Kuluneen vuoden seesteisimpiä hetkiä

Vuoden lähestyessä loppuaan, sitä alkaa väkisinkin miettiä, mitä vuoteen on mahtunut ja millaisia tunnelmia missäkin vaiheessa vuotta on ollut.

Aion tehdä laajan tilinpäätöksen myöhemmin, viimeistään kotiin päästyäni, mutten voi kieltää aivojani ajattelemasta jotain jo etukäteen. Kulunutta vuotta miettiessäni pintaan nousee tunnetiloja: jännitystä ja odottamista, isoa innostumista ja hirveää häsää.

Joukossa on onneksi myös joitain hetkiä, jotka tuntuvat syvän rauhallisilta ja tyytyväisen seesteisiltä sydämenpohjassa saakka.

Yksi seesteisen olon hetkistä oli pikkujoulut Långvikissa. Eilen jakaessani uintikuvat samalta yöreissulta, tuli mieleeni kaivaa kansiostaan vielä loput suosikit kuvasta.

Olimme Kirkkonummella vain yhden yön, mutta aika tuntui jotenkin paljon pidemmältä. Päällimmäisenä on mielessä rauha. Joululoma oli pian ovella, suurin osa hommista jo tehty ja taputeltu, ja mielessä ymmärrys siitä, että pystyn saamaan loputkin työt ja rästit tehdyksi. Aina, useinkaan, ei tarvita edes tyhjää to do -listaa, vaan tieto siitä, että kaikki tulee hoitumaan ajallaan.

Yksi tänä vuonna mukaan tarttuneista matkakumppaneista on Eeva. Harmi vain, hän ei niin auliisti asetu samalle puolen kameraa kuin minä, vaan pysyttelee yleensä kuvaajan paikalla. Yllä on kuitenkin harvinainen yhteiskuva, klassinen hissiselfie! Johtui varmaan yhdessä tasavertaisesti jaetusta viinipullosta, että tähän onnekkaaseen tilanteeseen päädyttiin.

Muitakin seesteisiä hetkiä on jaettu tänä vuonna nimenomaan samalla seuralla. Meitä taitaa yhdistää toive raivata työn ja arjen keskelle keidashetkiä: Loppukesästä Kolilla aamuyön kuvausten jälkeen haimme läheiseltä bensa-asemalta pitsaa ja lojuimme mökissä koko päivän ja paluumatkalla Helsinkiin pidimme ainakin kolme jäätelötaukoa. Syksyllä Eeva ajoi ohikulkumatkallaan minun ja siskoni luokse Ylläkselle, jotta pääsisi kanssamme saunomaan ja porealtaaseen, sekä nauttimaan hotelliaamiaisesta.

On ihan huikean hyvä tunne, kun sydämessä on rauha. Kun mieli on tyyni ja levollinen.

Monia sellaisia hetkiä ei tule vuodelta 2017 mieleen, mutta onneksi tuli sentään yksi. Monestihan levottomuutta vain itse ruokkii ihan suotta. Pitäisi muistaa, että harvoin omassa päässä pyörivät aiheet ovat yhtä tärkeitä kuin itse hetkellisesti luulee erehtymään.

Rauhaa tulevalle vuodelle.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (IG, Facebook)
Huom! Yöpymisen tarjosi Långvik, en siis vastannut kaikista kustannuksista itse.

Kamalien asioiden absurdi ihanuus

Inhoan uida avannossa, kastautua kylmään veteen. Silti minun on tapana tehdä niin joitain kertoja vuodessa.

Nämä kuvat ovat on ottanut Eeva, muutamaa päivää ennen matkaa. Olimme viettämässä Kirkkonummen Långvikissa kahdenkeskeisiä pikkujouluja, ja päätin käyttää aamulla muhkean kylpytakin ja pitkän laiturin hyödykseni.

Lopulta olin kasvoja piiskaavassa lumisateessa, hyisessä vedessä niin pitkään, että molempien käsieni pikkusormista lähti usean päivän ajaksi kunnollinen tunto.

Miksi sitten teen niin, jos inhoan? En tiedä.

Jos kaikki olisi aina loogista, niin elämä olisi yllättävän tylsää.

