Lapin roadtrip 4: Pohjois-Norjan vuonoa Hamninbergiin

Kun pääsee ensi kerran Norjaan, niin kuin minä tänä juhannuksena, ei sieltä malta pysyä poissa.

Kun olimme päässeet jo Nuorgamiin saakka, ei Norja-korttia kannattanut jättää kääntämättä. Suunnitelmissa oli päiväretki vuonolle, Vadsøn ja Vardøn ohi Hamninbergiin. Pakkasimme Nuorgamissa telttamme, sillä päätimme palata takaisin Suomeen vuonon toista laitaa: Kirkenesin eli Kirkkoniemen kautta Sevettijärvelle ja siitä rauhassa kohti etelää.

Aamiaiseksi tarjoiltiin (tai siis itse tarjoilimme itsellemme) kunnon puuromättöä. Jättikokoinen luomuomenahillopurkki ja muu mukana kulkenut puurobaarisälä pelasti monet aamuhetket (ja yhden laiskojen kokkien illallisenkin).

Näyttökuva 2016-08-09 kello 20.30.16

Norjan rajaa ei tarvinnut kauan odottaa: tulli häämötti jo parin kilometrin päässä. Näillä rajoilla ei passeja kyselty, joskin ne on tietysti silti hyvä olla mukana. Lähiaikojen terroristitekojen aikaan rajalle oli kuulemma pysäytetty kaikki.

Kun oli tottunut korkeisiin nopeusrajoituksiin, leveisiin teihin ja Lapin harvoihin poliisisetiin, oli Norjan puolen hitaampaan menoon orientoituminen aluksi hankalaa. Nuorgamista Hamninbergiin on noin 200 kilometriä, mutta mutkaisen mäkimaaston ja loppumatkan kapean tien johdosta reittiä saa ajaa melko pitkään.

Poroja on varsinkin loppureitillä tosi paljon ja oman turvallisuuden riskeeraamisen lisäksi Norjassa niiden päälle ajosta rapsahtaa roimat sakot. Lisäksi Norjassa saa huimia sakkoja jo vähästäkin ylinopeudesta, mikä tietenkin hölläsi kaasujalkaa huolella. Tundran päällä ajamisestakin olisi saattanut ropista tonnin lasku, joskaan sellainen maastoajelu ei käynyt edes mielessä.

Olimme kuulleet, että vuonoreitti on aivan upea, ellei satu ihan mahdoton sumusää. No, meillehän sattui juuri sellainen! Onneksi sumu ei ollut kuitenkaan liian sakeaa, vaan teki oikeastaan kaikesta vain usvaisen romanttista.

Jäämeri ja vuonon rannat näyttivät kuin kylmältä Kreikalta. Meri oli paikoin turkoosi, paikoin syvänsininen. Aamupäivästä tuuli niin, että pää meinasi kierähtää pois paikoiltaan ja lennähtää mereen, mutta kerrospukeutumisen ansiosta ruumiinlämpömme pysyi lähellä normaalia.

Ensimmäinen pidempi pysähdys oli Nessebyssä, kun hihkaisin kauniin kirkon kohdalla “stop stop stop stop!”

Voin vain kuvitella kuinka leudon tuulen päivänä morsiuspari astelee kirkon ovista ulos Jäämeren hohtaessa taustalla. Tai tuulisena päivänä, kun syväjäästä kärsivä pari kaatuu kirkon portailta jääpuikkoina suoraan hääautoonsa juhlaväen kohistessa.

Auton ikkunasta riitti nähtävää: vuonon ja luonnon kauneuden lisäksi norjalaiset kylät ja kaupungit ovat toinen toistaan söpömpiä. Vanhat, värikkäät puutalon nököttävät iloisen värisenä vieri vieressä, mutta näyttävät usein asuttamattomilta. Vadsø ja Vardø ovat isompia paikkoja pienempien kylien rinnalla, ja etenkin Vadsøstä löytyy myös ihan perinteistä lähiöelämää.

Pysähdyimme lounaalle Vadsøhön ja aluksi tuntui, ettei missään ollut ketään. Kävelimme ympäri keskustaa, ja ihmiset olivat ilmeisen piiloutuneita omiin koteihinsa, sillä hetken koimme olevamme paikan ainoat.

