Kun kaikki muutki fiilistelee niin mäki

ping_ryhmakuva 2

Katsokaa nyt tuota kuvaa! Näytän siltä, että räjähdän pian, kun olen niin iloinen. Takarivin oranssihiuksisen Miesketun leuka loksahtaa kohta sijoiltaan, jos hän hymyilee enää yhtään leveämmin. Eikä kovin surullisilta näytä muukaan sakki.

Osallistuin perjantaina Långvikissa järjestettyyn PING Helsinkiin, sisältömarkkinoinnin festareille, joka toi yhteen suomalaiset somevaikuttajat ja yritykset. Osallistuin tapahtumaan viimekin vuonna, mutta voi miten moninkertaiseksi tapahtuma oli kasvanut tänä vuonna! Sadat ihmiset nauroivat, juttelivat, kuuntelivat, luennoivat ja kyllä, toteuttivat juuri sitä kuuluisaa verkostoitumista. Olin keskustelemassa tapahtumasta ennakkoon myös Radio Helsingissä ja podcast on kuunneltavissa heidän nettisivuiltaan.

Pidin itse tapahtumassa yhden workshopin ja paneelikeskustelun Blogibarometri-tutkimuksesta, josta olen ollut nyt kahtena vuonna vastuussa. Ennen kaikkea pyrin kuitenkin imemään itseni ilmiöitä, sitaatteja, vaikutteita, signaaleja ja intoa omaan työhön ja tekemiseen. Yritin kuunnella korvat enemmän höröllään kuin koskaan ja kirjoittamaan muistiin asiat, jotka saivat silmäni pyöreämmiksi ja sydämeni läpättämään (”The Future is not about the knowledge but understanding.” -Gerd Leonhard)

Bloggaaminen ja some on intohimoni, haluan tehdä sitä yhä vain paremmin, yhä paremmat tavoitteet mielessäni. Etiikka ja ihmisyys ovat aina olleet itselleni tärkeitä arvoja, joita haluan kantaa mukanani läpi digi- ja somepresenssin. Ja vaikka haluan tehdä töitä kuin ammattilainen, haluan nimenomaan olla yhtä innoissani ja utelias kaikesta kuin yllä olevassa kuvassa.

PING:issä sain yhtä lailla inspiraatiota tulevaisuudentutkijan uskomattomasta luennosta kuin silkasta iloisesta yhdessäolosta. Ja etenkin siitä, kun hyppäsin aamuyöllä auringon noustessa mereen uimaan keltainen sadehattu päässäni.

Maailma muuttuu, vaan ihminen on edelleen ihminen.

-Henriikka

#digielämä

Ps. Tällaisista jutuista twiittailen usein työhön keskittyvällä Twitter-tililläni @henriikkasi.

Kuva: Arttu Mustonen