Mahdollisia syitä: itsensä ylittäminen, yllättävän shokkitilanteen aiheuttama positiivinen stressireaktio kehossa, kylmä vesi kiehauttaa oman veren kivasti liikkeelle ja jälkikäteen on onnellinen olo. (Tässä tapauksessa tietysti hienojen kuvien hakeminen, huomion hakeminen, muille makeileminen.)

On paljon kamalia asioita, joita tekee vaikka tietää ne periaatteessa epänautinnollisiksi. Korkeilla paikoilla keikkuminen. Valvominen, vaikka väsyttää. Omien pierujen haistelu. Liian wasabin sively sushin päälle. Jelly Beanien yrjön ja vaikunmakuisten karkkien ostaminen ja syöminen. Extreme-urheilu nyt kokonaisuudessaan.

Toistan: Jos kaikki olisi aina loogista, niin elämä olisi yllättävän tylsää. Kuvitelkaa nyt! Olisi järjetöntä, tai siis nimenomaan aivan liian järjellistä, jos kaikki olisi rationaalista ja ohjenuorien mukaista.

Eriskummalliselta tuntuu myös katsoa näitä kuvia. Istun hotellihuoneessa ja ulkona, Sansibarin saaren lämmössä, on 27 astetta lämmintä. On aamu. Aion mennä nauttimaan auringosta, uimaan Intian valtameressä ja pelaamaan beach volleytä. On periaatteessa aika kamalaa, että itseään joutuu kärventämään tällaisissa lämpötiloissa. Käytännössä ei.

-Henriikka

Kuvat: Eeva Mäkinen (IG, Facebook)
Pipo: Myssyfarmi (saatu)

Kun kaikki muutki fiilistelee niin mäki

ping_ryhmakuva 2

Katsokaa nyt tuota kuvaa! Näytän siltä, että räjähdän pian, kun olen niin iloinen. Takarivin oranssihiuksisen Miesketun leuka loksahtaa kohta sijoiltaan, jos hän hymyilee enää yhtään leveämmin. Eikä kovin surullisilta näytä muukaan sakki.

Osallistuin perjantaina Långvikissa järjestettyyn PING Helsinkiin, sisältömarkkinoinnin festareille, joka toi yhteen suomalaiset somevaikuttajat ja yritykset. Osallistuin tapahtumaan viimekin vuonna, mutta voi miten moninkertaiseksi tapahtuma oli kasvanut tänä vuonna! Sadat ihmiset nauroivat, juttelivat, kuuntelivat, luennoivat ja kyllä, toteuttivat juuri sitä kuuluisaa verkostoitumista. Olin keskustelemassa tapahtumasta ennakkoon myös Radio Helsingissä ja podcast on kuunneltavissa heidän nettisivuiltaan.

Pidin itse tapahtumassa yhden workshopin ja paneelikeskustelun Blogibarometri-tutkimuksesta, josta olen ollut nyt kahtena vuonna vastuussa. Ennen kaikkea pyrin kuitenkin imemään itseni ilmiöitä, sitaatteja, vaikutteita, signaaleja ja intoa omaan työhön ja tekemiseen. Yritin kuunnella korvat enemmän höröllään kuin koskaan ja kirjoittamaan muistiin asiat, jotka saivat silmäni pyöreämmiksi ja sydämeni läpättämään (“The Future is not about the knowledge but understanding.” -Gerd Leonhard)

Bloggaaminen ja some on intohimoni, haluan tehdä sitä yhä vain paremmin, yhä paremmat tavoitteet mielessäni. Etiikka ja ihmisyys ovat aina olleet itselleni tärkeitä arvoja, joita haluan kantaa mukanani läpi digi- ja somepresenssin. Ja vaikka haluan tehdä töitä kuin ammattilainen, haluan nimenomaan olla yhtä innoissani ja utelias kaikesta kuin yllä olevassa kuvassa.

PING:issä sain yhtä lailla inspiraatiota tulevaisuudentutkijan uskomattomasta luennosta kuin silkasta iloisesta yhdessäolosta. Ja etenkin siitä, kun hyppäsin aamuyöllä auringon noustessa mereen uimaan keltainen sadehattu päässäni.

