Blox Car – autojen Airbnb

Kaupallinen yhteistyö: Bloxcar

Kun päätin syksyllä, että vietän pari kuukautta keväästäni kiertäen Lappia, tajusin tarvitsevani auton. Olen käynyt useita kertoja pohjoisessa yöjunalla, ja rakastan sen tunnelmaa, mutta tälle reissulle autottomuus ei ollut edes vaihtoehto. Paikkojen vaihto, useiden retkikohteiden äärelle pääsy ja suht suunnittelematon reissu ei antanut mahdollisuutta kulkea Lapin harvoin ja melko kehnosti toimivan julkisen liikenteen varassa.

Omaa autoa minulla ei ole, enkä voinut lainata noin pitkäksi aikaa ystävien tai vanhempienkaan omaa. Niinpä minulla oli vuokra-auto Blox Carilta, autojen Airbnb:ltä eli vertaisvuokrauspalvelusta. Blox Car palkittiin parhaana kestävää kehitystä tukevana mobiilipalveluna viime Slushissa, ja olen viime kesästä lähtien seuraillut heidän toimintaansa kiinnostuneena. Nyt olen päässyt yhteistyön myötä ensi kerran myös kokeilemaan autovuokraa.

Blox Carilla on palvelussaan yli 500 autoa – kaikkea övereistä juppiautoista kulumaa ottaneisiin pakuihin ja pikkuruisiin kaupunkikiitäjiin.

Koska kyse on yhteistyöstä, en valinnut tällä kertaa autoani itse. Ilmeeni olikin melkoinen, kun näin tulevan seikkailuautoni. Musta tila-Audi ei varsinaisesti ole se auto, jolla olen mielessäni nähnyt itseni kurvailevan, ja olenkin saanut perheenjäseniltä ja ystäviltäni hyvää kuittia kulkupelistäni. Toisaalta, ainoana ehtonani oli tilava auto (tai suksiboksi), joten millään miniautolla en olisi pystynyt starttaamaankaan.

Ja pakkohan autolle oli antautua ihan samantien. Ajan ensimmäistä kertaa elämässäni autoa, jossa on automaattivaihteet ja vakionopeudensäädin. Kaikki tuntuu niin helpolta, laittoman helpolta. Ajan ensimmäistä kertaa elämässäni autoa, jossa tuntuu turvalliselta. Vaikka tielle on poukkoillut poroja, ja todella suuresti vaihdellut keli on tehnyt teistä ja ajamisesta välillä aikamoista show’ta, auto on toiminut moitteetta. Turvallisuuden tunne on kyllä hieno asia olemassa.

Kaikista ominaisuuksista suosikkini on kuitenkin pieni kahvikupin kuva, joka ilmestyy ruutuun, jos ajamiseni alkaa vaikuttaa väsyneeltä: “Rest needed!” Oikeasti, kahvikuppi!

Sen jälkeen, kun pääsin parin ajopäivän jälkeen Kuusamoon, olen ajanut verrattain vähän. En ottanut autoa vuokralle sen vuoksi, että voisin ajaa mahdollisimman paljon, vaan sen vuoksi, että pääsisin paikkoihin. Ja että voisin ylipäänsä lähteä reissuun.

Suuren osan matkasta olen ollut ystävien seurassa, ja silloin kyydit on tietysti aina yhdistetty. Kuusamossakin autoni seisi viikon verran käyttämättä mökin pihassa. Lyhyet välimatkat olen myös aina taittanut kävellen. En pidä ajatuksesta, että autollisuus saisi minut autoilemaan jopa ne matkat, jotka ennen kävelin tai pyöräilin.

Auto on kuitenkin ollut välttämätön matkalleni. Olen päässyt sillä kauppaan majapaikoista, jotka ovat olleet kauempana sivistyksestä (ömh, melkein kaikki). Olen pystynyt kuljettamaan sillä retkeilytarvikkeitani (metsäsuksia, lumikenkiä, lumilautaa, murtsisuksia, monoja, sauvoja, makuupusseja, luistimia….) ja päässyt luontokohteiden ääreen. Ja kun olen halunnut jatkaa reissuani seuraavaan paikkaan, olen päässyt etenemään autollani ja kuljettamaan sillä muitakin. Elämäni on ollut autossani viimeiset kuusi viikkoa.

