Kymppitonnin kakkutikkarit

Kun on ympäröity erilaisilla ihmisillä, tulee aina yllätetyksi uudelleen ja uudelleen.

Eräs maagisin tuntemani henkilö, Sanna nimeltään, leipoi minulle viime viikonlopuksi kakkutikkareita. Instagram-tilini (@aamukahvilla) saavutti 10 tuhatta seuraajaa, ja tilanne vaati kakkua.

Mutta kuka olisi uskonut, millaista kakkua? Tikkarin muotoon leivottua, kahvikupinmuotoista suklaakakkua!

Katsokaa nyt noita kakkutikkareita! Aivan käsittämättömiä. Pinnalla on suklaasta tehtyä latte-artia!  Se on vaikeaa jopa oikasti, saati miniatyyri-kokoisen leivoksen päälle. Ja kahvankin sisällä on kakkua. En kestä.

Eikä yllätykset lopu tähän: kahvikupit ovat saaneet inspiraationsa meidän astiakaapistamme. Tsekatkaa nyt vaikka ylläolevaa kuvaa: kissamuki, mustavalkoinen Paratiisi ja miniversio omakoristelemastani teema-mukista. Sen lisäksi oli mustareunainen emalimuki, vanha täplikäs siirtolapuutarha ja esimerkiksi monta matalaa 24h-sarjan cappucinokuppia.

Maagisin leipuri huoli punaviinipullon ja salmiakkipussin kiitokseksi.
Näitähän on kiva tehdä”, nauroi hän.

Pitäisi ottaa mallia. Moni kun tässä maailmassa olisi kaupallistanut jo keskinkertaiset leivontakykynsä
– ja nyt puhutaan kuitenkin mestarista.

Paristakymmenestä tikkarista on vielä pari jäljellä. Kahvi tulille siis!

-Henriikka

Alakulo

_MG_0077 kopio

Tänään on tuntunut, että syksy nielee. Ihan sellaisenaan, yhtäkkiä ja aivan kokonaisena. Lehtiä on riepoteltu tuulen voimasta siihen malliin, että heikommat ovat saaneet väistyä elon tieltä. Minusta on tuntunut, että olen pian lehtien sijassa. Tai seassa, tai jotain. En vapaasta tahdostani, niin kuin lapsena lehtikasoissa seikkailtiin, vaan olen huomaamattani joutunut syksyn saaliiksi.

Pahimpia on aa-a-aa-a-a-aamut, kun niiden päättymistä ei näy”, laulaa Vilkkumaa. Mutta minusta pahimpia on juuri ne ii-i-ii-ii-i-illat. Mä pelkään, et ne saa mut. Ja niin lopulta käy.

Onneksi minulla on kaihomuki. Askartelin sen viime viikolla askartelupajassa. Olisi saanut laittaa mitä tahansa värejä tai leikata mitä tahansa kuvioita, mutta päädyin vain mustaan kirjoitukseen. Joskus olennainen tulee sanottua suurella vaivalla, vähillä sanoilla.

_MG_0114 kopio_MG_0087 kopio

Kun olisi aina syksy” – Se on ylistys vuodenajoista parhaalle. Riipivin, pimein ja ikävin vuodenaika, joka on kuitenkin se kaikista rakkain. Kruunukynttilät palavat ja minä istun huoneen nurkassa viltin sisällä ja vuodatan steariininkatkuisia syysitkuja. Juon inkivääristä teetä, joka on niin vahvaa, että se vääntää suun mutrulle ja sydämen vinoon. Kirjoitan pöytälaatikkoon paljon runoja, jotka ovat jollekin, joka ei niitä koskaan näe. Patterit hohkaavat kuumalla ja silti paleltaa.

Aloita aina aamusta” – Se on lupaus uudesta. Aina voi aloittaa alusta, aina voi ottaa uudestaan. Jos virkkuutyöstä tippuu silmukka, voi purkaa pari kerrosta ja löytää virheen. Siinä kohdassa se purkaminen tuottaa tuskaa, mutta sen tehtyä on huojentunut olo. Kaikki on taas kunnossa. Aamuissa on arvokkuutta, aamuissa on toivoa. Aamut ovat hartaita hetkiä, jotka kantavat muiden vuorokaudenaikojen yli. Aamujen voimalla jaksaa läpi lokakuunkin.

_MG_0093 kopio_MG_0112 kopio

Kirjoitin aina teininä Livejournalia ja runoja rakkausrunot.comiin. Voi ehei, ette todellakaan saa tietää nimimerkkejä.

Mutta joskus tekisi mieli taas palata niille sivuille ja etenkin niihin kepeisiin nuoren tytön ajatuksiin, jotka tuntuivat silloin viiltävän sielua niin syvältä, ettei pohjaa tavoitettu. Eikä pitäisi vähätellä, sillä kymmenen vuoden päästä luen näitä juttuja ja mietin, miksihän olin syksyisin aina niin alakuloinen.

-Henriikka