Maailma muuttuu, vaan ihminen on edelleen ihminen.

-Henriikka

#digielämä

Ps. Tällaisista jutuista twiittailen usein työhön keskittyvällä Twitter-tililläni @henriikkasi.

Kuva: Arttu Mustonen

Kehnon isosiskon hyvittelyt

yhteistyössä Långvik / Congress Wellness Hotel

On kamalaa tajuta, että on ollut kehno sisko. Että lähes symbioottisesta läheisyydestä huolimatta yhteinen laatuaika on ollut kortilla ja usein tavatessa on ollut se väsynyt narisija, turhaan valittaja. Pikkusisko on taas ollut se osapuoli, joka tulee yllätyksenä kylään katsomaan elokuvaa ja tuo ruokaakin mukanaan. Neuvoo elämänkriiseissä ja rauhoittelee hätäistä mieltä. Sanoo trampoliinikurssilla, että epäonnistuneiden volttien jälkeen tulee jossain vaiheessa varmasti taas hyvä.

Olen saanut lähiaikoina paljon kommentteja, että minut koetaan blogin ja muiden somekanavien välityksellä isosiskoksi. Useampi on kommentoinut täällä tai instassa, että kokee minut virtuaaliseksi siskokseen tai minun antaneen isosisaren lailla neuvoja eri elämäntilanteisiin. Vau, miten hienoa, miten koskettavaa. Otan teistä virtuaalisiksi siskoikseni (ja veljikseni) mielelläni jokaisen. Mutta apua, miten suuret saappaat, mikä vastuu. Antakaa anteeksi, jos joskus tyrinkin.

Tällaisten kunnianosoitusten ja kohteliaisuuksien esittäminen on saanut minut kuitenkin yhä enemmän pohtimaan, olenko ennättänyt ja pystynyt olemaan livenä alkuunkaan pätevä sisko. Se olisi kuitenkin prioriteetti numero uuno.

Laatuaika on aina laatuaikaa, muutamat lähetetyt mobiiliviestit eivät korvaa yhdessä vietettyjä hetkiä. Siksi päätin ottaa Roosaliinan mukaan viime viikonloppuna, kun lähdin lataamaan akkuja Kirkkonummelle, hotelli Långvikiin. Ja heti kun olin laittanut kutsun maailmalle, tajusin ettemme olleet reissaneet kahteen pekkaan sitten syksyn 2014 Kööpenhaminan reissun. Turmiollista!

Långvikin kokous- ja kylpylähotelli sijaitsee lähellä Helsinkiä, mutta kaukana kaupungin sykkeestä, merenrantamiljöössä. Perille ajelee puoli tuntia Helsingin keskustasta. Ja mikä sää meille sattuikaan: mieletön no filter -sää! Auringossa oli niin lämmin, ettei takkia tarvittu kun pyörimme Långvikin lähistöllä ihaillen merta ja arkkitehtuuria.

Ylläoleva kuva oli ainoa hetki, kun jaksoimme sosialisoida viikonlopun aikana. Hotellihuoneissa lymysi muitakin blogituttuja, sillä meidät oli kaikki kutsuttu Långvikiin starttaamaan PING Helsinki – sosiaalisen median festarit, jotka järjestetään Långvikissa toukokuussa. Kippis tulevalle tapahtumalle, odotan suurella innolla!

Viikonloppumme  päätarkoitus  ainoa tarkoitus oli rentoutua. Långvikissa oli käynnissä “Thank God it’s LÅNGWEEKEND” -viikonloppu, minkä vuoksi meneillä oli kaikennäköistä extratapahtumaa ja -ohjelmaa. Meitä kahta kiinnosti lähinnä kuulumisten vaihto, pitkät yöunet, kylpyamme ja hyvä ruoka. Voin vakuuttaa, että tämä neljän lista toteutui kevyesti.

