin mahdollisimman paljon. Ja nimenomaan oikealla ajatuksella lähetettyjä, ei velvollisuudentunnosta kasaan kyhättyjä. Ehkä lähettäjän, ehkä vastaanottajan, ehkä molempien näköisiä.

Joulukorteissa on ollut lapsuudestani saakka sellainen velvollisuudentuntu. Muistan suurimman osan meidänkin kotiimme tupsahtanesta korteista olleen vailla syvyyttä, pelkällä allekirjoituksella valjastettuja. Ajatusta niissäkin on tietysti ollut, mutta moni kortinlähettäjä voisi varmasti vähentää määrää ainakin puolella ja panostaa laatuun. Kirjoittaa vaikka itse edes yhden lauseen.

Ja toisaalta joukossa oli ne helmet! Lämpimin lausein kirjoitettu, ehkä itse askarreltu. Sellaisista korteista tulee olo, että lähettäjä on oikeasti miettinyt vastaanottajaa. Halunnut muistaa ja ilahduttaa juuri häntä. En usko olevani ainoa, joka löytää mieluummin tällaista postia postilaatikosta tai eteisen matolta. Enkä nyt tarkoita mitään yleviä maratonkirjeitä, joita juuri rakastuneena lähetellään, vaan sellaisia jossa olisi edes vastaanottajan nimi.

Ystävänpäiväkortit pitää lähettää viimeistään ylihuomenna, keskiviikkona 10.2.
Ehtisitkö kirjoittaa yhden tai pari?

-Henriikka

Kuva: Etsy / Emily Mc Dowell Studio