Mieleni on tyyni, niin ainakin luulen

Arvatkaa! En saanut tarinaa lainkaan: minulla ei ollut keskiviikko-iltana Helsingistä kohti Rovaniemeä lähteneessä yöjunassa hyttikaveria lainkaan. Ei kivaa, jonka kanssa juttelin yömyöhään. Ei täyttä tolloa, johon hermostuin jo alkumatkasta. Ei puheliasta teiniä, iloista perheenäitiä, sydänsuruista mummoa tai ketään muutakaan ihmiskohtaloa. Vain minä.

Maksoin makuupaikastani neljäkymmentäyhdeksän euroa. Säästölippu. Nukuin yhdeksän ja puoli tuntia rauhallista, ihanaa unta. Näin ollen maksoin unistani noin viisi euroa tunnilta. Aika hyvä hinta mielestäni – siitäkin huolimatta, että olin jotenkin ajatuksissani varannut alapedin (Yläpunkka on aina parempi valinta. Aina ja joka tilanteessa.)

Junamatka kesti 12 tuntia, josta nukuin suurimman osan. Aamulla herätessäni kiiskottelin pitkään, hymyilin leveästi ja mietin, kehtaisikohan vihreä-valkoisen VR-lakanan varastaa. (Ei todellakaan.) Sitten pesin hampaat huvittavan pienessä lavuaarissa Kemin kohdalla, levitin vähän ripsiväriä ja puin päälleni. Nauratti ajatus, että kemiläiseltä asemalaiturilta näkee aamurutiinini kokonaisuudessaan, jos vain sattuu katsomaan ikkunasta sisälle.

Sen jälkeen alkoi paras osuus. Hain ravintolavaunusta ison pahvimukillisen kahvia, jonka asetin hyttini pöydälle. Viereen levitin eväskääreistään kauraleivän, edellisiltana kotona keitetyn kananmunan ja tuoreita herneitä. Sitten minä hörppäsin mukista, haukkasin leivästä ja sitten minä nautin. Luonto vilahteli ikkunasta ohitse erilaisena kuin se Helsingissä oli, ja minä vai nautin.

Kun varhaiseen lounasaikaan istuin sitten Rovaniemen asemalla, ruosteenpunaisen lastauslaiturin päällä heilutellen jalkojani ja odotellen kyytiäni, ei ollut vielä nälkä lainkaan. Niin minä korvasin lounaan santsikupilla kahvia ja kaivoin myöhemmin vielä toisen eväsleivän nälkää pitämään, kun ajoimme Rollosta kohti Inaria.

Pysähdyimme kolmesti, kerran kahvin vuoksi, kerran jäätelön vuoksi ja kerran vuotsolaisen retron hedelmävaa’an vuoksi. Kun ajoimme Vuotson kaupan ohi, Eeva ylisti vaakaa niin isosti, ettei auttanut kuin kääntyä liikenneympyrästä takaisin ja mennä hedelmäostoksille. Valitsin päärynän. Ostin myös kolmen hengen reissuseurueellemme ässäarpat kesälahjaksi, vaan emme voittaneet mitään. Kirosin maailmaa, sillä inhoan häviöitä, vaikka oikeastaan hetki oli häviöstä huolimatta aika hyvä ja onnellinen. Puistelin raaputusmujut pöydältä, haukkasin päärystäni ja matka jatkui.

Illalla pääsimme perille Inariin, nautimme kotaillallista ja ihailimme yötä, joka ei koskaan laskenut.
Mieleni on tyyni, niin ainakin luulen.

-Henriikka

Lapin roadtrip 1: Kajaanista Rovaniemelle

Näätämö täällä moi! Tänään heräsin puoli kymmeneltä ja soitin autokorjaamoon heti kahta yli kymmenen. Halusin tarkistaa, ovatko auton osat saapuneet ja pääsenkö tänään jatkamaan matkaa. Lupasivat puhelimessa hyviä uutisia, mutta jännitän vielä muutaman tunnin, sillä ennenkin nuolaistessani on tipahtanut.

