Kaupallinen yhteistyö: Storytel.fi
Toukokuu 2018 tulee olemaan merkityksellinen ainakin siitä syystä, että kuuntelin elämäni ensimmäisen äänikirjan – itse asiassa jopa kaksi!
Jos ihan tarkkoja ollaan, olen kyllä kuunnellut jo lapsena satukasetteja. C-kasetilta pyöri satu, jota kuvakirjan kanssa seurailtiin. Meillä harrastettiin niitä reilusti, sillä VHS-laitteet saimme vasta melko myöhään, enkä osannut lukea ennen kouluun menoa. Mutta onhan nekin kuitenkin aika eri asia kuin tällaiset aikuisten ihmisten äänikirjat, joihin on tarkoitus keskittyä ihan ilman kuvaa.
Ensimmäinen äänikirjakokemukseni oli aivan tosi hyvä. Mielenkiintoinen. Jään varmasti tälle tielleni. Vaan yllätyin tosi vahvasti siitä, miten erilainen kokemus äänikirja on kuunnella kuin kirja lukea. Kahden kirjan perusteella en osaa vielä edes kertoa, miten erilaisia ajatuksia kirjan kuuntelu herättää lukemiseen verrattuna, mutta sen osaan sanoa, että kokemus on hyvin erilainen ja myös eri asiat pomppaavat mieleen ja vaikuttavat koko kokemukseen.
Ehkä itselleni ensimmäinen ja isoin oivallus olikin koko hommassa, etten voi lähteä vertailemaan näitä kahta kokemusta. Tai voin, mutta siinä ei ole pidemmän päälle pointtia, koska formaatithan ovat täysin erit, vaikka alkuperäisteksti onkin sama. Se, mitä saan fyysisen kirjan lukukokemuksesta saattaa olla omalla tavallaan rikastuttavaa ja toisaalta niin on myös sekin, mitä saan äänikirjan kuuntelusta.
Tällä hetkellä monet äänikirjat ovat fyysisen kirjan pohjalta luettuja, mutta luulen, että tulevaisuudessa ilmestyy myös koko ajan enemmän teoksia, jotka ovat nimenomaan äänikirjoiksi pääosin tarkoitettujakin.
Mitäs nämä minun, Lauran ja Kaisan studioposettelut sitten liittyvät kaikkeen?
Kun olimme kaikki kolme saaneet äänikirjamme kuunneltua, istuimme viime viikolla yhdessä alas puimaan niin kuunneltua kirjaa kuin koko äänikirjakokemusta. Keskustelustamme on juuri julkaistu podcast Storytel-palvelussa. (Toukokuu 2018 on siis merkityksellinen siitäkin syystä, että olin ensi kertaa mukaan podcastissa!)
Kuuntelemamme äänikirja oli Saara Turusen Sivuhenkilö.
Turusen toinen romaani Sivuhenkilö on kuvaus esikoiskirjailijan elämästä vaiheessa, jossa kirja on julkaistu ja päätyy lukijoiden ja kriitikoiden käsiin. Kirjailijan elämä itsessään jatkuu sinänsä melko samanlaisena, mutta valtakunnallinen ykkössanomalehti julkaisee kirjasta murskakritiikin, mikä laittaa kirjailijan mielenmaailman ja itsetunnon uuteen järjestykseen. Kirjassa ei varsinaisesti ole juonta, vaan noin 35-vuotiaan minä-kertojan kuvailua hänen ajatusmaailmastaan ja elämästään. Kirja perustuu kirjailijan itsensä elämään ajalta, kun Turunen julkaisi ensimmäisen teoksensa Rakkaudenhirviö.
