Yhteistyössä Partioaitta

Vietin koko lauantaipäivän Nuuksiossa opetellen retkeilyn alkeita. Oma retkeilyni perustuu pitkälti sellaiseen hyväksi, mutta toisinaan kettumaiseksi todettuun ”learning by doing” -metodiin. Oppimisprosessit kulkevat monivaiheisen kokeilun ja hyvin usein myös kantapään kautta. Tänä kesänä olen todennut, että makaronin voi keittää kahvipannussakin ja ettei makuupussissa ole suinkaan lämpimintä ilkosillaan.

Omien empiiristen tutkimusmatkojeni rinnalla repussa kulkee tietysti vanhemmilta, ja erityisesti omalta isältä, perityt eräviisaudet lapsuuden aikana koettujen hetkien kautta. Näin aikuisiällä sitä alkaa ymmärtää, miten monia tätä nykyä itsestäänselviä asioita onkin oppinut äidin ja isän opastamana.

Tänä syksynä ajattelin kuitenkin olevan korkea aika kuulla, olenko tehnyt retkilläni edes jotain oikein: osallistuin Partioaitan 365 klubin muutaman tunnin kestoiselle ilmaiskurssille, jonka aikana opeteltiin onnistuneen retkeilyn perusasioita ammattilaisen opastamana. Tulee vähän faktojakin tähän minun eräempiriaani.

Noin 30 hengen iloinen joukko kokoontui Haukkalammen parkkipaikalla ja lähti kirjavana kulkueena kiertämään viiden kilometrin Haukan kierrosta. Olimme huristelleet Jannen kanssa bussilla perille noin sadan vaihtooppilaan kanssa. Mahtavaa, että luonto vetää väkeä puoleensa.

Luvattu oli, että noin neljän tunnin kestoisen kierroksen jälkeen osallistujilla olisi valmiudet lähteä metsäretkelle yön yli. Omien aavistelujen mukaan moni oli sen varmasti jo tehnytkin ja haki vain minun ja Jannen lailla vähän lisävarmuutta ja pientä hiomista tekemiselleen. Mutta joukossa oli myös vasta-alkajia, joita retkeily oli alkanut kiinnostaa ja jotka eivät olleet saaneet omiin eräreppuihinsa vanhempien kullanarvoisia neuvoja.

Olimme ikähaarukan nuorimmasta päästä, iäkkäimmät olivat yli kuudenkymmenen. Joukkoon oli löytänyt iloksi myös yksi alaikäinen vanhempansa kanssa. Koko lössi sulautui hyvin Haukkalammen maisemiin.

Reitin aikana saimme kuulla erilaisilla rasteilla retkeilyn perusasioista: varustuksesta ja pakkaamisesta, yöpymisestä ja erilaisista majoitteista, tulenteosta sekä keittimistä, ruoasta ja ravinnosta. Sen lisäksi puhe kääntyi tietenkin kysyttyjen kysymysten ja käydyn keskustelun mukaan erilaisiin teeman asioihin.

Retken oppaana toimi ammattiulkoilija Teemu Suominen, jolla kyllä riitti tarinoita. Oli mukava huomata, että joukossa vallitsi sellainen ilmapiiri, että mitä vain uskalsi kysyä. Monille asioille ei tietenkään ole absoluuttisesti oikeaa tai väärää vastausta tai tapaa toimia, mutta kokemuksen kautta syntyy väkisinkin hyväksi havaittuja tapoja tehdä.

Kierroksemme päättyi nuotiopaikalle kuuman mehun ja kahvinkeiton ääreen. Kärsinyt pandamuki pääsi taas arvoiseensa käyttöön. Makkarat kärventyivät ritilällä, ja Espoon keskuksen kauppakeskuskahvilasta mukaan napattu evässämpylä maistui.

Kurssilaiset saivat kokeilla vielä teltanpystyttämistä ja tutustua erilaisiin varusteisiin. Itseltänikin puuttuu vielä joitain selkeitä peruspilareita omasta varustevarastosta, mutta pikkuhiljaa kaikki kokoon.

Olisin kyllä toivonut näkeväni vielä enemmän nuoria ja nuoria aikuisia kurssilla. Missä olitte? Kynnys on matala ja meinininki leppoisa.

Partioaitan 365 klubin tarjoaa aivan tosi paljon erilaisia kursseja ja tapahtumia klubilaisilleen. Perheille suunnattu päiväretki (”retkellä lasten kanssa”) järjestetään 1.10. Sipoonkorven kansallispuistossa. Vantaan Kuusijärvellä on 8.10. klubilaisten nuotioretki. Nämä retket ovat klubilaisille ilmaisia ja klubiin liittyminen ei maksa mitään.

Haaveilen itse klubin pidemmistä vaelluksista, kuten viiden päivän ruskavaelluksesta Sarekiin. Ehkä ensi vuonna.

Jos 365 klubi on tuntematon, kannattaa siihen tutustua tarkemminkin. Omasta mielestäni yksi hienoimmista ja uniikeimmista jutuista on hyväntekeväisyysaspekti: 1 % klubilaisten ostoista lahjoitetaan kohteeseen, jonka valitsemiseen klubilaiset pääsevät vaikuttamaan.

Olen tänä syksynä viettänyt ennätysajan metsässä. Sienien keksiminen herätteli primitiivisiä keräilijäihmisen tunteita esiin ja vei suppilovahveroiden luokse. On ollut myös todettava, ettei kahvi maistu missään muualla yhtä hyvältä kuin metsän siimeksessä.

Pian on edessä paras ruska, ja laittaisin syksyn mielelläni pienelle pausella siksi aikaa, kun itse karkaan Honoluluun. Nautitaan syksystä.

-Henriikka