Lappaan suuhuni kasvishernekeittoa. Jos ruoasta saisi sanoa pahaa, niin sanoisin tätä sellaiseksi. Ruoasta se ei tosin johdu, vaan siitä etten lämmittänyt kunnolla. En malttanut, kun odotan niin kovasti, että kolmen päivän mottihetkeni ovat ohi.

Palataan kuitenkin viime sunnuntaihin, kun lähdimme Kajaanista liikenteeseen.

En muista, mistä idea Nuorgamiin lähdöstä sai alkunsa, mutta otimme Bean kanssa sen tähtäimeemme. Täysin suunnittelemattoman kuuden päivän loman ainoa suunnitelma oli päästä Nuorgamiin. Miksi? En tiedä.

Olin itse hurvitellut lomaani jo Kainuussa viikon verran, ja Bea saapui Helsingistä bussilla Kajaaniin seitsemältä sunnuntai-illalla. Ostimme nopeasti eväät Kajaanin Siwasta ja lähdimme matkaan, samalla mietiskellen minne saakka jaksaisimme ajaa vielä samana iltana.

Päädyimme Etelä-Lappiin, Ranuanjärvi Camping -leirintäalueelle. Bealla oli yövuoro takana ja koko yöksi oli luvattu sadetta, niinpä majoituimme mökkiin. Kahden hengen mökki kustansi 33, neljän hengen 39 euroa.

Meillä on Bean kanssa vähän sellainen meininki, ettei hauskanpitoon tarvita mitään. Saatetaan nauraa pissat housussa monta tuntia asialle, jota emme lopulta enää muista. Reissun parhaat naurut tulivat kuitenkin, kun Bea otti rinkastaan esille pyyhkeensä.

Olin itse ottanut mukaan kevyen hamampyyhkeen, sillä auton ollessa mukana grammoista ei tarvinnut viilailla viimeiseen saakka. Bea oli kuitenkin ollut eri mieltä ja heittänyt reppunsa pohjalle taikapyyhekuution. Kun hän sen sitten Ranualla levitti ennen iltauintiamme, ei ollut naurulla loppua. Israelin lipulla koristettu pyyhe oli juuri ja juuri nenäliinan kokoinen: Jos oikein tarkasti katsotte ensimmäistä kuvaa, saatatte löytää Bean kädestä valkoisena liehuvan tiskirätin, johon hän pyrki parhaansa mukaan kääriytymään.

Aamu-uinnin jälkeen lähdimme valloittamaan Rovaniemeä. Aamusade harmitti, sillä leirintäalueen pihassa olisi ollut kanootteja neljän euron tuntihintaan. Harmitukseemme leirintäalueen kassapoika tarjosi meille kahvit jääkarhumukeista. Puhuimme vielä hetken maailman jääkarhujen tilanteesta, kunnes polkaisimme avustuskaasulla Nissen käyntiin.

Rovaniemelle oli noin tunnin matka, jonka varrelle sattui yllätyksellisesti Simojoki. Pysähdyimme sitä kuvaamaan ja paikalle köpötti vanhuksen herkällä hitaudella muuan paikallinen Timo. Hän muistutti edesmennyttä Matti-ukkiani, ja ukin puheita tulkanneena ymmärsin myös tämän Timon puhetta.

Timo-pappa pyrki Ranualle, mutta vanha Nokian puhelin ei toiminut, eikä kyytiä kuulunut. Selvisi, että puhelin olikin kunnossa, mutta paperilapulle kopioidusta puhelinnumerosta puuttui yksi numero. Onneksi lompakon välistä löytyi ruutupaperilla muitakin hataralla käsialalla kopioituja puhelinnumeroita, niinpä sain soitettua Pentti-serkun Timoa kyyditsemään.

Timo selvisi pinteestä ja sai pitää kaikki setelinsä, joita tarjosi Helsingin likoille. Pentti-serkku kiitteli vuolaasti. Näin jälkikäteen ajateltuna olisimme ehkä voineet ajaa jo ensimmäisenä päivänä Rovaniemelle. Toisaalta, olisiko kukaan toinen kaheli jäänyt kuvaamaan Simojokea ja tavannut Timoa?

-Henriikka