Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta
Korkkasin tämänvuotisen telttakauden pari viikkoa sitten.
Tänä talvena en ollut kertaakaan telttailemassa, vain yhden vaivaisen yön laavulla, joten tämä oli totta tosiaan koko vuoden ensimmäinen telttayö. Päätimme ottaa pehmeän startin – niin täydellisen, että mahdolliset, ei-niin-täydelliset tulevat vuoden ulkoilmakoettelemukset jäisivät tämän vaaleanpunaisen pumpulin alle.
Niinpä kaupasta haettiin huippusafkat ja kohde valittiin lyhyen kävelymatkan päästä, jotta grammoja ei tarvinnut liikaa viilailla. Tuttu vihreä teltta rinkkaan, ja harmaa Kajka-rinkka selkään. Rinkoista löytyi jopa ihkaoikeat tyynyt, että yö menisi mahdollisimman makoisasti nukkuen.
Retkeilen harvemmin samoissa paikoissa kuin aiemmin, sillä tykkään nähdä uusia paikkoja ja löytöretkeillä tuntemattomilla seuduilla. Tällä kertaa päädyimme poikaystävän kanssa hänen kotinsa lähistölle Vihtiin, metsäkävelyiltä tuttuun kalliopaikkaan.
Kansallispuistoissa ja muilla spesiaalialueilla tulee aina huomioida alueiden säännöt, mutta muuten jokamiehenoikeudet sallivat oleskella ja yöpyä tilapäisesti alueilla, joilla liikkuminenkin on sallittua. Liian lähelle esimerkiksi kesämökkejä ei siis saa mennä.
Lähdimme muutamaa tuntia ennen auringonlaskua, jotta ehtisimme tuntea vielä sen lämmön iholla ja saada ruoat tehtyä valoisan aikaan. Myös piiiiiitkät unet kiikarissa patistivat liikkeelle riittävän varkain.
Sopivan mättäinen telttapaikka löytyi kallion päältä, joten rinkat laskettiin suosiolla puuta vasten pötköttämään ja teltta purettiin pussistaan. Näissä yllä ja alla olevissa kuvissa näkyy hyvin käsilläollut riemu: pitkästä aikaa lemppariteltan kimpussa!
Ja itse asiassa yllä kuvassa näkyy myös tuo harmaa mötkäle: se on se kunnon tyynyni, jonka kiskaisin sängystä mukaani. Se peitti puolet rinkasta, mutta mitäpä tuosta, kun se myös takasi upeat unoset luonnossa.
Minulla on kaksi telttaa, mutta yleensä käytössä on tämä pienempi, Partioaitalta hankittu Fjällräven Abisko View 2. Aivan suosikki ja palvellut jo monta vuotta kunnialla. Pidän siitä, miten monenlaiseksi tämän kasailee, että sisällä pystyy istumaan, miten isot absidit ovat ja kuinka hienosti tästä pystyy kuikuilemaan maisemia. Tuohon omaan telttaani pääset tutustumaan tarkemmin tästä ja koko telttavalikoimaan tästä.
Täällä tuntuu melkeinpä enemmän kodilta kuin omassa kodissani. Ihana yksiö näköalalla!
Kyseinen huhtikuinen yö oli kevään ensimmäisten kunnolla lämpimien päivien jälkeinen, eikä lämpötila tippunut pakkasen puolelle ollenkaan, vaikka lähellä kävikin.
Olin ottanut matkaan Marmotin Angel’s Fire -untuvapussini, joka on kaameasta nimestä huolimattaan ollut itse asiassa tosi paljon käytössäni tässä viimeisen puolentoista vuoden aikana, kun sen olen omistanut. Telttailen eniten juuri keväisin ja syksyisin, joten lämpötilat ovat yleensä sille sopivat. Itselläni jalat lämpenevät yleensä tosi herkästi vähän liiankin kuumiksi, mutta peppu ja nenä meinaavat toisinaan kylmettyä. Nyt pussi oli ehkä hitusen liian kuuma minulle, sillä suosituslämpötila on -5 astetta, mutta nukuin silti aivan tosi hyvin. Avasin vetoketjua sopivasti, jotta ilma pääsi kiertämään, enkä kiristänyt makuupussin kaulusta lainkaan.
Tiedän kokemuksesta, että yleensä pussi sopii minulle, jos comfort-raja on pari astetta kylmempi kuin todellisuus (esim. Tämä Angel’s Fire sopii minulle parhaiten nollassa tai parissa pakkasasteessa). Tämä on aina henkilökohtaista, ja kokeilemalla oppii.
Alustana minulla oli Thermarestin ilma- ja untuvatäytteinen alusta, joka on ollut minulla jo vuosia. Samanlaista ei taideta enää tehdä, mutta tämä Partioaitan valikoimista löytyvä on melko lähellä omaani. Olen kyllä jo pari vuotta harkinnut rinnalle jonkun vähän muhkeamman ostoa, sillä paleleva peppu ja erityisesti melko ulkonevat lantionluut kaipaisivat usein vähän enemmän pehmoisuutta ympärilleen. Pitäisi itsekin ottaa aikaa ja selailla kunnolla makuupussi- ja -alustavalikoimaa.