Yhtäkkiä löysimme kuitenkin Saxin, design-puodin viimeisen päälle, josta löytyi mielettömiä huonekaluja, vaatteita ja sisustusesineitä (vältimme houkutukset). Yhdeltätoista toiselle puolelle tietä avautui mukava kahvila-lounaspaikka Opticom, josta löysimme lopulta roppakaupalla ihmisiäkin sekä erinomaista ruokaa.

Vardø yllätti epäsuunnitelmalliset retkeilijät toden teolla. Emme olleet edes tajunneet ylimalkaisesta kartastamme, että Vardø on saaressa. Yhtäkkiä vain huomasimme Nissen kiitävän merenalaiseen putkeen ja nousevan tunnelin päästä Vardøhön. Kaikkea sitä!

Vardøstä löytyi suloisi kahviloita, kauniita laivoja ja useita Bea-aiheisia graffiteja. Minä yritin väen vängällä etsiä edes kaukaisesti Henriikka-nimeä muistuttavaa graffitia, mutta turhaan. “Bea” taas löytyi sekä omasta taideteoksestaan, että kissankokoisin kirjaimin allaolevan kuvan seinästä. Pyh! Ehkä Helene lasketaan Henriikaksi? Tai Hans? Tai Erik? Ehkä Gerd-Elise?

Jos olet joskus seikkailemassa näissä maisemissa, älä missään nimessä lopeta vielä Vardøn kohdalle. Tie näyttää kapenevan ja muuttuvan hankalakulkuisemmaksi, niin kuin se toki tekeekin, mutta kauneimmat kohdat ovat vielä edessäpäin.

Nätisti mutkitteleva tie johtaa Hamninbergiin, Euroopan yläkulmaan. Tien vierillä ovat jylhät, kallioiset ja tähän aikaan hilloja pullollaan notkuvat pientareet, ja perillä kuohuu Jäämeri kaikessa kauneudessaan.

Olimme ottaneet termariin kahvia Hamninbergiin saapumisen kunniaksi. Emalimukit kolkkasivat, jonka jälkeen alkoi matka takaisin Suomeen. Kumma kyllä, nähtävää riitti, vaikka samat maisemat näki jo toistamiseen.

Hauskinta antia oli, kun kyykkäsimme pissalle ja tajusimme vasta lähtiessämme, että pyllistelimme yleisövessojen vieressä. Takaisin luontoon! Tämä kaksikko ei mitään ihmisen vessaa käytä.

 

Pysähdyimme takaisintulomatkalla vielä keräämään seuraavan aamun puuroa varten kypsinä odottavia lakkoja. Emme vain tienneet, millainen yllätys meitä odotti, kun matkalla Sevettijärvelle auto hyytyikin jo 60 kilometriä ennen Suomea.

Mitä sitten tapahtui? Sen olenkin jo kirjoittanut auki ja kaikki gloria lähtee taas merikapteenin suuntaan.

Huomenna viedään viimeistä Lappi-kirjoitusta, jonka jälkeen palaan aiheissani Kuhmon mökille, Vuokattiin ja takaisin urbaanimpien asioiden ääreen: sisustushommat edistyvät, syksy saapuu ja kirjoitusinto sen kuin kasvaa. Olisi hauska kirjoittaa elämäni ensimmäisistä työpaikoista, itsetuntokriiseistä ja kuinka rohkealta vaikuttava reissaaja saattaakin olla sisimmässään hauras, pelokas möykky.

-Henriikka

Lapin roadtrip 1: Kajaanista Rovaniemelle

Näätämö täällä moi! Tänään heräsin puoli kymmeneltä ja soitin autokorjaamoon heti kahta yli kymmenen. Halusin tarkistaa, ovatko auton osat saapuneet ja pääsenkö tänään jatkamaan matkaa. Lupasivat puhelimessa hyviä uutisia, mutta jännitän vielä muutaman tunnin, sillä ennenkin nuolaistessani on tipahtanut.