Blox Carin kantava idea on saattaa ne autot käyttöön ja tuottamaan tuloa, jotka muuten lojuisivat käyttämättöminä. Siis juuri niinkuin Airbnb tekee asuntojen, mökkien, makuuhuoneiden ja muiden majoituskohteiden kanssa. Yksityisesti omistettuja ajoneuvoja pyritään siis korvaamaan vertaisvuokrauksella: itseni kaltaiset autoja toisinaan tarvitsevat saavat helpon tavan vuokrata auton itselleen, ja autonomistajat saavat helpon tavan vuokrata autonsa toisten käyttöön.

Blox Car kuvaa itseään edulliseksi, helpoksi ja turvalliseksi. Kolme melko olennaista asiaa autovuokrauksessa ja varmaan myös ne asiat, jotka tuleekin olla kunnossa, jos tällainen palvelu halutaan laajemmin ihmisten käyttöön. Oma kokemukseni on ollut erinomainen, vaikka tiedostan tietysti, että olen yhteistyön myötä spesiaalissa roolissa arvioimaan kaikkea neutraalisti.

Olin alunperin ajatellut ottavani auton vasta Lapissa. Ajatuksena oli tulla yöjunalla tänne ja lastata kamat autoon vasta pohjoisessa. Kampetta oli kuitenkin seitsemän viikon matkaa varten liian paljon junakuljetettavaksi, minkä vuoksi päädyin ajamaan auton Helsingistä saakka.

Kyllä minua vähän naurattaa nämä kuvat. Ja on naurattanut koko menneet kuusi viikkoa. Olen ihan oikeasti oppinut taas tauon jälkeen ajamaan autoa, peruuttanut hienosti milloin milläkin metsätiellä ja kehitellyt takaboksiin sellaisen uskomattoman tetris-systeemin, että tiedän aina kamppeiden olinpaikan.

Olen laittanut lämmityksen päälle pakkasaamuina ja fiilistellyt takalasin pyyhintä. Olen tuntenut vapauden tunnetta ajaessani Käsivarrentietä takaisin ja nähnyt kaikkialla kevään kasvavan.  Olen huudattanut musiikkia lujalla, värkkäillyt sopivia soittolistoja ja käyttänyt rumia ajoaurinkolaseja.  Olen tankannut näpit jäässä ja miettinyt renkaanpaineita. Olen ihmetellyt hienoa autoani, mutta kiittänyt siitä myrskyn sattuessa tai teiden ollessa luistinratoja. Olen ollut kiitollinen mahdollisuudesta olla reissun päällä, tehdä asioita, tavata paikallisia ja kuulla heidän tarinoitaan.

On ärsyttävää, miten paljon oma auto mahdollistaa Suomessa, mutta toisaalta helpottavaa, ettei kaikkien tarvitse omistaa autoa voidakseen käyttää sitä satunnaisesti.

Vajaa viikon päästä olen taas kotona. Auto on seissyt nyt Pyhän mökkimme edustalla, kun olen viettänyt alkuviikon mökkiaikaa tarvitsematta autoa. Illalla heitän Jannen Kemijärvelle, josta yöjuna nappaa hänet ja kuljettaa kotiin.

Itse ajelen lauantaina Vuokattiin, jonne haen bussipysäkiltä sunnuntaina Beankin. Seikkailukerhon miniloma olkoon kruunu talvelle, sillä keskiviikkona Helsingissä on parasta olla kevät, kun saavun kotiin.

Pitääkin käydä ostamassa auto täyteen tulppaaneja, että saa kotiin kevätolon, vaikka koko kaupunki olisi harmaa.

-Henriikka

Kuvat: Mikko Santasalo (joka oli vähän fiiliksissään mun autosta…)

Mitä vakuuttaisin, jos voisin vakuuttaa ihan mitä vain?

