Etätöitä ihanien, äänekkäiden naisten keskellä

Yhteistyössä Asennemedia ja Valioasennemedia2016-group-hires-04150 kopio

Pari viikkoa sitten vietettiin Asennemedian kuvauspäivää. Uutta kuva- ja videosatoa oli saatava kasvaneen blogiagentuurin jengistä, joten kokoonnuimme Lauttasaareen, Villa Katayaan ammattikuvaajan ohjeistettavaksi.

Mistä näitä mieluisia tehtäviä oikein tipahtelee? Kameran edessä kököttämisen lisäksi olin saanut päivän ajaksi myös toisen tehtävän: tutustua uuteen Valio Lumo- proteiiniherkkuun, jotta osaan kirjoittaa teille uutuudesta enemmän.

Tein koko päivän etätöitä Lauttasaaresta käsin ja päivään mahtui niin puhelinpalaveria, kutsujen lähettelyä kuin tiedotteen kirjoittamistakin. Välillä hyppäsin kameran eteen, jonka jälkeen jatkoin taas töitä. Ehdin työpäivän aikana kuitenkin taidokkaasti maistelemaan kaikkia kolmea rahkamakua.

asennemedia2016-lumo-hires-00775 kopioasennemedia-2016-mimmit-01994 kopioasennemedia2016-lumo-hires-00820 kopio

Mikä on Valio Lumo? Terveelliselle välipalaherkuttelijalle suunnattu rahkauutuus, joka sisältää runsaasti proteiinia, muttei lainkaan lisättyä sokeria tai rasvaa. Tuotteet ovat laktoosittomia, ja lusikka on mukana kannen alla.

Tuote on tosi täyteläistä ja makua on runsaasti. Purkillinen vie ainakin oman nälkäni kunnolla, mikä on tärkeää välipalojeni kohdalla, sillä toisinaan välipalat korvaavat työpäivieni keskellä lounaan kokonaan. Ei tietenkään ole ideaalia korvata lounasta välipalalla ja onneksi tämä on itsellenikin harvinaista. Välipalat tukevat parhaassa tapauksessa aterioita ja on mukava, että niissäkin on variaatiota: välillä rahkaa, välillä välipalapatukoita, välillä hedelmiä…

Uutuutta on saatavilla kolmessa maussa: kuningatar, vanilja ja mandariini-juustokakku. Itse pidän ylivoimaisesti eniten kuningattaresta, joka maistuu aidosti marjoille. Bloggaajista tästä tuoteuutuudesta ovat kirjoittaneet ainakin Noorat, Alisa, Jonna ja Stella, jos haluatte lukea muidenkin mielipiteitä tuotteesta.

asennemedia2016-lumo-hires-04009 kopioasennemedia-villa-kataya-02154 kopio asennemedia-villa-kataya-04220 kopio

Asennemedian kuvauspäivä meni vauhdilla. Miten paljon ääntä voi lähteä verrattain pienestä porukasta? Kolmella bloggaajalla oli sylivauvatkin mukanaan, mutta he jokeltelivat nätisti, kun aikuiset ihmiset pitivät mekkalaa.

Kuvaajan rauhan säilyttämiseksi kaikki ohjattiin iltapäivästä pihamaalle, mikä ei tehnyt varmasti kenellekään yhtään hassumpaa. Istuin laiturin nokassa ja kuuntelin kauempaa kuuluvaa kaupunkia. Tuntui siltä kuin olisin istunut luonnon ja kaupungin risteysasemalla.

asennemedia-villa-kataya-04179asennemedia2016-lumo-hires-04020 kopioasennemedia2016-lumo-hires-00733 kopio Siitä olen iloinen, että Asennemedian hyvä meininki on jatkunut. Yhteisö on kasvanut 17 blogin agentuuriksi. Karsastan sisäsiittoista blogiryhmäytymistä, mutta nostan jäntevät peukalot yhdessä tekemiselle ja toisten tsemppaamiselle. On mukava saada jakaa ajatuksia kirjoittamisen ja video- sekä valokuvaamisen lisäksi esimerkiksi nettikiusaamisesta ja -vainosta sekä vuorovaikutuksesta tuntemattomien ihmisten kanssa.

Ihanaa sunnuntaita kaikille. Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme!

-Henriikka

Ps. Tiedän, että lukijoitteni joukossa on oikeita mökkifaneja. Lumoavan hetken instaan jakaneiden kesken arvotaan lumoava mökkiviikonloppu. Lue lisää täältä.

Kuvat: Sami Jämsén

Kun kaikki muutki fiilistelee niin mäki

ping_ryhmakuva 2

Katsokaa nyt tuota kuvaa! Näytän siltä, että räjähdän pian, kun olen niin iloinen. Takarivin oranssihiuksisen Miesketun leuka loksahtaa kohta sijoiltaan, jos hän hymyilee enää yhtään leveämmin. Eikä kovin surullisilta näytä muukaan sakki.

Osallistuin perjantaina Långvikissa järjestettyyn PING Helsinkiin, sisältömarkkinoinnin festareille, joka toi yhteen suomalaiset somevaikuttajat ja yritykset. Osallistuin tapahtumaan viimekin vuonna, mutta voi miten moninkertaiseksi tapahtuma oli kasvanut tänä vuonna! Sadat ihmiset nauroivat, juttelivat, kuuntelivat, luennoivat ja kyllä, toteuttivat juuri sitä kuuluisaa verkostoitumista. Olin keskustelemassa tapahtumasta ennakkoon myös Radio Helsingissä ja podcast on kuunneltavissa heidän nettisivuiltaan.

Pidin itse tapahtumassa yhden workshopin ja paneelikeskustelun Blogibarometri-tutkimuksesta, josta olen ollut nyt kahtena vuonna vastuussa. Ennen kaikkea pyrin kuitenkin imemään itseni ilmiöitä, sitaatteja, vaikutteita, signaaleja ja intoa omaan työhön ja tekemiseen. Yritin kuunnella korvat enemmän höröllään kuin koskaan ja kirjoittamaan muistiin asiat, jotka saivat silmäni pyöreämmiksi ja sydämeni läpättämään (“The Future is not about the knowledge but understanding.” -Gerd Leonhard)

Bloggaaminen ja some on intohimoni, haluan tehdä sitä yhä vain paremmin, yhä paremmat tavoitteet mielessäni. Etiikka ja ihmisyys ovat aina olleet itselleni tärkeitä arvoja, joita haluan kantaa mukanani läpi digi- ja somepresenssin. Ja vaikka haluan tehdä töitä kuin ammattilainen, haluan nimenomaan olla yhtä innoissani ja utelias kaikesta kuin yllä olevassa kuvassa.

PING:issä sain yhtä lailla inspiraatiota tulevaisuudentutkijan uskomattomasta luennosta kuin silkasta iloisesta yhdessäolosta. Ja etenkin siitä, kun hyppäsin aamuyöllä auringon noustessa mereen uimaan keltainen sadehattu päässäni.

Maailma muuttuu, vaan ihminen on edelleen ihminen.

-Henriikka

#digielämä

Ps. Tällaisista jutuista twiittailen usein työhön keskittyvällä Twitter-tililläni @henriikkasi.

Kuva: Arttu Mustonen