Menimme kuitenkin iltapäivällä kokeilemaan myös erillistä pilates-henkistä rentoutus- ja venyttelyhetkeä. Liikuntasali oli koristettu kynttilöin ja kuin vaistomaisesti sisään astuessaan alkoi kuiskailla. Reilun tunnin venyttelyt tekivät hyvää niin mielelle kuin keholle. Huomasin jossain vaiheessa pohtivani, ettei minulla olisi aikaa tällaiseen, että tämä on liian hidasta. Ja samalla tajusin, että ne ajatukset olivat merkki siitä, että tarvitsen nimenomaan juuri sellaista. Inner peace, coming! Paremmaksi siskoksi, paremmaksi ihmiseksi.

Huikeiden urheilusuoritusten ja syvien hengittelyjen jälkeen pujahdimme valkoisiin kylpytakkeihin ja lähdimme Långvikin kehutulle spa-osastolle. Tepastelimme kuitenkin samantien takaisin. Niin kuin olime arvelleetkin, omasta hotellihuoneesta löytynyt poreamme vei voiton isosta allas- ja saunaosastosta.

Roudasimme radion kylppäriin, kaadoimme sekaan kylpyvaahdot- ja suolat ja keitimme kylpykaakaot valmiiksi. Radio löysi kolme kanavaa, joista valitsimme ruotsinkielisen kanavan, joka soitti täysin sekalaista listaa. Yllätysmomentti oli taattu, kun klassisen perään saattoi rämähtää soimaan räkäinen rokki.

Lauloimme mukana aina kun osasimme ja välillä muulloinkin. Kaadoin riehuessani kaakaot kylpyveden sekaan, mutta kuulemani mukaan suklaakylvyt tekevät hyvää.

Voi vitsi, miten olet kaunis, ajattelin kun katsoin Roosaliinaa illallispöydässä. Oranssissa mekossa ja huulissa hehkuva sisar on kyllä kauneimpia tuntemiani naisia. Ja koko illallishetki oli kaunis: istuimme melkein neljä tuntia syöden, juoden, jutellen ja nauraen. Tämä oli kai ensimmäinen yhteinen pitkä illallisemme.

Jouduin jonkun aikaa taivuttelemaan, että sain Roosaliinan valitsemaan maistelumenun. Sanotaanko näin, että meistä kahdesta minä olen ollut aina se keittiön yllätysannos ja sisko se lehtipihvi yrttivoilla. Sinnikäs taivuttelu kuitenkin kannatti ja illan aikana saimme söimme seuraavan setin:

Långvikin maistelumenu

Keittiön tervehdys
Peuranlapaa & ankanmaksaa
Kuningasrapua & muikunmätiä
Häränfileetä & pähkinämaitoa
Suklaata & tummaa olutta

Jälkiruoka oli gluteenittomuuden vuoksi molemmilla vaihdettu suklaakakkuun ja sorbettiin. Even better.

En ollut kuullut Långvikin ravintolasta koskaan mitään, hyvää enkä huonoa. Tämä ensimmäinen ja ainoa kokemukseni oli loistava. Ja katsokaapa ylläolevaa kuvaa ja arvatkaa, mikä kruunasi kokonaisuuden?

No, Earth Hour! Häpeissäni joudun toteamaan, että olin unohtanut koko tunnin, vaikka pidän ideaa huikeana. Ravintola kuitenkin muisti ja yllättäen meille tultiin ilmoittamaan, että ravintolan valot sammutetaan pian ja seuraava tunti menee kynttilänvalossa. Aivan ihana ja tunnelmallinen kokemus.

Ruoan kuvaamisen jouduin suorittamaan nopeasti puhelimen valossa, mutta tarjoilija lupasi hymyillen antaa minulle anteeksi.


Sitkeä yrityksemme oli mennä vielä illalla katsomaan elokuvaa hotellin somaan leffateatteriin. Vaan illallinen venyi eikä haitannut. Joimme kahvia vielä, kun leffasta oli mennyt jo puolet. Niinpä illallisen jälkeen kömmimme suosiolla isojen tyynyjen ja valkoisten lakanoiden väliin. Nukahdimme noin kymmenessä sekunnissa.

Aamuksi oli jäljellä aamiaisen lisäksi vain yksi hurja aktiviteetti: pingismatsi! Sopiva lopetus viikonlopulle, joka toivottavasti nosti isosiskopisteitäni. Eniten pitkien keskustelujen, muttei myöskään vähiten kohtalaisten puitteiden vuoksi.

-Henriikka