Kaupallinen yhteistyö, yhteistyössä Fair_MG_0411 kopio

Jos saisit vakuuttaa ihan mitä tahansa, mitä vakuuttaisit? Ottaisitko vakuutuksen epäonnistuneen loman varalle? Vakuuttaisitko ehkä huonot treffisi? Hankkisitko suojan hyville vitseillesi tai ehkä muistillesi, ettet unohda niitä? Ja tiedän totta kai, että todella monia asioita voi jo vakuuttaa, vaan ei kaikkea.

Mitä itse vakuuttaisin, jos vain taivas – jos sekään – olisi rajana.

Mahdolliset painajaisiksi muuttuvat juhlat

Miten raivostuttavaa on laittaa aikaa, rahaa ja vaivannäköä megajuhliin, joista tuleekin maailman nihkeimmät kinkerit? Ketään ei naurata, eikä ainakaan tanssita. Valjusta buffetista tarjoillaan vain nuhjuuntuneita prinssinakkeja ja kreikkalaista salaattia ilman fetaa ja oliiveja.

Pointti: Näin käy harvoin! Mutta tällainen pelko hiipii juhlanjärjestäjän pöksyyn helposti. Olisi helpottavaa vakuuttaa kekkerit etukäteen tietäen, että juhlien ollessa surkeat, saa niihin laitetut rahat ainakin takaisin.

_MG_0397 kopio_MG_0383 kopio

Perhesuhteiden pysyvyys ja laatu

Kantaisin kekoon aika monta painavaa setelinippua, jos voisin olla varma, että perhesuhteeni pysyisivät hamaan tappiin saakka läheisinä.

Vaikka raha ei korvaakaan ihmissuhteita, niin parikyt tonttua saattaisi auttaa takaisin elämänsyrjään kiinni, jos vanhemmat tai appiperhe jättäisivät oven taakse, ja sisarukset sylkäisisivät perään.

sarisomppi11perhejoulu23 kopioIMG_8959 (kopio)

Muistot ja tunnearvoiset esineet ja asiat

Kuka vakuuttaisi onnenkalsarini? Kuka korvaisi, jos menettäisin oranssin, maailmaa kiertäneen pandamukini? Montako euroa maksettaisiin, jos unohtaisin mieleni perältä kaikki kultaiset reissumuistot?

Tunnearvoisia esineitä ei korvata, eikä vakuuteta. Niistä ei myöskään saa kallista jälleenmyyntihintaa. Olen huomannut sen Facebook-kirpputoreilla, jossa jotkut verrattomat pyytävät hurjia hintoja itselleen tärkeistä esineistä: “Joo, mutta kun mä sain tän mun ekalta poikaystävältä.”

Haluaisin ehdottomasti korvauksia, jos tulipalo polttaisi poroksi kaikki lapsuuteni paperivalokuvat. Enkä laittaisi pahaksi, jos jokaisesta unohtuneesta muistosta tililleni tipahtaisi sopiva summa.

_MG_0274 kopio_MG_0005 kopio_MG_0767 kopio

Parisuhteen kesto ja laatu

Myöntäkää pois, eikö tämä nyt olisi melko hyvä vakuutuksen kohde? Pieleen meni, mutta rikastuinpa. Kävipä tylsäksi, mutta eipä tarvi huolia rahasta.

Ei mutta ihan oikeasti – monia muitakin elämän tukipilareita voi vakuuttaa, miksi ei tätä? Vakuutusyhtiöt eivät ehkä usko ikuiseen rakkauteen riittävästi.

BK6B4752 (kopio) DSC04517 (kopio)

Huono onni, kömmähdykset, mokat ja munaukset

Ja sitten on se viimeinen, mutta erittäin olennainen lokero. Astuin tuoreeseen koiranläjään. Korvaisitko? Istuin bussissa penkille, johon edellinen matkustaja oli päästänyt kroppansa nesteet. Avasin saksilla kirjekuorta, jossa saapui uusi juoksutakkini. Leikkasin vahingossa samalla takkiin reiän. Myöhästyin junasta, eikä tänään mene enää seuraavaa. Lähetin vahingossa esimiehelleni työkaverilleni tarkoitetun viestin, jossa käytän hänestä muutamaa valittua adjektiivia. Kaadan kahvit syliini. Kaadan kahvit kaverini syliin. Korvaisitko?