Siellä me sitten nautiskeltiin. Aurinko laski omia aikojaan siinä puoli kymmenen maissa, mutta valoa riittää jo yllättävän pitkälle. Hyrisimme ulkoilmalle, flanellipaidoissa ja anorakeissa huitelulle ja laulujaan luritteleville linnuille.
Illalliseksi oli texmexiä, tortilloja härkäpapu-kasvis-täytteellä, ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa ja kermavaahtoa. Harvoin sitä on kantanut kokonaista ananasta luontoon, mutta harvoin se on myöskään maistunut yhtä hyvältä kuin nyt tortillan sisällä. Härkäpaputäyte valmistui nopeasti kaasulla, ja itse sain salaatinpilkkojan roolin.
Rooli se on pienikin rooli!
Yövyn luonnossa yleensä veden äärellä, mutta tällä kertaa oli toisin. Oli oikeastaan aika kiva huomata, että ihan yhtä ihanaa ja kaunista voi olla myös ilman järveä, jokea tai merta. Korkealta näkyi hyvin nukkumaan vaipuva metsä, ja aurinko pysyi kauan illallisviltillämme.
Vaaleansinisenä ja punaisena tummuvan taivaan alla totesimme, että pakkohan sitä on nousta ihailemaan myös auringonnousu. Sitä päätöstä en ole kyllä koskaan katunut.
Niinpä vähän ennen viittä herätyskello soitti, ja ihailimme suoraan teltasta kaikessa hiljaisuudessa uuden päivän alkua.
Todellisuudessa heräsimme sitten vasta myöhemmin, kymmenen maissa. Aurinko lämmitti telttaa, mutta ei tuskallisesti vaan lempeästi ja ihanasti. Päivään oli helppo herätä, kun nukuttuja tunteja oli melkein puoli vuorokautta.
Aamiaista oli luonnollisesti mukana kosolti, joten makuupussit heitettiin mättäälle siksi aikaa tuulettumaan, kun eräaamiainen valmistui. Sori sori sori näitä omia eräaamiaisiani – mutta katsokaa nyt muutama kuva alemmas. Miten täydellistä tuollaista settiä oli mutustella!
Lämpötila nousi heti aamupäivällä sellaisiin lukemiin, että flanellipaidassa ja retkifarkuissani (yes, huikea konsepti) pystyi makaamaan kalliolla ilman, että palelsi yhtään.
Viime keväänä aloin hahmottaa, että kevät on aivan spesiaalia aikaa. Tänä vuonna se fakta on kuitenkin rysähtänyt päälle kunnolla.
Keväästä on kovaa vauhtia tulossa suosikkivuodenaikani.
Kun taivalsimme alkuiltapäivästä metsästä kotiin päin, jäin katselemaan kevään kasvattamia yksityiskohtia vähän väliä: sinivuokot olivat kukassaan, valkovuokot tuloillaan, puissa oli silmuja ja mustikanvarvutkin alkoivat olla sen näköisiä, että pian ne jaksaisivat kantaa pulleita marjoja varsissaan. Ötökät vipelsivät, aurinko paistoi metsän siimekseen puiden siivilöimänä ja kaikkialla kasvoi kaikenlaista kovaa tahtia.
Te telttailevat lukijat: onko teillä omia telttoja vai lainaatteko ystäviltä tai lainauspalveluista?
Ehkä joku teistä on lähdössä tulevan sesongin aikana ensi kertaa tai ainakin pitkästä aikaa luontoon yöksi. Siinä tapauksessa suosittelen lukemaan pari vuotta sitten kirjoittaman juttuni: ”Ensimmäistä kertaa yöksi luontoon: mitä pitää ottaa huomioon + telttaretken pakkauslista”. Tuota listaa käytän itsekin edelleen aina check-listana lähtiessäni eräilemään.
Partioaitalla on myös juuri menossa tarjous, jossa vähintään 500 euron arvoisen teltan ostaja saa 100 euron lahjakortin Partioaittaan (Nettikaupasta löytyy myös muita telttakauden aloitustarjouksia, muun muassa tuo makuupussinikin on juuri alessa). Itse en ainakaan ikimaailmassa luopuisi teltastani, joten uskallan kyllä sanoa, että on rahanarvoinen sijoitus, vaikka toki kertarysäyksenä onkin suuri summa.
Mikään ei vain yksinkertaisesti voita noita hetkiä ulkoilmassa, kun heräilee luonnon kanssa yhdessä, rauhan tuntu lähempänä kuin missään muualla.
Tästä se telttakausi taas alkaa. Niin kivaa.
-Henriikka
Ps. Partioaitta on ottanut myyntiin myös toisen suosikkini, tuon oranssin Sastan Katmai-anorakin! Poikaystävällä oli sattumalta päällä Sastan ja Partioaitan vihreä Anorak-yhteistyöanorakki.
