Tänään oli pitkä lauantaiaamu. Aloin raotella silmiäni vasta kahdeksan jälkeen ja puoli yhdeksältä könysin ylös. Puin aamutakin ja ilahduin verhot avatessani: ei ole enää lainkaan niin pimeä kuin joulun alla. Kahvit oli keitetty puolestani, ja mustikka-mustaherukkasmoothie lasissa odotti pitkiä kulauksia.

Eilen ja tänään on ollut vahvasti sellainen olo, että aina voi aloittaa uudestaan. Vaikka elämä on tämä vanha sama, niin aina on mahdollista ottaa uusi startti. Se voi tarkoittaa uutta alkua ruokavalioon, uutta alkua ihmissuhteeseen, uutta alkua ihan ylipäänsä: syvemmillä hengityksillä ja leveämmällä hymyllä. Ehkä rohkeammalla asenteella? Eikä aina tarvita puhdasta paperia, vaan joskus pienet muutoksetkin toimivat uudistaen sopivasti.

Nappasin viimeviikkoiselta Viron reissultani mukaan hotellin kertakäyttötohvelit. Ne ovat tuntuneet minulle jollain tavalla uudelta alulta.

Kun muutimme uutena vuotena uuteen kotiin, puhkuin intoa. Halusin saada kaiken valmiiksi ja pian! Nyt arki on pakottanut laittamaan kaiken tärkeysjärjestykseen ja kodista puuttuu edelleen vaatekaapit, sänky, ruokapöytä, kirjoituspyötä, tv-taso ja vaikka mitä muuta. Ehdin jo eräs ilta paiskoa sydäntäni pitkin poikin nyyhkyttäen, ettei tästä mitään tule. Että kuka tällaisessa läävässä muka haluaa tai mahtuu asua. Joka paikka on kuorrutettu vaatepinoin, joille ei vielä ole paikkaa. Joka nurkka näyttää sotkuiselta, vaikka tästä muutosta piti tulla valkoinen, puhdas sivu. Ja nimenomaan kaunis sellainen.

Ja nyt tuntuu, kun pujautan valkoiset tohvelit jalkaani, että elämä sotkunkin keskellä on aika luksusta. Aika kivaa. Hiippailen tavarakasoja väistellen pehmein askelin kohti laitettua asuntoa ja kirkasta tulevaisuutta.

Eilen kävin toisen ystävän kanssa juoksemassa, toisen ystävän kanssa pelaamassa racket ballia. Kummallakin ystävällä on mukava ote elämään. Toisen kanssa saunoimme yömyöhään, ja kuten aina, myös tällä kertaa täysin absurdit ja yli-idealistiset aivohyrrämme alkoivat hyrräämään vauhdilla. Syntyi ideoita, suunnitelmia, unelmia, tavoitteita.

Huomasin taas, miten paljon paremmin pysyy raiteillaan, kun antaa muidenkin vähän auttaa: Vähän tökkiä oikeaan suuntaan ja korjata omissa, vähän liian tiiviissä ajatuksissa kieroutuneet luulot.

Aina on uuden alun mahdollisuus. Elämässä ei ole sellaista hetkeä, joka ei olisi risteyspaikka.

-Henriikka