Lappaan suuhuni kasvishernekeittoa. Jos ruoasta saisi sanoa pahaa, niin sanoisin tätä sellaiseksi. Ruoasta se ei tosin johdu, vaan siitä etten lämmittänyt kunnolla. En malttanut, kun odotan niin kovasti, että kolmen päivän mottihetkeni ovat ohi.

Palataan kuitenkin viime sunnuntaihin, kun lähdimme Kajaanista liikenteeseen.

En muista, mistä idea Nuorgamiin lähdöstä sai alkunsa, mutta otimme Bean kanssa sen tähtäimeemme. Täysin suunnittelemattoman kuuden päivän loman ainoa suunnitelma oli päästä Nuorgamiin. Miksi? En tiedä.

Olin itse hurvitellut lomaani jo Kainuussa viikon verran, ja Bea saapui Helsingistä bussilla Kajaaniin seitsemältä sunnuntai-illalla. Ostimme nopeasti eväät Kajaanin Siwasta ja lähdimme matkaan, samalla mietiskellen minne saakka jaksaisimme ajaa vielä samana iltana.

Päädyimme Etelä-Lappiin, Ranuanjärvi Camping -leirintäalueelle. Bealla oli yövuoro takana ja koko yöksi oli luvattu sadetta, niinpä majoituimme mökkiin. Kahden hengen mökki kustansi 33, neljän hengen 39 euroa.

Meillä on Bean kanssa vähän sellainen meininki, ettei hauskanpitoon tarvita mitään. Saatetaan nauraa pissat housussa monta tuntia asialle, jota emme lopulta enää muista. Reissun parhaat naurut tulivat kuitenkin, kun Bea otti rinkastaan esille pyyhkeensä.

Olin itse ottanut mukaan kevyen hamampyyhkeen, sillä auton ollessa mukana grammoista ei tarvinnut viilailla viimeiseen saakka. Bea oli kuitenkin ollut eri mieltä ja heittänyt reppunsa pohjalle taikapyyhekuution. Kun hän sen sitten Ranualla levitti ennen iltauintiamme, ei ollut naurulla loppua. Israelin lipulla koristettu pyyhe oli juuri ja juuri nenäliinan kokoinen: Jos oikein tarkasti katsotte ensimmäistä kuvaa, saatatte löytää Bean kädestä valkoisena liehuvan tiskirätin, johon hän pyrki parhaansa mukaan kääriytymään.

Aamu-uinnin jälkeen lähdimme valloittamaan Rovaniemeä. Aamusade harmitti, sillä leirintäalueen pihassa olisi ollut kanootteja neljän euron tuntihintaan. Harmitukseemme leirintäalueen kassapoika tarjosi meille kahvit jääkarhumukeista. Puhuimme vielä hetken maailman jääkarhujen tilanteesta, kunnes polkaisimme avustuskaasulla Nissen käyntiin.

Rovaniemelle oli noin tunnin matka, jonka varrelle sattui yllätyksellisesti Simojoki. Pysähdyimme sitä kuvaamaan ja paikalle köpötti vanhuksen herkällä hitaudella muuan paikallinen Timo. Hän muistutti edesmennyttä Matti-ukkiani, ja ukin puheita tulkanneena ymmärsin myös tämän Timon puhetta.

Timo-pappa pyrki Ranualle, mutta vanha Nokian puhelin ei toiminut, eikä kyytiä kuulunut. Selvisi, että puhelin olikin kunnossa, mutta paperilapulle kopioidusta puhelinnumerosta puuttui yksi numero. Onneksi lompakon välistä löytyi ruutupaperilla muitakin hataralla käsialalla kopioituja puhelinnumeroita, niinpä sain soitettua Pentti-serkun Timoa kyyditsemään.

Timo selvisi pinteestä ja sai pitää kaikki setelinsä, joita tarjosi Helsingin likoille. Pentti-serkku kiitteli vuolaasti. Näin jälkikäteen ajateltuna olisimme ehkä voineet ajaa jo ensimmäisenä päivänä Rovaniemelle. Toisaalta, olisiko kukaan toinen kaheli jäänyt kuvaamaan Simojokea ja tavannut Timoa?

-Henriikka