Kaisa ja Laura pitivät siitä paljon, itse olin vähän neutraalimpi mielipiteeni kanssa. Kokemus oli hyvä, sain paljon ajateltavaa, mutta jollain tavalla sisältö jäi kuitenkin valjuksi. Toisaalta kehun kirjoja aika harvoin tosi hyviksi. Sivuhenkilö oli hyvä, tyydyttävä. Luulen, että laimeampi mielipiteeni johtui siitä, että rakastamissani kirjoissa aina a) samastun kirjaan syvästi b) opin paljon uutta, mutta tässä ei tapahtunut kumpaakaan. Ajateltavaa sain kuitenkin aivan tosi paljon, mikä on hyvän kokemuksen merkki, vaikkei kirja olisi niin miellyttänytkään.
Vaan oli myös vaikea miettiä kritiikkiä mielessään, sillä kirjailija aika nerokkaasti kritisoi valmiiksi jo itse kaiken minä-kertojan äänellä, kun suurena teemana kirjassa on myös kritiikin vastaanottaminen. Ulkokultaisuus ja esittäminen, sekä eläköityvien vanhempien ja heidän aikuisten lasten väliset eroavaisuudet nyky-yhteiskunnassamme olivat teemoja, joista sain itse eniten irti.
Ehkä suurimpana mieleen on jäänyt halu lukea (tai kuunnella!) se Turusen ensimmäinen teos, Rakkaudenhirviö. Jotenkin Sivuhenkilön perusteella jäi olo, että saattaisin pitää siitä tai saada siitä ainakin irti kunnolla.
Koska minulla ei ollut ennakkoon kokemusta äänikirjoista, jännitin aika lailla, kuinka paljon lukijan ääni häiritsisi oman ääneni kuulemista. Ääntähän ei toki voi vain nappia painamalla vaihtaa, vaan se on mikä on. Tässä tapauksessa ääni toimi kirjassa hyvin. Aluksi lattea, melko tasainen lukuääni huvitti, mutta myöhemmin tajusin, että on todellakin hyvä, ettei kertoja eläydy juurikaan tekstiin ja niin vaikuta kokemukseen. Luulen, että minun mielestäni parhaiden äänikirjalukijoiden äänen yksinkertaisesti unohtaa.
Onneksi tajusin myös vaihtaa kuuntelutahtia vähän ripeämmälle, sillä normaalitahti sai minut ajattelemaan liikaa omia, kirjaan liittymättömiä ajatuksia kuunneltujen sanojen välissä. Sivuhenkilön luinkin lähes kokonaan 1,25-nopeudella.
Nyt kun äänikirjan kuuntelemisesta on kulunut jo hetki, en muista enää olennaisena kuuntelukokemusta, vaan kirjan annin. Jäisikö äänikirjoista ja fyysisistä kirjoista kuitenkin lopulta samat ajatukset jäljelle? En osaa sanoa.
Mutta niin kuin jo aiemmin kirjoitin, Storytel on julkaissut eilen Kuulitko saman? -nimeä kantavan podcastin äänikirjapiirimme keskustelusta. Storytel haluaa tarjota myös kaikille teille kuukauden ilmaista käyttöaikaa palvelulleen, jos haluatte kokeilla äänikirjojen ihmeellistä maailmaa (tai käydä vain kuuntelemassa tuon kyseisen podcastin). Ilmaisen kokeilujakson voi käydä nappaamassa itselleen täältä.
Ja tässä vaiheessa voin jo paljastaa, että tämän viimeviikkoisen äänikirjapiirin lisäksi hilpaisin myös tänä maanantaina uuden porukan kanssa samoille sohville keskustelemaan. Äänikirja-analyysi jatkuu siis vielä ensi viikolla, kun mielipiteeni ovat jälleen askelta kristallisoidummat.
Nyt kiskaisen housut jalkaani, paidan päälleni ja hilpaisen parin korttelin päähän hierontaan. Se on odottanut perjantai-illan aarteena minua kuin kylmä viinipullo ja vihdoin koittaa sen aika.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
-Henriikka
Kuva: Eliel Kilkki (SUPERREEL)