Huonon onnen vakuutus, jossa ei ole omavastuuosuutta. Mikä unelma!

_MG_2081 kopio

Näiden pohdintojen saattelemana toivotan tervetulleeksi markkinoille tänään lanseeratun Fair-appin, maailman ensimmäisen vertaisvakuutuksen. Olen uudesta mobiilisovelluksesta erittäin fiiliksissäni, joskin samalla tosi skeptinen. Fair lupaa korvata sen, mitä tavallinen vakuutus ei, kuten pienemmät vahingot ja omavastuut.

Koko homman idea on siis se, että kaikki appiin liittyvät jakavat keskenään toistensa kuluja ja tulonmenetyksiä. “Maailman ensimmäinen jakamistalouteen perustuva vertaisvakuuttamisen palvelu” kuulostaa korvaani aikamoiselta, mutta siitä tässä on kyse. Fair on tosi yhteisöllinen juttu, ja sellaisistahan minä pidän.

Käyttäjä liittyy valitsemiinsa ryhmiin kuten huono onni, mobiililaitteet, urheiluvälineet tai autot. Kun vahinko on tapahtunut, ryhmän jäsen ilmoittaa ryhmässä vahingosta ja muut ryhmän jäsenet päättävät äänestämällä korvataanko se. Äänestäminen tapahtuu arpomalla yhdeksän ryhmän jäsentä vastaamaan, onko korvauksen saaminen reilua vai ei.

Vahingosta maksettava enimmäiskorvaus on 100–300 euroa ryhmästä riippuen ja se kerätään veloittamalla ryhmän jäseniltä kuukausimaksu. Kullakin ryhmällä on oma kuukausimaksunsa, joka on 70 sentistä 1,90 euroon. Kuukausimaksua ei peritä, jos korvattavia vahinkoja ei satu, eikä kuukausimaksu voi missään tapauksessa olla perusmaksua suurempi. Maksuvuoro osuu kohdalle uudelleen vasta sitten, kun kaikilta käyttäjiltä on ensin peritty kuukausimaksu.

_MG_2071 kopio

Toisaalta olen koko uutuudesta aivan pihalla ja super epäileväinen. Mutta kyllä minusta kuitenkin tuntuu, että uteliaisuus ja rakkaus yhteisöllisyyteen saattaa voittaa.

Aion ainakin ladata appin ja olla mukana hetken aikaa. Ensi vaiheessa palvelu on saatavilla vain iPhonelle, mutta alkuvuodesta 2017 sen saa myös Android-puhelimiin. Esimerkiksi urheiluvälineiden ryhmä voisi toimia itselleni tosi hyvin. Uusia ryhmiä perustetaan käyttäjien toiveiden ja tarpeiden perusteella. Kelatkaa, jos kaikki kissaihmiset löisi päänsä yhteen ja heille perustettaisiin oma ryhmä kissa-asioiden vakuuttamiseen! Kyllähän kissaihminen nyt aina toista samanlaista tukee (vaikka mistäs minä sen tiedän.)

Fair on suomalainen startup-yritys ja heidän toimitusjohtajansa kertoo haluavansa ravistella vakuutusmaailmaa kuin Airbnb on mullistanut majoitusalaa. Luulenpa, että epäonnistuneita juhliani ei vielä korvattaisi, vaan mistäpä sitä tietää. Raatihan saattaisi äänestää hyvän tarinani korvattavaksi!

Mitä sinä vakuuttaisit, jos voisit vakuuttaa ihan mitä tahansa?

-Henriikka

Instagramin ja Twitterin käyttäjille käynnistyy nyt kilpailu, jossa Sonera palkitsee kaksi parasta tarinaa upouusilla luureilla. Kerro oma sydäntäsärkevä stoorisi ja tägää vetoomus #korvaisitko @fairturva 5.12. klo 23.59 mennessä. Tuomaristo valitsee kahdelle tarinalle lohduksi iPhone seiskat. Kilpailusta lisää täällä.

Mustavalkoiset juhlakuvat: Ari Hallami