En ole taikauskoinen. En syljeskele eläimiä nähtyäni, en koputtele puita ja saattaisin sytyttää savukkeen kynttilästä, jos olisi tapana savustella. Tykkään kuitenkin leikkimielisesti uskoa sellaisiin kohtalonasioihin: saatan esimerkiksi joskus lukea vanhat horoskoopit ja miettiä, olivatko ne totuudenmukaiset.

Kun kävimme muutama viikko sitten Virossa, saimme Visit Estonialta tervetuliaislahjaksi paikallista käsityötä: eläinhahmo-unimaskit. Kun lahjat ojennettiin, lahjanantaja sanoi sen olevan kohtaloa, mikä eläin kullekin sattuu valikoitumaan. Iik! Iik! Kohtalo!

Janne sai ensin omansa ja katsoi kohtaloaan silmiin: Susi. Oijoi miten hieno ja ylväs eläin.

Sitten oli minun vuoroni… hirveä jännitys päällä… Susi! Mitä ihmettä?! Emmehän me nyt voi saada samaa? Mitäs uniikkia siinä on. Olemme jo tarpeeksi tiivis tiimi muutenkin, minä haluan ihan oman eläimen! Kävin läpi vimmatun nopeasti kaikki vaihtoehdot ja sorkin kohtaloa sopivasti. Kyllähän minun kohtaloni on nukkua ja kehrätä kuin kissa, eikö vain?

Jälkikäteen ajateltuna olen kyllä todennut, että olen niin paljon enemmän susi kuin kissa. Mutta koska samaan talouteen ei mahdu kahta sutta, voin varmaan kähveltää Jannen susimaskin salaa ja korvata sen kissalla. Janne ei yleensä ole näistä kohtalonjutuista ihan yhtä tohkeissaan eikä varmaan ole edes vielä tunnistanut, onko kyseessä hikipanta vai kestoterveysside.

Kohtalokasta lauantai-iltaa kaikille.

-Henriikka

Ps. Unimaskit ovat virolaisen Ööloom Storen upeaa käsityötä.